Työläisten iskulauseet lämmittävät Ankaran öitä

Derya TEKİN – 16.02.2010


60 päivää sitten 8000 ihmistä tuli Turkin pääkaupunkiin Ankaraan osoittamaan mieltään äskettäin yksityistetyn TEKEL:in tupakka- ja alkoholivarastojen lakkauttamista vastaan, jonka myötä 12000 ihmistä jäi työttömäksi tammikuun lopussa. Valtio yrittää saada työläiset siirtymään työlain 4-C pykälän alaisuuteen, joka tarkoittaa käytännössä melkein puolta pienempää palkkaa ja samalla vähemmän eläkettä tulevaisuudessa. Negatiivinen asia työläisten kannalta on se, että ammattiliitto on aikaisemmin jo hyväksynyt 4-C pykälää koskevan sopimuksen.

Saman asian puolesta taisteleminen on lähentänyt eri etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä.
Saman asian puolesta taisteleminen on lähentänyt eri etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä. / Murat Yiğit Paker

Ammattiliiton hallitukseen luottamuksensa menettäneet työntekijät valtasivat liiton päärakennuksen ja aloittivat mielenosoituksensa. Tällä hetkellä he ovat myös aloittaneet nälkälakon, koska Turkin hallitus teki poliisin raa’alla voimankäytöllä selväksi välinpitämättömyytensä tupakkatyöntekijöiden ongelmia kohtaan. Myöskään päivän kestänyt yleislakko ei auttanut torjumaan hallituksen toimia.

Mielenosoittajat taistelevat Ankarassa työtaistelun lisäksi pakkasta vastaan, koska suurin osa heistä asuu päärakennuksen eteen pystytetyissä teltoissa. Teltat on pystytetty kaupungeittain, joissa valitaan joka päivä eri valvojat vastaamaan asukkaiden tarpeista.

Saman asian puolesta taisteleminen on lähentänyt eri etnisiä ja uskonnollisia vähemmistöjä, jotka ehkä ennen taistelua katsoivat ennakkoluuloisesti toisiinsa. Solidaarisuus ei rajoitu mielenosoittajien kesken, vaan heitä tukevat monet muutkin ihmiset tuomalla mielenosoittajille ruoka-, lämmitys-, ja vaatetustarpeita.

Leirintäalue on vaikeuksista huolimatta verrattavissa festivaaleihin, sillä mielenosoittajat tanssivat erilaisia kansantansseja ja laulavat pitääkseen yllä taisteluhenkeä ja fyysistä lämpöä kylmien öiden läpi. Näppärät iskulauseet kaikuvat ympäri vuorokauden.

Päättäväiset mielenosoittajat pitävät taisteluaan ehkä myöhästyneenä mutta merkittävänä kipinänä Turkin työväen kamppailussa. Olipa mielenosoitusten tulos mikä tahansa, he toivovat tämän kipinän sytyttävän muita työläisiä ympäri Turkkia ja maailmaa.

Mielenosoittajat toivovat kamppailun kipinän sytyttävän muita työläisiä ympäri Turkkia ja maailmaa.
Mielenosoittajat toivovat kamppailun kipinän sytyttävän muita työläisiä ympäri Turkkia ja maailmaa. / Murat Yiğit Paker



Keskustelua

kaija 4 kuukautta, 3 viikkoa sitten 20.04.2010

Niin vähän kuin Turkista ja sen tavalliseten ihmisten arjesta meille kerrotaankin, on se nykyisin lähes ainoastaan se tosi-TV:n sarja, jossa suomalaiset matkaoppaat ja suomituristit sohlaa - kerran kun hetkeksi aikaa osuin ko. kanavalle.

Mutta kai Turkista yritetään edes näin tosi-TV:llä tehdä kiinnostava maa ja matkailukohde, vaikka sen vankiloissa viruukin valtaisa määrä ihmisiä kidutettvana mielipiteidensä vuoksi!

Tämä toteamus kaikki toki jälkijunassa tuon lakkokamppalu-uutisen suhteen - miten sen lopputuloksen muutoin mahtoi käydä?

Pieni kommenttiohje

  1. Kommentit mieluiten omalla nimellä.
  2. Maksimipituus on 2000 merkkiä.
  3. Kommentti tulee näkyviin heti kun toimitus sen vahvistaa.
  4. Toimitus pitää roskapostit poissa keskustelusta.




Euroopan ay-toimintapäivää myös paikallisesti

3.9. 2010 – Marko Korvela

Chilen Mapuche-kansa vaatii oikeuksiaan

31.8. 2010 – Tiedonantaja

USA ei aio vetäytyä Irakista

19.8. 2010 – Erkki Susi

Rauhaa ja solidaarisuutta pohjoismaisella kesäleirillä

7.8. 2010 – Tiedonantaja

Eurooppalainen toimintapäivä leikkauspolitiikkaa vastaan syyskuussa

4.8. 2010 – Tiedonantaja

Jalkapallon MM-kisat starttaavat Etelä-Afrikassa

11.6. 2010 – Marko Korvela

Tuhannet marssivat Tel Avivissa rauhan puolesta

8.6. 2010 – Tiedonantaja

Kuubassa parannetaan seksuaalivähemmistöjen oikeuksia

31.5. 2010 – Marko Korvela

Portugalissa protestoitiin hallituspolitiikkaa vastaan

31.5. 2010 – Tiedonantaja

Tuomio Israelin väkivallalle

31.5. 2010 – Tiedonantaja

Markkinoiden diktatuuri valtaa Kreikkaa ja Eurooppaa

12.5. 2010 – Tiedonantaja

Kreikalle myönnettävä laina on pankkitukea

11.5. 2010 – Tiedonantaja

Euroopan parlamentin vasemmisto tukee Kreikan yleislakkoa

3.5. 2010 – Tiedonantaja

Suomalainen aktivisti surmattiin Meksikon Oaxacassa

29.4. 2010 – Tiedonantaja

Ruotsin oikeistohallitus polkee palkkoja lain voimalla

21.4. 2010 – Tiedonantaja

Solidaarisuutta Kuuballe

31.3. 2010 – Tiedonantaja

EU-komissio taas työaikojen kimpussa

24.3. 2010 – Tiedonantaja

Sota ja kerskakulutus suurimmat ilmastorikokset

23.3. 2010 – Marko Korvela

Kapitalismin kriisistä nousevat luokkakantaiset ammattiliitot

15.3. 2010 – Marko Korvela

Kansainvälinen solidaarisuus tärkeää Kuuballe

15.3. 2010 – TA-Joensuu

Pääoman hyökkäys on maailmanlaajuinen

11.3. 2010 – Marko Korvela

"Naton uhreista 90 prosenttia siviilejä"

2.3. 2010 – Bror Kajsajuntti (Luulaja)

Latinalainen Amerikka syventää yhteistyötään uudella järjestöllä

1.3. 2010 – SL – La Jornada, Canal Once

Tshekin joukkoliikenteeseen lakkouhka

28.2. 2010 – TA

USA:n sotilasdoktriini ja Iran

25.2. 2010 – Erkki Susi

Euroopan ammattiliitot tukevat Kreikan yleislakkoa

23.2. 2010 – TA

Työläisten iskulauseet lämmittävät Ankaran öitä

16.2. 2010 – Derya TEKİN

Solidaarisuutta Turkin vangituille ay-aktiiveille

12.2. 2010 – Tiedonantaja

Työläiset vastustavat yleislakolla leikkauksia Kreikassa

11.2. 2010 – Tiedonantaja

WFTU kampanjoi sotilastukikohtia vastaan

10.2. 2010 – Tiedonantaja

Mikä Nato on?

8.2. 2010 – Vladimir Fjodorov

Haitin murhenäytelmä ei vain maanjäristyksen syytä

25.1. 2010 – Erkki Susi

Kuuban ay-liikkeessä 3,4 miljoonaa jäsentä

24.1. 2010 – Martti Vaskonen

Euroopan vasemmisto vaatii joukkoja pois Afganistanista

15.1. 2010 – Tiedonantaja

Swazimaassa kamppaillaan aidsia vastaan

28.12. 2009 – Mark Waller