Suomen romanitaiteilijoiden verkosto paheksuu muutamien, erityisesti kokoomuksen kansanedustajien antamia lausuntoja ja aloitteita koskien Romaniasta ja Bulgariasta Suomeen tulleita turvapaikanhakijoita sekä kerjäläisiä.
Eduskunnassa puuhataan pikakäännytyslakia, joka verkoston mukaan vaikuttaa harkitulta, jopa äärioikeistolaiselta hankkeelta. Kokoomuksen Tapani Mäkinen kehui 1. kesäkuuta Ylen Ajankohtaisessa Kakkosessa hallituksen esitystä turvapaikkashoppailun estävänä edistysaskeleena.
Kaikki tiedot ja faktat osoittavat, että riittävät ihmisoikeudet ja EU:n takaamat perusoikeudet kaikille EU-kansalaisille eivät toteudu muun muassa Romaniassa ja Bulgariassa, ja ihmisoikeusloukkaukset ovat hyvin yleisiä useassa Euroopan maassa, jopa myös poliisin taholta. Lisäksi humanitääriset katastrofit ovat arkitodellisuutta romanien kohdalla heidän kotimaissaan, muistuttaa verkosto kannanotossaan.
|
| Eduskunnassa puuhataan kerjäämisen kieltävää lakialoitetta. Kuva Helsingistä. / Toivo Koivisto |
Toinen kritiikin kärki osoittaa niinikään kokoomuksen Juha Hakolan tekemään aloitteeseen kerjäämisen kieltämiseksi uudella lailla.
Humanitääriset arvot, ihmisyyden ja yksilöiden kunnioittaminen ilman ehtoja ja niiden toteuttaminen on heitetty Suomen hallituksen ja hallituspuolueiden taholta lähimmälle kaatopaikalle, sen syvimpään osastoon. Romanit ja romaniongelma pois silmistä, pois mielestä ja omastatunnosta kerjäläis- ja pikakäännytyslailla. Tämä on romanitaiteilijoiden mukaan vastuutonta politiikkaa.
He muistuttavat lisäksi, että Suomen romanit ovat osa yhteiseurooppalaista etnistä ryhmää, romanikansaa. Romanien historia Euroopassa osoittaa vainot eri maissa kiistattomiksi menneiden vuosisatojen aikana.
Ovatko tällaiset ensimmäiset ”romanilakialoitteet” uusi askel yleiseurooppalaiseen, ensin kielteisen asenneilmaston muokkaamiseen, josta sitten lähtee ja on jo lähtenyt nykypäivänä todellisesti näkyvät uudet romanivainot alkuun? Ovatko suomalaiset päättäjät näillä lakialoitteillaan mahdollistamassa ja käynnistämässä Suomen maaperällä etniset vainot Euroopan romaneita kohtaan samalla tavoin kuin 1500-luvulta alkaen vainottiin Suomen romaneja aina 1900-luvulle asti?
Tätä kummastelevat suomalaiset romanit.
Kerjääminen on laillinen tapa hankkia elanto. Kerjäämistä ja kerjäläisiä ei pidä halveksua tämän ammattinsa perusteella.
Suomen pitää huolehtia että lähetetyt työntekijät saavat vähintään minimipalkan suuruisen ansion.
Niiden, jotka kerjäävät ammatinharjoittajina pitää noudattaa samoja lakeja kuin muidenkin pienyrittäjien. On pidettävä hinnasto esillä, jokaisesta kerjätystä eurosta pitää antaa kassakuitti ja katukaupassa myös kotimyyntiasiakirja sekä asiakkaalle mahdollisuus ilman perustetta vaatia rahat takaisin kahden viikon kuluessa.
Suomen kirkoissa jumalanpalveluksen aikana kiertää kolehtihaavi. Eikö kyseessä ole suoranainen kerjäys.Kuittia emme saa emmekä tiedä rahojen käyttötarkoitusta.Pappi tarjoaa armoa ja anteeksiantoa ja lupaa synnit anteeksiannetuiksi.
Siis tällaista abstraktia aineetonta hyvää. Kyllä romanialaisten reipas saxofonien ja haitarien soitto virkistää enemmän kuin lupaus iankaikkisesta elämästä, jota meille tarjotaan kirkollisverojen vastineeksi.
Kasteet,ripit,häät ja hautajaiset ovat
ilmaisia vaikka keskiverto suomalainen
maksaa 14,000 Euroa kirkollisveroja elinaikanaan. Kirkko pelaa pörssissä ja
rakennusbusineksissa. Jäiskös hiukan yli avustaa Romaniassa romaanien asuinoloja. Lämpimän suihkun ja majapaikan tarjoaminen pakkasilla ei vielä tee fariseuksista laupeita samarialaisia.
Toden totta, sillähän köyhyys poistuu, kun kielletään se. Romaniassa, Unkarissa ja Bulgariassa ei tosin ole tuottanut tulosta.
MEP Heidi Hautala hätäilee Venäjän lehtimiesten ihmisoikeuksista, vaikka tässä romaniasiassa hän voisi tehdä käytännössäkin jotain. Jään odottamaan aloitteita ja Suomen hallituksen painostamista Unkarin natsihenkistä hallituksen ja Romanian, Ranskan, Bulgarian jne romanivainojen vastaisiin toimiin. Siinä olisi EU:llekin työsarkaa oman toimivallan sisällä.
Vai eivätkö romanien ihmisoikeudet ole yhteisiä eurooppalaisia arvoja? Aivan aluksi vaikkapa oikeus normaaliin äidinkieliseen kouluopetukseen. Nythän romanilapset siirretään järjestään apukouluun.
Meillä on oma Euroopan ihmiosoikeuksien valkokyyhky Heidi Hautala, jonka siivet kummasti saavat kannetta, kun Venäjällä sattuu ihmisoikeusrikokosia. Hän kun ei ole tasapuolinen, ei hän myöskään ole uskottava. Jos hän on tuominnut Bulgarian ja Unkarin romanien karmivat olot (TV:n dokumenttiohjelma), hyvä on, en ole nähnyt uutista. Dokumentissa sanottiin, että kun sosialistinen köyhyys kietoi itseensä kapitalistinen tuotanton, heitteille jättö oli totaalista. Eläkkeet ovat mitättömät ja sosiaalitukea ei ole, lapset näkevät nälkää ja sairastavat ilman lääkkeettä. Tämä on häikäilemätön, kun ottaa huomioon, että Euroopassa on paljon ihmisiä, jotka rypevät korkeassa elintasossa, joka ei edes ole heidän omaa ansiotaan (ylisuuret palkat ja bonukset). Romaniongelma olisi helposti korjattavissa. JATKUU
Kävellenkö ne romanikerjäläiset tänne tulevat? Koko homma haisee alamaailman bisnekseltä ja se olisikin ensin selvitettävä mistä oikein on kyse ja kuka sen takana ihan aidosti on. Jos kerjäläinen itse ostaa lentolipun Suomeen Romaniasta niin ei hän mikään aito kerjäläinen edes ole, ei myöskään jos joku muu sen hänelle ostaa. Kyseessä on jonkun muun bisnes. Selvittäkää edes se paljonko se kerjäläinen itse saa pitää kerjäämästään rahasta ja paljonko hän joutuu maksamaan organisaatiolle.
Romaanien heimo sitä paitsi on halunnut olla erilainen, heillä olisi ollut satoja vuosia aikaa integroitua yhteiskuntiin mutta he itse eivät ole sitä halunneet. Vaikka olen ollut varsin monessa työpaikassa, väkirikkaissakin, niin ensimmäistäkään romaania eli kansallispukuista en ole nähnyt. Miksi toisen maan asukkaita pitäisi helliä sen enempää kuin omiakaan, ei täällä kenellekään kadulla jaeta rahaa.
Jos romaaneilla on ongelmia niin heidän pitää itse muuttaa asennettaan muiden elintapojen suuntaan, homma tulee kestämään vuosia ellei vuosikymmeniä koska ei ihmisten ajatusmaailmaa muuteta sormia näpäyttämällä vaan se on sukupolvien asia. Pyrimmehän me kotouttamaan chileläisiä, vietnamilaisia ja somalejakin niin miksei romaaneja?
Ongelmia ei hoideta siirtämällä kaikki Euroopan romanit Suomeen. Humanitaarinen maahanmuutto ei ole kestävää. Ongelmat pitää hoitaa lähtömaissa. Humanitäärinen maahanmuutto tuhoaa lähtömaiden kehittymismahdollisuudet ja on valtava taakka tulomaille.
Tilastoja tutkiessa selvisi, että Espanjassa asuu yli 700.000 romanialaisperäistä kansalaista.
Maahanmuuttajia on maassa laillisesti 4,5 miljoonaa eli juuri sama määrä kuin
työttömiä.
Romanian kieli on latinaperäinen ja helpottaa sopeutumista. Italiassa lienee sama määrä romanialaisia.
Espanjassa on harmaan talouden sektori
hyvin kehittynyt ja maatalouden tilapäistöitä on tarjolla ympäri vuoden. Jos kokoomus haluaa romaanit pois silmistä ja Suomesta niin puolue voisi ottaa yhteyttä aatetoveriinsa Berlusconiin.
Meillä Euroopassa ei kaikilla ole samaa ihmisarvoa, vaikka mielellään puutumme muiden maiden oloihin. Kun ei ole tasapuolinen, ei hän ole myöskään uskottava. Bulgarian ja Unkarin romanien karmivia oloja on esitetty TV:ssä. Dokumentissa sanottiin, että kun sosialistiseen köyhyyteen kietoi kapitalistisen talous, tulos oli vielä pahempi. Eläkkeet ovat mitättömat ja sosiaalitukea ei juuri ole. Valtaväestö syrjii romaneja ja niin tekee myös yhteiskunta.
Vähän on niitä tiedottajia, jotka kertovat heidän kurjistuneista olosuhteistaan kotimaissaan. Itsenikin kohdalla dokumenttien (TV) näkeminen vasta "avasi silmät" kun on lukenut lehtien kerjäläisistä ja artikkeista, joissa puhutaan kerjäämisen kieltämisestä lailla. Jos kotona nähdään nälkää ja Suomessa kielletään kerjääminen, se on kutsu kuoleman laaksoon. Jotkut vielä sanovat, että se on oiken ja näin rasismi kasvaa. Eläimiäkin kohdellaan paremmin. Tuskallista on katsoa, kun lapset hymyilevät vielä näissä oloissa kotimaissaan, eivät he vielä tajua tätä raakuutta. Ehdotus että romaneja tuetaan kotimaissaan EU:n rahastosta, on hyvä, ettei ongelma olisi levinnyt muihin maihin. Mutta EU:kin on kriisissä. Kristinusko nostaa köyhien ja sorrettujen auttamisen tärkeaksi lievittämällä köyhyyttä, se ei kuitenkaan osoita köyhyyden lähdettä, eikä voi näin ollen poistaa köyhyyttä, vaikka se olisi ”jumalan tahto”. Työläisten ay-liike, lakot ja puolueet ovat poistaneet ratkaisevasti köyhyyttä, sitä ei aina muisteta, kun puhutaan hyvinvoinnista.
Nykyajan "DIVIDE ET IMPERA" merkitsee että hallitsijat hajottavat kansan osia toisiaan vastaan, näin hallitseminen ja riisto on helpompaa. Rasismi on ja on ollut yksi räikeä hallitsemisen muoto erilaisissa yhteiskunnissa (Stalinin NL, fasismi ja kapitalismi). Rasismia kitketään parantamalla elinolosuhteita, demokraattisia oloja ja tietoa siitä, miten se syntyy ja miten sen kylvö on tarkoituksellista.
LAAJA KOMMENTTI
Arvelen romaaneilla olleen satoja vuosia aikaa sopeutua ympäröivään maailmaan vaan he ovat halunneet olla "erilaisia" syystä tai toisesta. Kannatankin heidän kotouttamistaan eli kouluun jokainen iästä riippumatta jos taidot ja tiedot eivät ole keskivertokansalaisen tasalla, ammattioppiin ja fiksummat yliopistoihin romaanikiintiöön. Sen jälkeen jos eivät pärjää niin olkoot.
Olen armeijan aikana -60 luvulla törmännyt kahteen romaaniin, toinen yritti huijata minua junassa matkalla varuskuntaan ja toinen oli mukava mies esikuntakomppaniassa joka oli ollut töissä ennen armeijaa ja lupasi mennä edelleen sen jälkeen. En näin ollen ole vaatimattomalla kokemuksellani mikään asiantuntia heidän suhteensa mutta tuskin vika yksinomaan on ympäröivässä yhteiskunnassakaan.
6.9. 2010 – Marko Korvela
5.9. 2010 – Hannu Oittinen
3.9. 2010 – Marko Korvela
1.9. 2010 – Tiedonantaja
31.8. 2010 – Juha Säijälä
21.8. 2010 – Marko Korvela
19.8. 2010 – Marko Korvela
18.8. 2010 – Marko Korvela
14.8. 2010 – Satu Simonen
12.8. 2010 – Tiedonantaja
11.8. 2010 – TA-Joensuu
10.8. 2010 – Juha Säijälä
9.8. 2010 – Tiedonantaja
1.7. 2010 – Marko Korvela
29.6. 2010 – Marko Korvela
24.6. 2010 – Marko Korvela
23.6. 2010 – Marko Korvela
18.6. 2010 – Marko Korvela
8.6. 2010 – Marko Korvela
1.6. 2010 – Tiedonantaja
27.5. 2010 – Marko Korvela
20.5. 2010 – Marko Korvela
17.5. 2010 – Tiedonantaja
16.5. 2010 – Tiedonantaja
14.5. 2010 – Tiedonantaja
12.5. 2010 – Tiedonantaja
10.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
3.5. 2010 – Tiedonantaja
29.4. 2010 – Tiedonantaja
26.4. 2010 – Tiedonantaja
21.4. 2010 – Marko Korvela
20.4. 2010 – Tiedonantaja
19.4. 2010 – Marko Korvela
18.4. 2010 – Tiedonantaja
Palvelin virheen ilmoituksen vuoksi teen testin, meneekö tämä läpi.