"Nyt tarvitaan toiminnan järjestäjiä"

09.04.2009 - 12:00
(updated: 09.10.2015 - 12:38)

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 14 / 9.4.2009

Kunnissa suunniteltuja leikkauslistoja ei pidä hyväksyä. Lama-aikana palvelujen tarve kasvaa, kun työttömyys ja huono-osaisuus lisääntyvät, vetoaa SKP:n Tampereen piirin vuosikokous.


Kuntiin on päinvastoin palkattava lisää henkilökuntaa sosiaali- ja terveyspalveluihin, jotta ihmiset voidaan hoitaa hyvin ja kaupungin henkilökunta jaksaa hoitaa työnsä eläkeikään asti.


– Viime laman virheistä on otettava opiksi. Meillä ei ole varaa syrjäyttää lapsia ja nuoria leikkaamalla heidän perusoikeuksiaan. Eikä meillä ole liioin varaa polttaa ikääntyviä ihmisiä loppuun työelämässä.


Toisessa lausumassa piiri kutsuu EU-kriittisiä ja EU:n vastustajia osallistumaan EU-vaaliin ja antamaan näin panoksensa kansojen vastarintaan ja uudenlaisen Euroopan rakentamiseen.


Kokouksen keskustelussa nousivat esille erityisesti työelämän ongelmat. Työnantajat teettävät ylitöitä ja vuokratyötä, vaikka lomauttavat ja irtisanovat työntekijöitä. Tarvitaan taistelevaa ay-liikettä, joka ei jätä jäseniä yksin.


Pääluottamusmies Pauli Schadrin esitti haasteen tukea kuukausittain SKP:n ja Tiedonantajan toimintaa. Sauli Siidoroff puolestaan haastoi kaikkia hankkimaan uuden tilauksen Tiedonantajalle.




Uudenmaan piiri kohti EU-vaalia



SKP:llä on selkeästi EU:ta vastustava vasemmistolainen vaaliohjelma, jossa korostetaan talouskriisin, joukkoirtisanomisten, suurtyöttömyyden ja julkisten palvelujen leikkaamisen olevan seurausta EU:n politiikasta.


SKP vaatimus pääoman vallan rajoittamista ja laman laskujen osoittamista kriisin aiheuttajille sekä rikkaiden, pääomatulojen ja suuryhtiöiden verotuksen kiristämisestä julkisten palvelujen ja sosiaaliturvan parantamiseksi ovat SKP:n Uudenmaan piirikokouksen mielestä hyviä lähtökohtia vaalikamppailulle.


Vaalikampanjan avaus tapahtuu Uudellamaalla lauantaina 18. huhtikuuta usealla paikkakunnalla, joissa SKP:n ehdokkaat ovat mukana. Vaalikiertue jatkuu eri puolilla Uuttamaata toreilla kävelykaduilla ja ostareilla.


Piirijärjestö on astunut myös tiedotustoiminnassa askeleen eteenpäin avaamalla verkkolehden, joka löytyy osoitteesta http://www.uudenmaankommunisti.net/




Helsingissä Natoa vastaan



SKP:n Helsingin piirikokous pidettiin yhtä aikaan, kun Nato juhli 60-vuotispäiväänsä. Strassbourgissa pidettyyn mielenosoitukseen viitaten piirikokous vetosi Naton vastaisen toiminnan laajentamiseksi myös Suomessa.


Suomalaisten enemmistö kannattaa sotilaallista liittoutumattomuutta. Hallitukset ovat kuitenkin kytkeneet Suomen yhä tiiviimmin Natoon. Suomi jopa lisää joukkoja Afganistanissa monien muiden maiden kieltäytyessä osallistumasta tähän Nato-operaatioon, Helsingin piiri kritisoi.


Se vaatii hallitusta vetämään suomalaiset joukot pois Afganistanista ja sijoittamaan asevarustelun sijasta lisää rahaa työllisyyteen, julkisiin palveluihin, ympäristön suojeluun ja köyhyyden torjumiseen.


Kokous päätti avata SKP:n EU-vaalikampanjan Helsingissä lauantaina 18. huhtikuuta Hakaniemessä, Sokoksen kulmalla järjestettävällä tapahtumalla. Sen jälkeen kierretään lähes 30 tilaisuudella lähiöissä, toreilla ja paneeleissa.


SKP:n Helsingin piirin puheenjohtajana jatkaa Toivo Koivisto, varapuheenjohtajana Emmi Tuomi ja piirisihteerinä Olavi Nurminen.

Tilaa Tiedonantaja!

Piditkö lukemastasi? 
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin.
Tue Tiedonantajaa lahjoituksella
tai tilaa lehti kotiin!

 

 

 

 

Arkiston arkiston artikkeli