2000-luvun sosialismista

Suomen kommunistisen puolueen ohjelmissa, erilaisissa asiakirjoissa, artikkeleissa ja Tiedonantajan sivuilla on kirjoitettu ”2000-luvun” sosialismista ja ”punavihreästä” sosialismista. Moni on kysellyt, mitä nämä termit oikein tarkoittavat ja miten nämä eroavat pelkästä sosialismista, jota on tieteellisesti teoretisoitu ja osin käytännössä rakennettu jo reilun 150 vuoden ajan.

2000-luvulle tultaessa sosialismin periaatteet eivät ole muuttuneet. Kapitalismi sen sijaan on viimeisen 150 vuoden aikana kehittynyt valtavasti.

Yrjö Hakanen toteaa artikkelissaan Neuvostoliiton hajoamisen opetukset ja sosialismin näköalat tänään (2000), että sosialismi tarkoittaa kapitalististen omistus- ja valtasuhteiden kumoamista ja sellaisten uusien yhteiskunnallisten rakenteiden luomista, jotka luovat ja turvaavat edellytykset demokratian, tasa-arvon, yleisen hyvinvoinnin ja uudenlaisen inhimillisen, ekologisesti kestävän ja rauhanomaisen sivilisaation toteuttamiselle. Tässä ei historiallisesti ole uutta. Samaa voidaan karkeasti ottaen sanoa niin Marxin, Engelsin ja vaikkapa Leninin käsityksistä siitä, mitä sosialismi voisi olla.

2000-luvulle tultaessa sosialismin periaatteet eivät ole muuttuneet. Kapitalismi sen sijaan on viimeisen 150 vuoden aikana kehittynyt valtavasti. Ja koska marxilaisittain ymmärrettynä kapitalismissa kasvavat sosialismin ja kommunismin siemenet, kapitalistisessa tuotantotavassa tapahtuvat muutokset vaikuttavat myös siihen, mitkä ovat sosialistisen vallankumouksen ja yhteiskunnan edellytykset ja mahdollisuudet.

Kapitalistinen pääoman kasautumisen koneisto alkoi sakata 1960-1970-luvun vaihteessa. Finanssipääomien merkitys kohosi tasolle, jota tuskin Leninkään osasi imperialismiteeseissään ennakoida. Tätä nykyä finanssipääoma – josta valtaosa on Esko Seppäsen termiä lainataksemme niin sanottua hötörahaa – ylimäärää myös tuotantopääomia. Tämä on johtanut siihen, että teollistuneiden länsimaiden kapitalismissa tapahtuva tuotantovoimien kehitys on liki pysähtynyt: ylikasautuneet pääomat eivät löydä investointikohteita eivätkä teollistuneiden länsimaiden työläiset ole vuosiin kyenneet ulosmittaamaan arvonlisäyksestä palkankorotuksia. Talouskasvua ja sitä myötä pääoman kasautumisprosessia on yritetty elvyttää erilaisilla kikoilla, kuten finanssimarkkinatyökaluilla, valtiovallan keinoilla, taloussopimuksilla ja –liitoilla, Euroopan talous- ja rahaliitto Emu mainitaksemme.

Toki tuotannollisestikin 2000-luvun kapitalismi näyttää varsin erilaiselta kuin sata vuotta sitten. Eräs suurimpia murroksia länsimaissa on ollut painopisteen siirtyminen teollisesta tuotannosta palvelutuotantoon. Teknologisen kehityksen puolella on otettu valtavia harppauksia ennen muuta tietotekniikan saralla.

Myös laaja hyvinvointivaltio on osa kapitalismia, työväenluokan ja pääoman välisen luokkataistelun tulosta. Hyvinvointivaltion myötä esimerkiksi ihmisten terveys, koulutus ja osaaminen ovat aivan eri tasolla kuin sata vuotta sitten, kun sosialismia ryhdyttiin rakentamaan ensin Venäjällä.

Kapitalismissa on siis tapahtunut valtavaa kehitystä. Myös 1900-luvun lopulla sen vuosisadan sosialismia rakentaneet yhteiskunnat siirtyivät kapitalismiin yksi toisensa jälkeen. Nämä seikat puoltavat sitä ajatusta, että meidän kannattaa puhua 2000-luvun sosialismista, uusista visioista, jotka mahdollistavat kapitalismissa viimeisen sadan vuoden aikana tapahtunut kehitys. Kehityksen takana on tietysti luokkataistelu, tuo historiallisen muutoksen suuri liikevoima.

Pääoma on laiskaa eikä kapitalismi enää ole edistyksellinen, tuotantovoimia kehittävä ja työllistävä järjestelmä.

Itse asiassa tällä hetkellä sosialismin tuotannollis-taloudelliset edellytykset ovat hyvät: tuotanto on yhteiskunnallistunut monestakin syystä, ennen muuta palvelutuotannon lisääntymisen ja tietoverkkojen myötä. Ihmiset ovat koulutettuja ja osaisivat tilaisuuden tullen tuotantoa haltuun. Pääoma on laiskaa eikä kapitalismi enää ole edistyksellinen, tuotantovoimia kehittävä ja työllistävä järjestelmä, jota se kenties vielä 1900-luvulla oli. Omistava luokka on entistä suurempi loinen, jonka olemassa olo haittaa yhteiskunnan kaikinpuolista kehitystä. Puhumattakaan siitä, että kapitalistinen kasvun logiikka uhkaa ympäristökatastrofien myötä tuhota maapallolta koko ihmisrodun.

Tästä päästäänkin punavihreään sosialismiin. Punavihreys korostaa sosialismin ekologisia mahdollisuuksia suhteessa niin sanottuun fossiilikapitalismiin, vahvasti öljylle ja muille uusiutumattomille luonnonvaroille perustuvaan tuotantotapaan.

1900-luvun sosialismi joutui kilpailemaan kapitalismin kanssa tuotantovoimien kasvattamisessa ja sitä kautta yhteiskunnallisen hyvinvoinnin lisäämisessä. Esimerkiksi Venäjällä liikkeelle lähdettiin sangen primitiivisistä oloista, johon nähden maan teollistaminen ja sähköistäminen tapahtui uskomattoman nopeasti.

Tieteen, teknologian ja talouden kehittäminen saivat Neuvostoliitossa tärkeän aseman, jopa liiallisessa määrin. Kehitystä kuvaa osuvasti muun muassa suomalainen kirjailija, journalisti ja kulttuurivaikuttaja Olavi Paavolainen, jonka Neuvostoliiton-matkan tekstit on juuri julkaistu. Vuonna 1939 Neuvostoliitossa vieraillut Paavolainen arvioi ihailevin äänenpainoin, että maassa vallitsi ”gigantomania” ja ”teknomania”, joka tosin uhkasi kompastua omaan kiireeseensä: niin suuri oli yhteiskunnan, tuotannon ja talouden kehityksen palo. Kehityksen jalkoihin jäi kuitenkin useasti niin ihminen kuin luontokin.

2000-luvun sosialismi on punavihreää, koska monet ympäristöä kestämättömästi rasittaneet tekijät, jotka 1900-luvulla siivittivät sekä kapitalisten että sosialististen maiden elintason kasvattamista, ovat nyt yksinkertaisesti poissa pelistä. Sosialismi tarjoaa verrattomasti ekologisemman yhteiskunnan eväät toisin kuin kapitalismi, joka perustuu kasaamiselle kasaamisen vuoksi.

Meidän on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin maailma ilman kapitalismia.

Kapitalismin hegemonia on tällä hetkellä ennen muuta ideologista hegemoniaa, jota tuntuu olevan vaikea murtaa. Kuten Hannu Taanila on todennut, meidän on helpompi kuvitella maailmanloppu kuin maailma ilman kapitalismia. Tähän on tehtävä muutos.

Lyhyesti: on syytä puhua 2000-luvun sosialismista, koska 2000-luvun kapitalismi on erilaista kuin sata vuotta sitten. Punavihreys korostaa ympäristötietoutta ja kapitalismin kestämättömän kasvulogiikan haastamista.