Poliittista teatteria ajankohtaisimmillaan

Jos pitäisi muutamalla sanalla luonnehtia Ryhmäteatterissa nyt pyörivää näytelmää Eduskunta, niin se on ajan hermolla oleva, raju, kainostelematon, korruptoituneita, kansaa huijaavia ja typeriä poliitikkoja ilkosilleen riisuva ja myös paikoin hulvattoman hauska. Se on tosi. Fiktiota se on vain sikäli, että lavalla ovat poliitikkojen sijasta taitavat näyttelijät. Muuten se on silkkaa dokumenttiteatteria, faktaa ”Arkadianmäen teatterista”.

Eduskunta koostuu kahdesta näytöksestä. Ensimmäisessä näytöksessä eduskunta hyväksyy Osmo Soinivaaran johtaman Sata-komitean perusturvajaoston esityksen nuorten toimeentulotuen leikkauksen mahdollistavaksi laiksi opposition valituksesta ja asiantuntijoiden vastalauseista huolimatta. Lex Soininvaaraksi nimetty laki paljastuu törkeän epäsosiaaliseksi. Mutta tunteet järjestä erottanut Soininvaara (Santtu Karvonen) vain polkee näyttämöllä kuntopyörällä pyöräilijän kypärä päässä. Kuntopyörä on tehokkuuden irvikuva ja sellaisena pysyy, vaikka Ode kuinka kovaa polkisi.

Ohjaaja Susanna Kuparinen, joka legendaarisissa Valtuusto-näytelmissään poimi herkullista materiaalia Helsingin kaupunginvaltuuston pöytäkirjoista, on poiminut yhtä paljastavia lainauksia eduskunnan pöytäkirjoista.

Otetaan tähän lainaus oikeiston edustajien typerimmästä päästä. Kun oppositiopoliitikot syyttävät Lex Soininvaaraa, kokoomuksen kansanedustaja Arja Karhuvaara vastaa: ”Olen sitä mieltä, että jokaisella lapsella on isä ja äiti. Ja jos he ovat hengissä, niin heilläkin pitäisi olla jonkin valtakunnan vastuu omista jälkeläisistään. Ja kyllä vanhempien pitää myöskin katsoa peiliin ja miettiä, mikä on heidän vastuunsa omista lapsistaan, eikä jättää heitä pelkästään yhteiskunnan tukien varaan.”

Opposition puolelta Jacob Söderman kysyy aiheellisesti, ”Onko hallituksen idea nyt todella se, että köyhiä kannustetaan sillä, että etuuksia vähennetään, ja varakkaita sillä, että etuuksia lisätään?”

Toisessa näytöksessä panokset yhä kovenevat. Se käsittelee veronkiertoa, poliittista korruptiota, harmaata taloutta ja kaiken tämän siunaavaa järjestelmää ja poliittista eliittiä. Finanssialan keskusliittoa kutsutaan suoraan harmaata taloutta ajavaksi rikollisjärjestöksi.

Katsomossa istuu pitkän uran harmaan talouden vastaisessa taistelussa tehnyt Markku Hirvonen, joka viime marraskuisessa SKP:n veroseminaarissa rökitti Finanssialan keskusliiton ohella myös Elinkeinoelämän keskusliittoa ja valtiovarainministeriötä harmaan talouden torjumisen jarruttamisesta.

Katsojat saavat oppitunnin kansainvälisen sijoitusbisneksen koukeroista ja veronkierrosta. Oppitunnin esittää herkullisesti Valtuusto I:stä tutun entisen Helsingin kaupunginjohtajan Pekka Korpisen hahmossa Jari Hanska. Näyttelijät peittävät kasvonsa mustiin pyövelin huppuihin alleviivauksena sille, että suuri raha on kasvotonta. Ote muun muassa Mari Kiviniemen harmaata taloutta ja veronkiertoa parhain päin selittelevästä eduskuntasaarnasta ei ole kunniaksi nykyiselle pääministerille.

Jos joitakin näyttelijäkaartista pitää Jari Hanskan lisäksi erikseen mainita, niin Susanna Kuparisen alter egona poliittisesta korruptiosta hekumoiva Noora Dadu ja nenänalusestaan rohtunut köyhä Pihla Penttinen, joka muuten esityksen lopuksi ”grillataan” sähköhellalla. Mutta hyvin vetävät roolinsa muutkin: Martina Myllylä, Piia Peltola, Mitro Härkönen, Santtu Karvonen, Matti Onnismaa ja Robin Svartström.

Näytelmän käsikirjoituksesta vastaavat Ruusu Haarla, Jari Hanska, Hanna Nikkanen, Olga Palo, Akse Pettersson ja Susanna Kuparinen. Esitysdramaturgia ja lavastus on Akse Petterssonin, puvut Saara Ryyminin, valot Valtteri Mastolan, äänet Markus Bonsdorffin ja Susanna Kuparisen, musiikki Kerkko Koskisen ja videot Konsta Väänäsen.