Infoähkyä

Äskettäin Suomessa luentomatkalla käynyt brittitutkija Andrew Whitworth varoittaa meitä nykyisen tiedon kaaoksen ja kaoottisen tiedon aiheuttamasta infoähkystä. Informaatiota kun vyöryy päällemme taukoamatta yhä enemmän ja yhä moninaisimmissa muodoissa.

Puhutaan myös medialukutaidosta. Sanovat oikein oppineetkin, että tuon medialukutaidon avulla voimme ymmärtää paremmin median vaikutusta itseemme ja meitä ympäröivään yhteiskuntaan.

Sitten on tämä uusmedia. Ja verkostoituminen. Kaikki vimpaimet suunnitellaan toimimaan synkronissa keskenään. Tässä tulee sitten vastaan väite, että myös tuon ”infon” sisältö täytyy rakentaa silmälläpitäen tuossa infoavaruudessa harhailevan mahdollisen vastaanottajan halua ja kykyä ottaa vastaan tarjottu tiedonmurunen.

Sanomalehtien Liiton yhteyspäällikkökin korostaa, että ”mitä enemmän perehdymme uusiin medioihin, sitä paremmin voimme mediaa ja sen rakenteita ymmärtää”. Tuntuu, että media on se itse asia. Mutta eikös media ole väline – tässä tiedotusväline, jonka tehtävä olisi välittää jäsenneltyä, taustoitettua tietoa milloin mistäkin asiasta tai ilmiöstä mahdollisimman laajojen, tiedonhaluisten ihmismassojen tarpeisiin maailmankuvansa rakennusaineiksi?

Näillä uusilla medioilla jotkut idealistit näkevät olevan jotakin tekemistä sellaistenkin tärkeiden ja hienojen asioiden, kuten sananvapauden ja luovuuden kanssa. Tämän vapaammaksi ei sana enää voi tulla, kun kaikki voivat osallistua median tekoon.

Tutkimusten mukaan on kuitenkin niin, että netti (facebook, ym.) maailmassa elävistä 90 % on passiivisia seuraajia (uteliaita tirkistelijöitä), muutama prosentti osallistuu edes jollakin tavalla ja 1 (yksi) % tuottaa ja hallitsee ja siten ohjaa ja teemoittaa siellä käytyjä keskusteluja.

Sen verran on tullut kurkisteltua joitakin, ainakin oletettavasti lähtökohtaisesti asiallisia keskustelupalstoja, etten ole aivan vakuuttunut tuon muotoisen viestinnän merkityksestä siinä mielessä, kuin sitä usein markkinoidaan.

Tammikuussa järjestettyjen Tieteen päivien journalismia käsitelleestä luentosarjasta jäi päähän kiertämään uusi käsite, tiedonlukutaito. Sitä tässä nyt ihan oikeasti tarvittaisiin. Pitäisi osata mennä oikeille tiedon lähteille ja sieltäkin sitten osata suodattaa se kaikkein oleellisin tieto, pitäisi osata laittaa se oikeisiin konteksteihin, asettaa asiat keskenään oikealla tavalla yhteyksiinsä täydentämään omaa vajavaista maailmankuvaa.

Tanskalaista filosofia Sören Kierkegaardia mukaellen: mihin me tarvitsemme sananvapautta, kun ajattelunvapauttakaan emme aina viitsi käyttää.