Monessa arabimaassa eletään nyt toivon ilmapiirin aikaa

Arabimaailmassa on käynyt melkoinen kuhina viime viikkoina. Tunisiasta viime joulukuussa alkaneet kansannousut ja protestiaallot ovat levinneet niin Egyptiin kuin Jemeniin, ja monen muunkin arabivaltion itsevaltaisen poliittisen järjestelmän perusta horjuu, todettiin helmikuun Maanantaiklubin keskustelussa Helsingissä.

Tilanteet ovat edenneet sellaisella vauhdilla, että jopa Susanne Dahlgrenin kaltaiset etevät tutkijat ovat olleet ymmällään. Erityisesti Jemenin tilanteeseen perehtynyt Dahlgren kertoikin käyttävänsä nyt paljon aikaa tapahtumien seuraamiseen eri tietolähteistä.

Maanantaiklubin toinen asiantuntija-alustaja, tunisialaissuomalainen Sania Charrad toimii matkaoppaana ja matkanjärjestäjänä ja oli Tunisiassa, kun kansannousu joulukuun 17. päivä alkoi. Hän palasi Suomeen tammikuun puolessa välissä ja seuraa niinikään jatkuvasti isänsä kotimaan tapahtumia.

Sekä Dahlgren että Charrad olivat yhtä mieltä siitä, että nyt monessa arabimaassa eletään suuren ilon ja toivon ilmapiirin aikaa.

Valtaeliitin klikit murtuvat

Susanne Dahlgren taustoitti arabimaiden poliittista ja yhteiskunnallista tilannetta. Arabimaat itsenäistyivät siirtomaavallan alta pääsääntöisesti 1950-1960-luvuilla. Kansalliset vapautusliikkeet loivat siirtomaaisäntien vallan kumottuaan yksipuoluejärjestelmiä, jotka eivät Dahlgrenin mukaan perustu poliittisiin ideologioihin, vaan ovat paremminkin valtaeliitin klikkejä, jotka alkoivat haalia varallisuutta itselleen korruption kautta. Monissa maissa mukana oli oleellisesti myös armeija, ja esimerkiksi Egyptin Hosni Mubarakin perheen varallisuus on pitkälti miehen upseeriuran perintöä.

– Valtio on lypsylehmä, josta on kupattu vaurautta, kuvaa Dahlgren.

Arabimaissa keskeisenä on ollut kansallisen modernisoinnin projekti, joka on korostanut talouden riippumattomuutta, mutta pitänyt yksilöiden hyvinvointia toisarvoisena. Etenkin maaseudulla on säilynyt ikivanha patriarkaalinen järjestelmä, joka on ollut autoritaariselle hallinnolle hyödyllinen.

Dahlgrenin mukaan lähes kaikista maista löytyy myös islamin nimissä toimiva oppositio, joka on riidoissa sekä hallituksen että myös hallitusta vastustavien vasemmistoliikkeiden kanssa. Tämä on valtaeliitin kannalta ollut myös toimivaa hajota ja hallitse -taktiikkaa.

– Harvainvaltainen järjestelmä on aiheuttanut kansan parissa suurta ja oikeutettua vihaa, jota on pyritty hillitsemään sosiaalipolitiikalla. Viime aikoina maailman talouden kriisi on vaikeuttanut tilannetta, ja ihmisiä on jätetty oman onnensa nojaan. Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja Maailmanpankin vaatimukset ovat lisänneet kurjuutta, ja etenkin nuorisotyöttömyys on korkea.

Vallankumouksen siemenet ovat nyt pikkuhiljaa kehittyneet täysimittaiseksi kansannousuksi niin Tunisiassa kuin Egyptissä.

Tunisiassa nuorten vallankumous

Tunisiassa vallitsi pitkään pelon ilmapiiri, eikä politiikasta voinut puhua avoimesti. Ben Ali tuli presidentiksi 1987. Hänellä oli paljon tukijoita, ja vastustajat joko vangittiin tai karkoitettiin maanpakoon. Kidutus oli yleistä, ja ihmisiä alkoi jopa kadota jäljettömiin, kertoi Sania Charrad.

Hän on ylpeä siitä, että tunisialaiset uskaltautuivat kadulle. Charradin mukaan kyseessä on ollut ennen kaikkea nuorten vallankumous.

– Tunisiassa on hyvä koulujärjestelmä ja korkea lukutaito, toisin kuin esimerkiksi Egyptissä. Toisaalta nuoret tunsivat, ettei heillä ole tulevaisuutta. Vaikka politiikasta ei saanut julkisesti puhua, Facebook ja kännykät levittivät sanomaa kansannoususta. Nuorilla ei ollut mitään, ja nyt he nauttivat poliittisista oikeuksista, joita myös käytetään: lakkoillaan ja osoitetaan mieltä.

Charrad näkee Tunisian tulevaisuuden optimistisena. Ongelmana on laajamittaisen korruption kitkeminen: vanhan vallan edustajia ei enää kaivata.

Dahlgrenin mukaan tästä voi muodostua samanlainen pulma kuin Irakissa, jossa USA:n johtama liittouma on yrittänyt korvata koko vanhan virkakoneiston kertaheitolla.

Kuva arabimaista muuttunut

Arabimaiden itsevaltiailla on Susanne Dalhgrenin mukaan ollut käytettävissään kaksi valttikorttia. Toinen on ollut vetoaminen islamisteihin. On väitetty, ettei vapaita vaaleja voida järjestää, muuten ääri-islamistit pääsevät valtaan. Toinen suuri tekijä ovat öljyvarat. Nämä molemmat ovat sanelleet lännen suhtautumista ja taanneet esimerkiksi USA:n tuen monelle diktaattorille. Nyt USA joutuu arvioimaan uudelleen tilannetta ja vaikutusvaltaansa räjähdysherkällä alueella.

Tunisian ja Egyptin lisäksi tilanne esimerkiksi Jemenissä on epävakaa. Algeriassa on nähty suuria ruokamellakoita. Jordaniassa hallitsija on joutunut lupaamaan myönnytyksiä levottomalle kansalle.

Selvää on, että alkuvuoden tapahtumat ovat muuttaneet kuvaamme arabikansoista. Kapinaan ovat nousseet tavalliset ihmiset, työläiset, nuoret, opiskelijat, ja vaatimukset ovat olleet tutun kuuloisia: työtä, toimeentuloa, todellista demokratiaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

Maanantaiklubin blogi