Tolstoi ja Lenin

Sata vuotta sitten 20.11.1910 kuoli Leo Tolstoi. Lenin kirjoitti välittömästi muistokirjoituksen venäläiseen Sosialidemokraatti-lehteen. Siinä hän totesi: ”Leo Tolstoi on kuollut. Hänen yleismaailmallinen merkityksensä taiteilijana, hänen yleismaailmallinen kuuluisuutensa ajattelijana ja aatteen julistajana – nämä molemmat seikat heijastavat omalla tavallaan Venäjän vallankumouksen yleismaailmallista merkitystä.”

Tolstoi oli merkittävin Venäjän suurista kirjailijoista, jotka valmistivat maaperää Venäjän vallankumouksille. Hän kirjoitti vuonna 1886 kirjan ”Mitä meidän on siis tekeminen?” (suomennettu vuonna 1908).

Teksti kuulostaa tänä EU-aikana ajankohtaiselta. Tolstoita kummastutti ”kaupunkilainen köyhyys”, kun hän vuonna 1881 muutti asumaan Moskovaan: ”…ei voi päästä kadun päähän tapaamatta kerjäläisiä ja omituisia kerjäläisiä, jotka eivät ole maalaisten kerjäläisten näköisiä.” Hän pohti kerjäämisen moraalisia ja sosiaalisia ongelmia.

”Mitä on tehtävä?” otsikolla oli julkaistu Nikolai Tshernyshevskin yhteiskunnallinen romaani vuonna 1863 (suomennos 1982). Teos teki syvän vaikutuksen Aleksandr Uljanoviin ja hänen nuorempaan veljeensä Vladimiriin eli Leniniin.

Lenin kirjoitti vuorostaan vuonna 1902 linjanvedon ”Mitä on tehtävä?” poliittisen taistelun ja vallan valtaamisen merkityksestä.

Kirjoituksissaan Tolstoista Lenin piti häntä Venäjän vallankumouksen kuvastimena.

Todelliselta historialliselta sisällöltään tolstoilaisuus oli Leninin mielestä itämaisen järjestelmän, aasialaisen järjestelmän ideologiaa. Tolstoi on suuri niiden aatteiden ja niiden mielialojen ilmaisijana, joita miljoonille Venäjän talonpojille oli muodostunut siihen mennessä, kun koitti Venäjän porvarillinen vallankumous 1905. Vallankumoustapahtumista hän oli syrjässä.

Lenin katsoi, että miljoonien talonpoikien protesti ja heidän epätoivonsa ovat sulautuneet yhteen Tolstoin opissa. Hänen huulillaan on puhunut koko se Venäjän kansan monimiljoonainen joukko, joka jo vihasi senhetkisiä Venäjän valtiaita, mutta ei vielä ollut päässyt niin pitkälle, että olisi käynyt tietoista, johdonmukaista loppuun saakka menevää, leppymätöntä taistelua niitä vastaan.

Lenin näki Tolstoin opeissa yhtäältä kapitalistisen riiston armotonta arvostelua, hallituksen väkivallantekojen, rikkauden kasvun ja sivilisaation saavutusten sekä työväenjoukkojen kurjuuden ja kärsimysten kasvun välisten ristiriitojen syvällistä paljastamista, toisaalta Kristukseen hassahtaneen tilanherran. Ristiriidat Tolstoin katsantokannoissa ja opeissa eivät ole sattumaa, vaan ne ovat niiden ristiriitaisten olojen ilmausta, joihin Venäjän elämä oli saatettu.

Tolstoin teoksissa ilmenee nimenomaan talonpoikaiston joukkoliikkeen voima ja heikkous, mahti ja rajoittuneisuus. Kirjoitukset maaorjuus- ja poliisivaltiota, monarkiaa vastaan muuttuivat hänellä politiikan kieltämiseksi ja johtivat siihen oppiin, että ”pahaa ei pidä vastustaa voimakeinoin”. Tätä Lenin ei voinut hyväksyä.