Ajatuksia herättävä Mr. Nobody

Koska objektiivisuus ja kovat faktat muodostavat elokuvissa realismin perustan, vaaditaan saman todenmukaisuuden tunnun ja elämän maun luomiseen scifiltä erityisen paljon. Vaatimukset täyttää vuoden ehkä ajatuksia herättävin elokuva, Jaco Van Dormaelin Mr. Nobody (Belgia/Kanada/Ranska, 2010).

Mustat aukot, toiset ulottuvuudet, rinnakkaistodellisuudet – niin käsittämättömiltä ja abstrakteilta kuin nämä termit kuulostavatkin, ne vaikuttavat päivittäiseen elämäämme siinä missä avioerot, rikollisuus ja politiikkakin. Nämä käsitteet muuttavat suhtautumistamme ympäröivään maailmaan laajentamalla perspektiiviä, sysäämällä pienen ihmisen kokemukset huomattavasti suurempaan mittakaavaan. Kuten poika varhaisessa Woody Allen -elokuvassa osuvasti kysyykin: “Miksi tekisin kotiläksyni, kun maailmankaikkeus laajenee ja koko ihmiskunta tuhoutuu joka tapauksessa miljoonan vuoden päästä?”

Informaatiotulvasta huolimatta useimmat elokuvantekijät ovat lukkiutuneet toteuttamaan periaatetta, jonka mukaan henkilöiden toiminta pohjautuu puhtaasti aikaisempiin kokemuksiin tai on suoraa seurausta yhteentörmäyksestä muiden käsikirjoituksen hahmojen kanssa. Koska oikeat ihmiset reagoivat voimakkaasti myös mielikuvituksen tuotoksiin ja youtube-ennustuksiin, kaikkein moniulotteisimmatkin hahmot tuppaavat jäämään siististi rajatun käsikirjoituksen vangeiksi. Mr. Nobody tekee poikkeuksen ja asettaa samalla riman uudenlaiselle tavalle tehdä elokuvia.

Mahdollisuuksien, valintojen ja nostalgisten muistojen loputtomalla hötteiköllä samoileva tarina sijoittuu aikaan, jolloin kantasoluteknologia on tehnyt kuolemattomuudesta arkipäivää. Ihmislajin väistyvistä edustajista elossa on enää yksi – Jared Leton esittämä 118-vuotias Nemo Nobody. Hän muistaa eläneensä kolme erillistä elämää vanhempiensa eron jälkeen, toisistaan poikkeavat ratkaisut vain muokkasivat kustakin polusta aivan omannäköisensä.

Ovatko rinnakkaiset menneisyydet kaikki yhtä tosia todellisuudentajunsa hukanneelle vanhukselle? Jos näin on, eivätkö arkielämän rinnalla kulkevat fantasiat ja haavekuvitelmat ole aivan yhtä aitoja ja tärkeitä kuin käsinkosketeltava tosielämäkin? Viisaasti elokuva ei yritäkään vastata, se vain kysyy – loppu jää katsojan pähkäiltäväksi.

Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin päätösnäytökseen filminsä kera saapunut Dormael teki selväksi, ettei Mr. Nobodyn tekoprosessi tai lopputulos nojannut perinteiseen lineaariseen tarinankerrontaan. Hänen maailmassaan vaihtoehtoiset todellisuudet, päästä keksityt menneisyydet ja ilmaan heitetyt tulevaisuudennäkymät kilpailevat rinta rinnan paikasta todellisessa nykyhetkessä. Belgialaisohjaajan elokuvista löytyy paljon samaa epävarmuutta ja asenteiden heilahtelua kuin todellisesta elämästäkin.