Poliittinen toiminta – poliittinen ohjaus!

Miten on mahdollista se, että useat kommunistit näkevät puoluetoiminnan toisarvoisena? Siinä vaiheessa kun kommunistien keskuudessa nähdään toimiminen ay-liikkeessä ja erilaisissa kansalaisjärjestöissä jotenkin puolueesta erillisenä toimintana, silloin ollaan kyllä pahasti hakoteillä leniniläisestä ajattelusta.

Valitettavasti tuo ilmiö on osin totisinta totta puolueessamme. Monet toverit jotka tekevät arvokasta työtä kansan keskuudessa haluavat katkaista ikään kuin napanuoran puolueeseen. Selitetään, että tämä tai tuo toiminta on sitä minun ominta aluetta ja haluan olla vain siinä mukana ja hoitakaa te toiset puoluetyö. Ei se niin mene eikä saa mennä.

Mitä siitä tulee jos me lähdemme sooloilemaan kuka minnekin ilman poliittista ohjausta. Siinä käy niin, että puolue elää omaa elämäänsä vailla kontaktia joukkoihin ja yksittäiset kommunistit saattavat harhailla varjojen mailla ilman päämäärää.

Puolue ei tietenkään saa olla kommunistien toiminnassa riippakivi joka kahlitsee ihmiset puolueen ikeen ja tiukan kurin alle, mutta sen täytyy olla sellainen joka pitää ohjat ja langat käsissä ja joka on tiiviissä yhteydessä joukkoihin.

Väitän, että osasyy sooloiluun ja puolueesta eristäytymisen johtuu poliittisen ohjauksen puutteesta. Piirijärjestöjen tehtävä on organisoida, kannustaa, opastaa, neuvoa ja luoda uskoa kentälle. Jos näin ei ole, niin helposti vieraannutaan puolueesta siinä määrin, että lähdetään sooloilun tielle, eikä edes nähdä mitään mieltä osallistua esimerkiksi vaaleihin saati että asetuttaisiin ehdokkaiksi. Kuvitellaan harhaisesti nykytrendin mukaan, että puoluetyö ja vaaleihin osallistuminen on likaista ja kieroa peliä kun taas kansalaisjärjestöissä toimiminen on kunnioitettavaa ja rehellistä toimintaa.

Toverit, täytyy muistaa, että SKP on erilainen puolue. Pitää taas kerran lainata Taisto Sinisaloa: ” Jo Leninin ajoista kommunistisen puolueen tehtäväksi on nähty työväenliikkeen ja tieteellisen sosialismin teorian yhdistäminen. Sama asia voidaan ilmaista laajemminkin: spontaanin, vaistonvaraisen liikehdinnän ja tieteellisen teorian yhdistäminen tietoiseksi poliittiseksi muutosliikkeeksi. SKP nojaakin tieteelliseen sosialismiin, marxismi-leninismiin. Se on marxilais-leniniläinen puolue.” Ja toisaalla: ”Puolue näyttää joukoille tietä, mutta oppii samalla joukoilta. Pitkän päälle joukkoliikkeen vaistonvarainen menestyminen ei ole mahdollista, ja puolue on juuri siksi välttämätön. Mutta puolueella ei voi olla edes omaa kokemusta ilman joukkojen kokemusta; jos se irtoaa joukoista, se eristäytyy, koteloituu ja luutuu.”

Sinisalon ajattelussa on vinha perä vielä tänäänkin. Meidän jokaisen kentällä ja eri järjestöissä on kannettava vastuu myös puolueesta. On lähdettävä mukaan ehdokkaaksi vaaleihin ja annettava oma panoksensa puolueen vaalityöhön. Myös puolueen johdon on ymmärrettävä, ettei tovereita kentällä saa jättää oman onnensa nojaan, vaan on annettava sitä poliittista ohjausta. Jos me oikeasti ja tosissamme haluamme SKP:n nousuun – meidän on sen eteen tehtävä myös töitä ja monin osin uhrauduttavakin. Nyt on rohkeasti liputettava punaista väriä ja olla ylpeitä siitä, meillä ei ole mitään hävettävää vaan päinvastoin – meidän takki ei ole kovassakaan tuulessa kääntynyt eikä käänny.