USA härnää Kiinaa

Helsingin Sanomat kirjoitti tiistaina pääkirjoituksessaan tyypilliseen tapaansa suurvaltojen USA:n ja Kiinan kiristyneistä suhteista Aasian merillä. Jutun perusteella lukija sai sen kuvan, että jännittynyt tilanne johtuu Kiinan aggressiivisuudesta, isännyyspyrkimyksistä, pullistelusta ja toisten maiden jyräämisestä.

Todellisuudessa USA on aggressiivisella käyttäytymisellään koko tämän vuoden kiristänyt jännitystä suhteessa Kiinaan. Jännityksen kiristäminen alkoi tammikuussa, kun USA toimitti suuren määrän aseita Taiwanille.

Tämän kesän aikana Obaman hallinto on laajentanut vastakkainasettelua Kiinaa kohtaan. Lyhyt liennytyskausi touko- ja kesäkuussa johtui vain siitä, että USA:lla oli tarve valmistaa Kiinan tuki YK:n turvallisuusneuvostossa uusille pakotteille Irania vastaan. Sen jälkeen USA on tahallisesti lietsonut jännitteitä Kiinan kanssa sarjalla aggressiivisia toimia Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.

Puhuessaan ASEAN-maiden turvallisuusfoorumissa heinäkuussa USA:n ulkoministeri Hillary Clinton asettui provokatorisesti niiden maiden puolelle, joilla on alueellisia kiistoja Kiinan kanssa Etelä-Kiinan merellä. Tämä oli osa USA:n pyrkimyksiä rakentaa Kiinan vastaista rintamaa. Kiina oli kertonut maaliskuussa USA:n edustajille, että se pitää Etelä-Kiinan merta yhtenä keskeisenä intressinään. Silti Clinton jätti viestin huomiotta ja vaati ”avointa pääsyä” näille vesille, toimenpide, jota Kiinan ulkoministeri kuvasi ”käytännössä hyökkäykseksi Kiinaa vastaan”.

Muutamaa päivää myöhemmin USA aloitti suuret yhteiset sotaharjoitukset Etelä-Korean kanssa Japaninmerellä piittaamatta Kiinan vastalauseista. Sotaharjoituksiin, jotka olivat muodollisesti vastaus väitettyyn eteläkorealaisen laivan upottamiseen Pohjois-Korean toimesta maaliskuussa, osallistui 20 eteläkorealaista ja yhdysvaltalaista sota-alusta, mukaan lukien jättimäinen lentotukialus USS George Washington. Viime maanantaina USA aloitti uudet sotaharjoitukset Etelä-Korean kanssa Keltaisellamerellä lähellä Kiinan rannikkoa.

Näiden jännitteiden taustalla ovat perinpohjaiset muutokset globaalissa voimatasapainossa. Kiinan nopea taloudellinen kasvu viimeisten kahden vuosikymmenen aikana on nostanut Kiinan tänä vuonna maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi USA:n jälkeen, mutta ennen Japania. USA on vastannut omaan taloudelliseen heikkenemiseensä käyttämällä sotilaallista mahtiaan, jotta se voisi turvata herruutensa Keski-Aasian ja Lähi-idän energiarikkailla alueilla ja saartaa Kiina liittoumilla ja kumppanuuksilla, jotka ulottuvat Japanista ja Etelä-Koreasta Kaakkois-Aasian kautta Intiaan, Pakistaniin ja Afganistaniin.

Maailmanlaajuinen talouskriisi on suuresti pahentanut kahden valtion välistä kilpailutilannetta. Alun perin finanssiromahduksen vaaran partaalla ollut Obaman hallinto aikoi nojautua Kiinan apuun. Maailman suurimpana velallisena USA on erittäin riippuvainen Kiinasta tulevasta rahavirrasta. Mutta kun finanssikriisi tilapäisesti helpotti, Washington alkoi painostaa Pekingiä erilaisilla asioilla, muun muassa Kiinan valuutan revalvoinnilla sekä kauppaa ja ilmastonmuutosta koskeneilla aloitteilla. Samaan aikaan se alkoi aktiivisesti sekaantua Aasian valtameren alueen asioihin.

Viime heinäkuussa Hillary Clinton kertoi kiertelemättä ASEA:in huippukokouksessa Thaimaassa, että USA oli ”takaisin Aasiassa”. Se oli viittaus kritiikkiin, jota oli esitetty Bushin hallinnon välinpitämättömyydestä Aasiaa kohtaan. Clinton viestitti uutta diplomaattista offensiivia kertoen toimittajille: ”Tiedän, että monet Kiinan naapurit ovat ilmaisseet huolensa [sen noususta], joten me haluamme vahvistaa suhteitamme moniin maihin, jotka ovat Itä- ja Kaakkois-Aasiassa.”

Kiinalainen Globe Magazine -lehti sanoi jännitteitä kommentoidessaan, että USA:n viimeaikaiset ja suunnitellut toimet ”manifestoivat Washingtonin kylmän sodan mentaliteettia ja muodostavat uhan Kiinan ja koko alueen turvallisuudelle”.

”Sekä Yhdysvallat että Kiina ovat tärkeitä maita maailmassa. Niiden tehtävänä on turvata maailmanrauha. Rauhanomainen rinnakkaiselo, keskinäinen hyöty ja yhteinen hyvinvointi ovat sen vuoksi ainoa vaihtoehto kahdelle maalle ja kansalle.”

”Washingtonin pitäisi hylätä kylmän sodan mentaliteetti ja tykkivenepolitiikka ja palauttaa rauha Japaninmerelle, Keltaisellemerelle ja Etelä-Kiinan merelle.”