Perusturva toimeentuloa turvaamaan

Suomen sosiaaliturvajärjestelmä on tavoitteiltaan ja arvoiltaan loistava, vain toteutus takkuaa. Ainakin periaatteiden tasolla meillä vielä jossain määrin halutaan pitää huoli heikoimmistakin. Käytännön ongelmat olisi kohtuullisen helppo korjata, jos keskustelua ei aloitettaisi joka kerta alusta eli tavoitteista. Näiden ongelmien korjaamiseen löytyy vinkkejä SKP:n aloitteesta perusturvan takaamiseksi jokaiselle. Nykyään ei vain ole kovin muodikasta ehdottaa parannuksia sosiaaliturvaan elleivät nämä parannukset tarkoita leikkauksia. Arvot ovat koventuneet ja ihmiset sosiaalistetaan pienestä pitäen ajattelemaan vain omaa etuaan. Toisinkin voisi olla.

Toimeentulotuki on Suomen perustuslainkin edellyttämä viimesijainen tukimuoto, johon voi turvautua kun muita tapoja hankkia rahaa elämiseen ei enää ole. Paljon puhutun laman ja kasvavan työttömyyden myötä yhä useampi putoaa toimeentulotuen piiriin. Valitettavasti suuri osa suomalaisista on sitä mieltä, että toimeentulotukea väärinkäytetään eli, että ihmiset jotka eivät edes ole rutiköyhiä rypevät sossun rahoissa. Joskus tulee mieleen, että onkohan näillä ihmisillä mitään hajua minkälaisen paperityön toimeentulotuen hakeminen vaatii. Toimeentulotukea hakiessa erilaisia liitteitä täytyy toimittaa vino pino ja muun muassa todistaa, ettei mitään ylimääräisiä säästöjä tai omaisuutta ole. Monikaan ei lähde tähän rumbaan huvin vuoksi. Puhumattakaan siitä, että kaiken vaivan jälkeenkään rahantulo ei ole taattua ja hakemuksien käsittely joka tapauksessa kestää. Täydellinen persaukisuus on harvoin harkitusti saavutettu tilanne. Elämässä on täytynyt mennä joitakin muitakin asioita vähän vinoon, ennen kuin toimeentulotuki tulee tarpeelliseksi. Tällaisessa elämäntilanteessa hakemuksen täyttäminen ja liitteiden hankkiminen on luonnollisesti vähintäänkin haastavaa.

Koska itse olen opiskelija ja väistämättä monet opiskelijat tänäkin kesänä rahoittavat elämäänsä toimeentulotuella edellisiin voisi vielä lisätä lyhyen maininnan toimeentulotuen opiskelijaliitteestä. Oli opiskelija minkä ikäinen tahansa, hänen pitää selvittää muun muassa minkä takia hän ei saa rahaa vanhemmiltaan. Toisaalta, onnistuessaan toimeentulotuen hakemisessa opiskelijan tulot lisääntyvät reilusti opintotukikuukausiin verrattuna. Toimeentulotuen perusosa on 417,45 euroa minkä lisäksi muun muassa kohtuulliseksi katsottu vuokra maksetaan täysimääräisesti. Opintotuki jää väistämättä näiden tulojen alle 499,60 euroon parhaimmillaan. Ja tuolla rahalla maksetaan vuokrat ja kaikki.

On varmaankin ihan luonnollista olla huolissaan ”meidän verovaroillamme” maksettujen palveluiden käytöstä. Totuus kuitenkin on, että toimeentulotuen väärinkäytön sijaan, kyseinen tukimuoto on huomattavan alikäytetty. Varovaisten arvioiden mukaan noin puolet niistä, jotka olisivat oikeutettuja toimeentulotukeen, eivät sitä hae. Syinä tähän ovat varmaankin sosiaalitoimen asiakkuuteen liittyvä leima, tukijärjestelmän ja tuen hakemisen mutkikkuus sekä silkka tiedon puute. Toimeentulotuki ei ole niitä laajimmin mainostettuja tukimuotoja. Todellisuudessa siis yhteiskuntamme maksaman viimesijaisen tuen määrä tuplaantuisi, jos ihmiset sitä käyttäisivät. Väärinkäytön taloudellinen taakka taasen on laskettavissa promilleissa. Jostain syystä tällaiset asiat vain unohtuu, kun kateelliset ihmiset alkavat paasata sosiaalipummeista ja muusta yhteiskunnan sakasta.

Meidän tulisi tehdä valinta sosiaaliturvajärjestelmän tavoitteista ja toteuttaa sitä sen mukaan. Voimme tehdä tietoisen päätöksen tehdä järjestelmästä sellainen, että sen väärinkäyttö pysyy minimissään. Tällöin olemme valmiit hyväksymään myös sen, että monet tukea todella tarvitsevat jäävät järjestelmän ulkopuolelle. Tämän lähestymistavan kannattajat tuntuvat haluavan kiristää entisestään nykyistä systeemiä, mutta mainitsemieni tutkimustulosten valossa tämä on turhaa. Väärinkäytökset ovat jo minimoitu ja toimeentulotuen osalta puolet siihen oikeutetuista eivät tukea saa. Sosiaalipummi-ilmiö on kovasti liioiteltu. Toinen lähestymistapa olisi kehittää sosiaaliturvajärjestelmää siihen suuntaan, että tavoite heikko-osaisten auttamisesta tarpeen vaatiessa toteutuisi. Tämä tarkoittaisi järjestelmän yksinkertaistamista, jolloin teoriassa väärinkäytösten määrä voisi lisääntyä. Itse olen valmis kestämään epäilyttävät yksittäistapaukset, kunhan tiedän että meissä on vielä sen verran inhimillisyyttä jäljellä, että rikkaassa maassa ei haluta nälkäkuolemia. Keneltä se on pois, että kaikista heikoimmassa asemassa olevia autetaan?

Taloudellisia realiteetteja on helppo käyttää tekosyynä kaikenlaisiin leikkauksiin. Se antaa päättäjästä vakuuttavan ja todellisuudessa kiinni elävän kuvan. Inhimillisyys, oikeudenmukaisuus ja ihmisarvon kunnioitus on leimattu ylitunteelliseksi haihatteluksi, jolle politiikassa ei ole sijaa. Niinpä kaikki ehdotukset sosiaaliturvajärjestelmän parantamiseksi kuitataan helposti epärealistisina. Osa kansalaispalkkaan ja perustuloon liittyvästä keskustelusta onkin tällaista. SKP:n perusturva taas lähtee nykyisen järjestelmän kehittämisestä järkevämpään suuntaan. Tällaisiin ajatuksiin olisi valtaa pitävien hyvä pikku hiljaa tarttua, kun työttömyys ja köyhyys lisääntyvät. Vaihtoehtoja on aina ja viimeksi kun asian tarkistin, niiden pohtiminen oli osa poliitikonkin työtä. Ei vaihtoehdottomuuden myyminen.