Romutaidetta ruostevyöhykkeeltä

Kotkalainen Mikko Niemi suorittaa työvoimapoliittisena aikuisopiskelijana kone- ja metallialan perustutkintoa. Alkuaan hän hakeutui alalle tarkoituksenaan vastata omalta osaltaan työvoiman kohtaanto-ongelmaan. Tuolloin metallialalla oli vielä suoranainen työvoimapula.

Niemi laskeskelee, että hänen pitäisi näillä näkymin valmistua joskus kevään kuluessa levyseppähitsariksi – ja mitä todennäköisimmin työttömäksi sellaiseksi.

— Huomasin jo aikaa sitten etteivät taipumukseni ja persoonalliset ominaisuuteni sovellu kovinkaan hyvin levysepän varsinaiseen toimenkuvaan levy- ja hitsausalan tuotannollisessa työssä, tunnustaa Niemi.

Sen sijaan kuin vahingossa löytyi metallista ja hitsaustekniikasta uusi ja monipuolinen instrumentti taiteellisen luovuuden toteuttamiseksi.

— Kun ottaa huomioon vielä yleisen työllisyystilanteen täällä Etelä-Kymenlaaksossa, joka nykyään tunnetaan enemmänkin ruostevyöhykkeenä, olen alati suuremmalla innokkuudella ryhtynyt pohtimaan vapaan taiteilijan ja pienyrittäjän tulevaisuuden skenaarioita. Työllistyminen metallialalle näyttää mahdottomuudelta vapailla työmarkkinoilla, etenkin kun todennäköisesti valmistun sen kaltaisilla arvosanoilla, ettei paperista ole muuksi kuin saunan sytykkeeksi, pohtii Niemi.

— Olen oppinut yhtä ja toista metallinkäsittelystä noudattaessani henkilökohtaista opintosuunnitelmaani. Töissäni ei tosin ole tarvittu hitsausohjeita, mutta eipä silti – ei niitä ilmeisesti tarvittu Olkiluoto 3:sen ydinvoimalatyömaan perustusten raudoitustyömaallakaan, joten syntini ei ole kovin suuri, hän naurahtaa.

Luovaa anarkiaa

Romu ei lopu nykymaailmasta kovin helposti kesken, ja mahdollisuudet tällä saralla ovat Mikko Niemen mukaan rajattomat.

— Esimerkiksi lapsenkengissään räpiköivä suomalainen puutarhataide Saksasta tuotuine puutarhatonttuineen ja japanilaistyylisesti apinoituine kivilyhtyineen mahdollistaisi jopa uraauurtavaa taidetuotantoa. Erilaiset julkiset tilat luovat edellytyksiä nykyistä paljon runsaamman taiteellisen tuotannon esille asetteluun, jos vain asenneilmasto muuttuisi elitistisestä taiteen arvostuksesta edes aavistuksen vapaampaan, osallistavampaan suuntaan.

Niemi korostaa, että tietynlainen anarkia on luovassa työssä välttämättömyys. Ei ole olemassa periaatteellisia syitä, miksei yhteiskunta voisi aktiivisemmin suosia tätä ihmisen parhaimpiin puoliin kuuluvaan yleisinhimillistä ominaisuutta.

— Talouskriisistä ja lamasta riippumatta Suomestakin löytyy kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät tiedä mihin rakoon ylimääräisen tuohensa tunkisivat. Tämäkään seikka ei ole vähäpätöisin asia romutaiteen markkinatilannetta tarkastellessa, eikä mahdollisuuksia tällä yhteiskunnallisen tuotannon sektorilla ole syytä liikaa vähätellä. Se on tulevaisuuden ala, sanoo Niemi.

Prosessi opettaa

Mikko Niemi pohtii, että vaikkei hänen suuri unelmansa kuvanveistäjän ammatista tulevaisuudessa toteutuisikaan, jo pelkästään mahdollisuuksien kartoitus tällä saralla on ollut mitä mielenkiintoisin ja opettavaisin prosessi. Instrumenttina hitsaamalla tuotettu romutaide ei korkeahkon kustannusrakenteensa puolesta ole kovin edullinen, ainakaan reilusti Euroopan unionin virallisen köyhyysrajan alapuolella sinnittelevälle työvoimapoliittiselle aikuisopiskelijalle.

— Näkisin mieluusti että ihmisten kiinnostus ja arvostukset omaehtoiseen luovaan toimintaan nousisi roimasti suhteessa ulkoapäin syötettyyn ja keinotekoisia tarpeita luovaan kulutuskulttuuriin verrattuna, toteaa omaehtoinen romutaiteilija Mikko Niemi.

Lisätiedot ja yhteydenotot sähköpostilla: Mikko Niemi, illusionairlines[at]gmail.com