Tappaako liika kollektiivisuus SKP:n?

Me kommunistit miellämme kollektiivisuuden yleensä positiivisena asiana ja joka on puolueemme toiminnan kivijalka. Voisiko kuitenkin olla niin, että kollektiivisuus on pahimmissa tapauksissa riippakivi tai kivireki, jota kiskomalla aiheutamme enemmän vahinkoa kuin hyötyä?

SKP sanoo olevansa radikaali toisenlainen muutosta haluava puolue eikä sitä ole syytä kyseenalaistaa. Eikö kuitenkin liika kollektiivisuus ole omiaan näivettämään radikalismin, ihmisten luovuuden ja aloitteellisuuden? Tekeekö takertuminen kollektiivisuuteen meistä tasapäisiä tai kuten Tarmo Manni aikoinaan totesi ”lattapäitä lainehilla”? Olisiko keskustelu Tiedonantajan verkkolehdessä laajempaa ja syvällisempää ilman tiukkaa kollektiivisuutta? Kuka oikeasti rohkenee potkia aisan yli, eli kollektiivisesti päätetyn puolueohjelman ja kollektiivisen keskuskomitean?

Ymmärrän sen, että jos jokainen lähtee sooloilun tielle, niin kaaoshan siitä seuraa. Hyvää ei seuraa kuitenkaan siitäkään jos hirttäydymme kollektiivisuuteen. Miten helppoa onkaan olla tekemättä yksilönä mitään ja vetäytyä kollektiivin selän taakse. Entä jos joku saattaa saada hyvän idean, mutta erehtyy kertomaan ajatuksen ryhmälle joka oitis tyrmää sen? Alistammeko idearikkaan toverin osaksi samanlaista tasapäistä kollektiivia tai menetämmekö hänet vallan?

Päänsä iskeminen toistuvasti kollektiiviseen kivimuuriin voi masentaa ja lopulta johtaa toiminnasta pois jäämiseen. Onko tässä kenties yksi syy puolueemme ”ukkoutumiseen”? Ei uskalleta tulla mukaan toimintaan, koska pelätään kaavoihin kangistuneen kollektiivin halvaannuttavan oman toimintatarmon ja tappavan oma-aloitteellisuuden.

Totta kai kollektiivisuutta tarvitaan, mutta miten löydetään se kultainen keskitie jossa ei tapeta luovaa hulluutta tai neronleimahduksia. Miten pidetään huolta siitä, ettei toverien uusia uljaita ajatuksia haudata puolueen byrokratian rattaisiin tai siihen, että pidetään kynsin hampain kiinni kollektiivisesta päätöksenteosta?

Olisiko kollektiivisuudesta syytä tehdä venyvä käsite? Epäilen, että tokko Kuubassa olisi vallankumous toteutunut jos Che Guevara ja Fidel Gastro olisivat Sierra Madren vuoristossa hirttäytyneet liikaan kollektiivisuuteen.

Myös nyt elämme aikaa, jossa joskus vaaditaan nopeita ratkaisuja ja yksittäisten tovereiden päätöksentekoja – sitä ei pidä tukahduttaa vaikka ehkä rikotaankin kollektiivisuuden pyhää asemaa.