Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Työelämää 30-luvun malliin

    Pääkirjoitukset
    29.1.2010 - 12:29
    Erkki Susi

    Hirsirakentaja Luoman konserni uhkaa aloittaa tammikuun lopussa yt-neuvottelut, jotka koskevat 67 työntekijää ja toimihenkilöä konsernin eri yrityksissä Suomessa. Yt-neuvottelujen syy on kuitenkin kaukana tavanomaisesta. Konserni on tehnyt viime vuonna hyvää tulosta. Konsernijohtaja Pekka Luoma myöntääkin avoimesti, että irtisanomisuhan taustalla on Puuliiton ja Toimihenkilöunionin toiminta eivätkä tuotannolliset ja taloudelliset syyt. Hän syyttää ammattijärjestöjä pitkään jatkuneesta kiusaamisesta ja painostamisesta.

    Puuliitto lähestyi tammikuussa työnantajaa kirjeellä, jossa muistutettiin työehdoista. Kirje sai Luoman ryhtymään toimiin. Konserni uhkaa siirtää osan toiminnoistaan ulkomaille. Konsernilla on jo ennestään toimintaa Saksassa ja Ranskassa., joten tuotannon siirto onnistuisi Luoman mukaan helposti. Samalla se alentaisi palkkamenot puoleen nykyisistä.

    Luoman konsernissa on vuosien ajan kiistelty työehdoista, mutta tilanne kärjistyi, kun sinne saatiin reilu vuosi sitten pääluottamusmies. Aiemmin henkilöstöllä ei ollut edustusta. Työntekijät ovat alkaneet pitää omia puoliaan. Tilanne yrityksessä on tulehtunut. Niin työntekijöiden kuin toimihenkilöidenkin työehdot ovat aiheuttaneet erimielisyyksiä työnantajan ja henkilöstön kesken. Esimerkiksi Toimihenkilöunionin jäsenen laittomasta irtisanomisesta ja hänelle väärin maksetuista sairausajan palkoista sekä ylityö- ja vuosilomakorvauksista on käräjöity ja käräjöidään edelleen.

    Uutispäivä Demarin haastattelema työoikeuden professori Kari-Pekka Tiitinen luonnehtii yrityksen oikeutta irtisanoa työntekijöitä laajaksi. ”Yleisesti niin oikeuskäytännössä kuin oikeuskirjallisuudessakin lähdetään siitä, että kapitalisti määrää siitä, miten hän kapitaaliaan käyttää..” Tiitinen ei kuitenkaan muista aiemmin kuulleensa tapauksesta, jossa yritys uhkaisi työntekijöitä irtisanomisilla vedoten ammattijärjestöjen toimintaan – paitsi Pohjois-Amerikasta.

    Tapauksia löytyisi totta kai Suomestakin vaikka kuinka paljon, nimittäin 1930-luvulta, jolloin työnantajien mielivalta rehotti, työntekijöistä tehtiin mustia listoja ja ammatillinen tai poliittinen järjestäytyminen johti usein irtisanomisiin.

    Toinen 30-luvulta haiskahtava esimerkki on se, että lehtien ja mainosten ilmaisjakelufirmojen johtajat ovat muodostaneet ”ammattiliiton”, jolla kierretään Posti- ja logistiikka-alan unionin PAU:n yleissitovaa sopimusta ja pannaan jakelijat tekemään töitä mainitun ”ammattiliiton” sanelemilla alhaisemmilla palkoilla.

    Nämä ovat pahaenteisiä merkkejä siitä, että työnantajilla on suuri houkutus palata 30-luvun mielivaltaan. Ammattiyhdistysliikkeen on syytä panna kova kovaa vastaan, jotta mielivalta tukahdutettaisiin alkuunsa.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja Ibrahim Hussein KUVA IH
    Mielipiteet
    12.1.2026
    Ibrahim Hussein

    Vapauden puolustajat eivät voi vaieta poliittisen islamin väkivallasta

    Sheikh Maqsoudissa, Aleppon kaupunginosassa, rikollisen poliittisen islamin liike, joka Syyriassa on kylvänyt väkivallan siemeniä, on saanut viime aikoina luvan lännen ja Yhdys

    EVAn mukaan suomalaiset tunnistavat EUn merkityksen, mutta suhtautuvat taloudellisen vastuun laajentamiseen aiempaa epäluuloisemmin. Kuva Globetrotter19 CCO 3.0
    Politiikka
    12.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    EU:n yhteisvelka kohtaa kasvavaa epäluuloa – tutkimus paljastaa poliittisen eliitin etääntymisen kansalaisista

    Sitra alkaa rahoittaa puolustus ja turvallisuusalan hankkeita kuudessa kaupungissa ja kahdessa ammattikorkeakoulussa, Kuva Syced CCO 0
    Kotimaa
    11.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Miksi Suomi kiihdyttää militarisaatiota? Sitran rahoittama Define-verkosto laajenee koko maahan

    Suomalaiset työttömät etsivät vakautta, selkeyttä ja rehellistä tietoa työllistymismahdollisuuksista. Kuva Emma Grönqvist
    Yleinen
    10.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Duunitorin data paljastaa: matalan kynnyksen työt ja tekoälyosaaminen vetivät suomalaisia vuonna 2025

    Caracas kuva JP (Juha Pekka) Väisänen
    Politiikka
    9.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Venezuelan kommunistit kritisoivat vallan keskittämistä – syveneekö johdon autoritaarinen kurssi?

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!