Palkankorotuksia tarvitaan

1990-luvun alun lama ja sen jälkihoidon kokemus on historiallisesti lähellä. Siltä ajalta kertynyttä tietoa voi käyttää pohjana arvioitaessa kapitalismin nykyiseen kriisiin liittyviä ilmiöitä ja esityksiä sen ratkaisemiseksi.

Viime vuosikymmenellä lamaa hoidettiin periaatteessa kolmea suurta yhteiskuntapalikkaa muuttamalla. Kyse on uusliberalistisen politiikan peruselementeistä, eli kasvatettiin työttömyys valtaviin mittasuhteisiin, pienennettiin julkisen talouden osuutta leikkaamalla sosiaaliturvaa ja kuntien palveluja sekä muutettiin tulonjakoa tulopolitiikalla pääomantulojen hyväksi.

Toistetaanko vanhat virheet?

Nyt on liikkeellä uusi uusliberalistinen hyökkäysaalto. Kapitalismin kriisiä pyritään käyttämään hyväksi rakennemuutoksen syventämiseksi ja sementoimiseksi. Suuryhtiöt lopettavat tehtaita ja ilmoittelevat joukkomittaisista irtisanomisista.

Työehtosopimusneuvotteluissa työnantajat ovat ottaneet entistä härskimmät vaatimukset päiväjärjestykseen esittämällä vaatimuksia palkkojen alentamisesta.

Ay-liikkeestä on kiinni se, toistetaanko 90-luvun laman virheet ja työntekijöiden kannalta vielä ankarampina. Annetaanko tulonjaon vääristymän syventyä ja työttömyyden taas räjähtää käsiin?

Yritysten taseet pullistelevat euroista

Tulonjaon muuttuminen yritysten voittojen hyväksi näkyy tilastoissa siten, että palkkatulojen osuus kansantulosta on radikaalisti alentunut. Yritysten voitot ovat vastaavasti kasvaneet jopa käsittämättömiin mittasuhteisiin.

Kymmenenä viimeksi kuluneena (1999-2008) vuotena yritysten voitot yhteenlaskettuna olivat järjettömältä kuulostavat lähes 325 miljardia euroa. Tämä on vain hieman pienempi kuin valtion budjettien vastaavan ajanjakson yhteenlaskettu summa.

Osinkoja voitoistaan yritykset maksoivat tällä ajanjaksolla yli 128 miljardia euroa. Yritysten taseet pullistelevat ja rikkaat rypevät rahoissa.

Toisin kuin on väitetty, voittoja kasvattavalla politiikalla ei ole ollut työttömyyden vähenemiseen merkittävää vaikutusta. Työntekijöitä on tarvittu lisää vain sikäli kun sillä on merkitystä voittojen maksimoinnissa.

Voitoista osa palkankorotuksiin

Yritysten voitot Suomessa ovat historiallisen korkealla tasolla. Jos esimerkiksi vain vuoden 2008 voitot olisi jaettu työssä käyvien kesken, joita oli noin 2,5 miljoonaa, jokaisen palkkaa olisi voitu korottaa yli 1200 eurolla kuukaudessa. Tämä kertoo voittojen mittakaavan.

Teknologiateollisuuteen runnattua 0,5 prosentin sopimusta yritetään nyt väen väkisin ruhjoa jonkinlaiseksi yleiseksi linjaksi. Tämän linjan ajajat unohtavat täysin yritysten valtavat voitot, joita nyt pitäisi käyttää työntekijöiden ansiotason korjaamiseen.

Puolen prosentin palkkojen korotus merkitsee väistämättä työntekijöiden reaaliansioiden alenemista. OECD:n vertailuissa suomalaisten ostovoima on jo valmiiksi vertailumaiden häntäpäässä, ja sinne se jää, ellei työntekijöiden palkkatasoa koroteta.

Myös naisten palkkojen jälkeenjääneisyyden korjaaminen jää haaveeksi, jos palkkojen korotus jää mitättömäksi.

Kunnolliset palkankorotukset tukevat julkista sektoria

Reilut palkankorotukset ovat välttämättömiä ostovoiman lisäämiseksi. Se on ratkaisevasti parempi keino lamasta ulos pääsemiseksi, kuin vanhat virheet toistava uusliberalistinen malli. Parantunut ostovoima lisää kysyntää ja parantaa näin työllisyyttä.

Palkkasumman kasvattaminen on edullista myös julkisen talouden ja erityisesti kuntien kannalta. Palkankorotuksista huomattava osa menee verotuksen muodossa kuntien käyttöön ja vahvistaa kuntien palvelujen rahoitusta.

Työntekijöiden palkankorotusten lisäksi tulonjakoa on syytä muuttaa oikeudenmukaisemmaksi myös kiristämällä suurten yritysten ja pääomatulojen verotusta. Näin voidaan rahoittaa myös toimeentuloturva, työttömyysturva, pienten eläkkeiden ja muun perusturvan tason nostaminen.