Afganistanin umpikujasta ulos

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 33/11.9.2009

Time-lehden syyskuun ensimmäisessä numerossa (07.09.09) julkaistiin kaksi artikkelia, jotka heijastelevat Yhdysvalloissa käytävää Afganstan-keskustelua. Ensimmäisen on kirjoittanut Joe Klein, lehden senior writer, jonka kiintoisia ja ajankohtaisia arvioita julkaistaan tämän tästä. Klein arvioi Afganistania presidentinvaalien ensimmäisen kierroksen jälkeen ja päätyy siihen, että sotaa ei voida voittaa huomioimatta paikallisia traditioita.

Paikalliset traditiot

Paikallisiin traditioihin kuuluu heikko keskushallinto, tässä tapauksessa vaalien todennäköisen voittajan Hamid Karzain hovi, joka pitää tehtävänään ohjata rahaa omalle verkostolle periferiaan pyrkimättä ollenkaan yhtenäisen ja tehokkaan hallinnon rakentamiseen. Karzai kylvää rahaa, enimmiltä osin ”kansainvälien yhteisön tukea” sopiviksi katsomilleen heimo- ja etnisille ryhmille. Korruptio ulottuu hallinnon alimmille portaille asti, missä poliisiviranomaiset pitävät luonnollisena oikeutenaan hankkia tuloja paikallisilta asukkailta.Kleinin mukaan Afganistania on aina hallittu alhaalta ylös, heimojen ja niiden asuinalueiden tasolta, mikä nykyisen hallinnon oloissa merkitsee afgaaneille moninkertaista taakkaa: ulkomaista interventiota, väkivallan eskalaatiota, korruptiota ja rikollisuutta, keskushallinnon auktoriteetin täydellistä romahdusta.Klein kertoo tämän tulleen havaituksi myös yhdysvaltalaisten Afganistan-spesialistien joukossa. Klein siteeraa muiden muassa amiraali Mike Mullenia, joka kertoo aseellisen vastarinnan ISAF-joukkoja vastaan voimistuneen ja kapinallisten taistelevan ”kuin merijalkaväki”.

”Ratkaisuna” lisää joukkoja

Pulman sotilaallinen ratkaisu näyttää olevan USA:n (ja liittolaisten) joukkojen määrän lisääminen, mitä kenraali Stanley McChrystal pyytänee presidentti Barack Obamalta lähiviikkoina. Obaman päätöstä lisäjoukkojen lähettämisestä odotetaan marraskuuksi ja sitä perustellaan Afganistanin omien turvallisuusjoukkojen rakentamisella ja kouluttamisella.Kirjoituksensa lopuksi Klein kysyy, mitä Afganistanissa oikeastaan olisi tehtävä. Afganistanin sodan Klein sanoo alkaneen hyvästä syystä, mutta USA ei ole seuranneiden 8 vuoden aikana osoittanut todellista vastuuta huomioimalla paikallisia olosuhteita, perinteitä ja sosiaalisen organisoitumisen tapoja ja muotoja. Kleinin mukaan näyttää siltä, että kukaan ei ole laatinut suunnitelma B:tä siltä varalta, että mädäntyvän keskushallinnon tie päättyy umpikujaan.

Noidankehä, josta Taleban hyötyy

Toisen kirjoituksen tekijä on Aryn Baker ja se on kirjoitettu Kunduzissa, Pohjois-Afganistanissa.Baker aloittaa kirjoituksensa toteamalla, että on verrattain helposti selitettävissä, miksi USA ja sen liittolaiset ovat häviämässä Afganistanin sodan. Sekä sotilaallisiin että siviilikohteisiin, esimerkiksi sairaaloihin, kouluihin ja teihin kohdistuu kapinallisten uhka, jota pyritään lieventämään maksamalla suojelurahaa. Kapinalliset – joita kutsutaan erittelemättä Talebaneiksi – eivät rahoita toimintaansa vain heroiinikaupalla vaan monella tavalla ”verottamalla” toimintaympäristöään, muun muassa rakennushankkeita.Valmiina on kierre, noidankehä, jota paikallisviranomaiset Kunduzissa ja ympäristössä kuvaavat seuraavasti: ”Ongelma on siinä, että paikalliset vaativat rakentamaan koulun tai tien tai sillan ja ulkomaalaiset haluavat auttaa. Jos emme rakenna, ihmiset valittavat, mutta jos rakennamme, ongelmat lisääntyvät. Kummassakin tapauksessa Taleban hyötyy”.

Sotilaallinen ratkaisu mahdoton

Bakerin arvio tilanteesta on synkkä, mutta jonkinlaista optimismia edustaa hänen tapaamansa Afganistanin sisäministeriön neuvonantaja, joka tarjoaa ratkaisuksi paikallista yhteisöllisyyttä, asukkaiden osallistumista rakennushankkeisiin, koska ”yhteisö suojelee rakentamaansa”.Klein ja Baker päätyvät samaan: sotilaallinen ratkaisu on käymässä mahdottomaksi. Tästä eteenpäin täytyy luottaa USA:n pitkään edistykselliseen perinteeseen, amerikkalaisten rauhantahtoon, joka sai aikoinaan lopetettua aggression ja omien nuorukaisten turhan uhraamisen Vietnamissa.

ESA TULKKI