VIIKON PAKINA: Kultaiset vuosikymmenet
Palataanpa vielä kokoomuslaisen viestintäministerin Suvi Lindénin Lex Nokia -urkintalain tiimoilta esittämään lausuntoon, jonka mukaan ”yritys voi vaatia työntekijäänsä vaikka riisumaan alasti, kun tämä lähtee työpaikalta”.
Lindén oli tapansa mukaan väärässä, sellaista oikeutta työnantajalla ei ole. Niin on taannuttu sitten 1920- ja 1930-lukujen ja sota-aikojen, ettei työntekijää voi edes riisua alasti.
Toista oli esimerkiksi Auschwitzin Työ tekee vapaaksi -tehtaassa, jossa työntekijät riisuttiin alasti ja vietiin suihkuun.
Suomessa 1920-luvulla Pihkalan kaartin lakkorikkureilla oli tapana repiä raiskaamiltaan tytöiltä ensin vaatteet päältä. Ja kun lapuanliike muilutti, uhrilta riisuttiin ennen kusiaispesään istuttamista ainakin housut pois.
* * *
Paljon olisi nykyisillä työnantajilla muutenkin opittavaa noilta kokoomuksen kultaisilta vuosikymmeniltä.
Silloin oli tapana esimerkiksi kirjoittaa kahdenlaisia työtodistuksia. Työntekijälle annettiin todistus, jossa työtaito, ahkeruus ja käytös oli merkitty hyväksi. STK:n työläistilasto-osastolle ja sitä kautta levitettäväksi muille työnantajille lähti sen sijaan todistus, jossa todettiin, että kyseinen työntekijä kuului ammattiosastoon, oli ”taipuvainen omapäisyyteen ja niskoitteluun” ja oli ”toiminut kiihoittavasti lakon puolesta”.
Työläistilasto-osaston päällikön Ossi Holmströmin johdolla luotiin musta lista -järjestelmä. Jos oli ay-aktiivi ja varsinkin kommunisti, joutui mustalle listalle ja vaikeuksiin työnhaussa.
Lapualaiskaudella oli käytössä myös sellainen metka tapa, että työntekijöitä vaadittiin irtisanomisen uhalla allekirjoittamaan sitoumuksia, joissa he vakuuttivat, etteivät kuulu ”ammattiosastoihin, yhteiskuntajärjestystä vastustaviin yhdistyksiin tahi muihin työrauhaa häiritseviin järjestöihin”.
Jos ilmeni, että he rikkoivat sitoumusta, heidät saatettiin tuomita oikeudessa petoksesta. Palkkarahat oli tietenkin maksettava takaisin
Työnantajien ja kokoomuslaisten luovaa mielikuvitusta osoitti myös julkisten anteeksipyyntöjen ja kunnallisista sekä muista luottamustoimista eroamisilmoitusten vaatiminen sanomalehtiin. Ilmoitus saattoi olla esimerkiksi tällainen (tämä on aito):
”En ole koskaan kuulunut kommunistipuolueeseen, enkä tästä edes tule kuulumaan. Eroan kunnanvaltuustosta, enkä rupea kommunistien ehdokkaaksi, uskonnon tahdon pitää arvossa.”
Ajatelkaapa, miten paljon ilmoitustuottojen vähentymisestä kärsivät valtalehdet voisivat kohentaa talouttaan, jos nykyään olisi tällaisia ilmoituksia. Eli ”uusi ja parempi ilmapiiri”, kuten STK lapualaisaikaa kiitteli.
* * *
Lapualaiskaudella monilla työnantajilla oli periaate, joka varmaan kuulostaa nykyisten rasistienkin korvissa hyvältä: ”Käytämme vain valkoista työvoimaa, mikäli sitä on saatavissa, ja nyt sitä on”
EERO
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
