Suomen hylättävä Nato-optio
Hallituksen uudessa turvallisuus- ja puolustuspoliittisessa selonteossa todetaan, että on ”olemassa jatkossakin vahvoja perusteita harkita Suomen Nato-jäsenyyttä”. Edellisen selonteon määritelmän mukaan ”Nato-jäsenyyden hakeminen säilyy Suomen mahdollisuutena tulevaisuudessakin”.
Pääministeri Matti Vanhanen tulkitsi uuden sanamuodon entisen linjan mukaiseksi: ”Nato-optio pysyy auki, sitä ei suljeta, mutta sitä ei myöskään nyt aktivoida.” Sen sijaan ulkoministeri Alexander Stubbin mielestä nyt korostetaan vahvoja perusteita harkita Suomen jäsenyyttä toisin kuin edellisessä selonteossa.
Tätä kokoomuksen kielikikkailua hyväksi käyttäen siis tulkitaan, että Nato-optiossa on astuttu jälleen lähemmäs Nato-jäsenyyttä. Uuden muotoilun voisi toki tulkita niinkin, että on vahvoja perusteita harkita, kannattaako Nato-jäsenyyttä ollenkaan havitella. Tällaiset päinvastaiset perusteet eivät ole vain vahvoja, vaan kuolemanvakavia. Niitä ei muuta miksikään se, että selonteossa kehua retostetaan tosiasioiden vastaisesti Nato-jäsenyyden hyviä puolia.
Mutta sanakikkailu suosii nyt kokoomuksen tulkintaa. Sekin vain osoittaa, miten liukkaalle jäälle Suomi vietiin, kun Nato-optio aikoinaan selontekoihin otettiin.
Suomen tulisikin hylätä Nato-optio, sillä se vahingoittaa maamme asemaa ja vaarantaa maamme itsenäisyyden.
Nato ei ole puolustusliitto vaan globaali hyökkäyksellinen sotilasliitto, joka on valjastettu ennen kaikkea palvelemaan USA:n imperialismin etuja. Paraikaa Naton johtovaltio sekä Nato ja sen jäsenmaat käyvät kansanmurhasotia Irakissa ja Afganistanissa ja uhkaavat sodan laajentamisella.
Nato-jäsenyyttä markkinoidaan suomalaisille USA:n presidentinvaihdoksella. Mutta yhtenä ensimmäisistä toimistaan presidenttinä Barack Obama antoi luvan Pakistaniin suunnattuihin ohjusiskuihin, jotka tappoivat vähintään 18 siviiliä. Samaan aikaan USA:n Afganistanissa tekemässä ilmaiskussa sai surmansa ainakin 16 siviiliä. Obama on suoraan sanonut aikovansa voimistaa sotaa tuolla alueella.
Nato ja sen johtovaltio auttoivat Georgiaa sen hyökkäyksessä Etelä-Ossetiaan ja Israelia sen murharetkessä Gazaan, ja ne ovat jatkossakin valmiita tukemaan suojattiensa sotapolitiikkaa.
Nato saartaa Venäjää ja Kiinaan sotilastukikohdilla ja tukee USA:n Eurooppaan pystytettävää ohjuskilpijärjestelmää.
Nato on julistanut Pohjoisnavan strategisesti tärkeäksi alueeksi ja aikoo sijoittaa sinne asevoimiaan, mikä tulee lisäämään kansainvälistä jännitystä ja osaltaan myös kiihdyttämään napajäätiköiden sulamista.
Nato on kylmän sodan jäänne ja ydinensi-iskun nimeen vannova USA:n käsikassara, joka vaarantaa maailmanrauhaa, murentaa YK:n ja Etyjin roolia, uhkaa kansainvälistä oikeusjärjestelmää ja riistää maailman luonnonvaroja. Suomen ei pidä tuppautua tällaiseen seuraan.
Hallituksen selonteossa myönnetään, että Suomeen ei kohdistu sotilaallista painostusta ja voimankäyttöä ilman, että se olisi osa laajempaa kansainvälistä konfliktia. Silti korostetaan yhteistyön tiivistämistä kansainvälisiä konflikteja aiheuttavan Naton kanssa ja sotilaallisen suorituskyvyn kehittämistä sen standardien mukaisesti sekä pidetään auki mahdollisuutta liittyä sen jäseneksi. Suomen tehtäväksi asetetaan EU:n ja Naton lähentäminen toisiinsa, mikä vahvistaisi Suomen ja USA:n suhteita.
Selonteon orjamaisuus paljastuu myös esityksessä ryhtyä keskellä taantumaa korottamaan puolustusmenoja vuosittain kaksi prosenttia yli inflaatiovauhdin. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Raimo Väyrynen sanoo sen suoraan kirjoituksessaan Kalevassa: ”Kansalliseen puolustukseen panostamisen lisäksi tätä puoltaa myös Naton jäsenilleen asettama tavoite sotilasmenojen kahden prosentin bruttokansantuoteosuudesta.” Suomi siis nostaa sotilasmenojaan, koska Nato sitä jäseniltään edellyttää.
Selonteossa todetaan, että mahdollisesta Nato-jäsenyydestä päätettäessä ”laaja poliittinen yhteisymmärrys on välttämätöntä ja kansalaismielipiteen huomioiminen tärkeää”. Ilkeämielisesti voisi väittää, että tässäkin on kielikikkailtu. Tarkkaan ottaen ”huomioiminen” on yhtä kuin mihinkään velvoittamaton ”tarkkaileminen”, ”havainnoiminen”, ”merkille paneminen”. Oikein olisi ollut sanoa ”huomioon ottaminen”. Ja miksi kansalaismielipiteen ”huomioiminen” on vain ”tärkeää”, miksei välttämätöntä?
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
