Kuinka Ahtisaari ansaitsi rauhanpalkinnon

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 39 / 24.10.2008

Vaikka Martti Ahtisaaren ansiolista on pitkä, hänen rooliaan Jugoslavian alistamisessa vuonna 1999 Naton saneluun ja myöhemmin Kosovon ”itsenäistämisessä” kansainvälisen oikeuden ja YK:n päätösten vastaisesti pidetään keskeisenä syynä hänen palkitsemiseensa Nobelin rauhanpalkinnolla.

Ylistäessään Ahtisaarta Nobel-komitean sihteeri Geir Lundestad totesi, että ”itsenäiselle Kosovolle ei ole vaihtoehtoa”. Tämä peittelemättömän poliittinen lausunto osoittaa, miksi Ahtisaaren valinta on niin suosittu läntisten johtajien keskuudessa.

Yksityiskohtaisin Ahtisaaren Jugoslavia-toimintaa ja rauhanpalkintoa koskeva analyysi on kuuluisan tiedemiehen ja tutkivan journalistin Gregory Elichin artikkeli How the Nobel Peace Prize Was Won Elichin mukaan Ahtisaaren valitseminen Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi oli palkkio lännelle tehdyistä palveluksista ja puhtaasti poliittinen kannanotto, jolla haluttiin korostaa, että vain lännellä on oikeus piirrellä rajoja, ei esimerkiksi Venäjällä Kaukasiassa.

Terroripommitukset ja Albrightin esitys

Naton keväällä 1999 Jugoslaviaa vastaan aloittamalla pommituskampanjalla oli aluksi vain vähän vaikutusta Jugoslavian joukkoihin. Tehokkaan naamioinnin ja tutkanhäirintälaitteiden ansiosta Jugoslavian joukot onnistuivat säilymään suurelta osin vahingoittumattomina.

Tästä tuskastuneena Naton kampanjaa johtanut yhdysvaltalainen kenraali Wesley Clark painosti muiden Nato-maiden sotilasjohtajia ja diplomaatteja hyväksymään pommitusten laajentamisen. Clark kannatti voimakkaasti siviilikohteiden pommittamista.

Naton ilmakampanja muuttuikin nopeasti yhtämittaisiksi terroripommituksiksi. Asuinalueita, sairaaloita, kouluja, tehtaita, siltoja ja virastotaloja pommitettiin maan tasalle.

Terroripommitukset pohjustivat tietä ”rauhanneuvotteluihin”. Jugoslavian epäonneksi Venäjän presidenttinä oli Boris Jeltsin. Hän valitsi entisen pääministerin Viktor Tshernomyrdinin hoitamaan neuvottelut Jugoslavian presidentin Slobodan Milosevicin kanssa. Aina USA:ta miellyttämään pyrkinyt Jeltsin ei antanut Tshernomyrdinille juuri muuta tehtävää kuin välittää Naton viestejä Milosevicille. Tämä lähestymistapa ei tuottanut hedelmää.

Niinpä Tshernomyrdin ehdotti yhdysvaltalaisille, että voisi olla hyödyllistä, jos hän saisi jonkun Natoon kuulumattomasta länsimaasta mukaansa seuraavalle vierailulle Belgradissa. USA:n ulkoministeri Madeleine Albright tarjosi Martti Ahtisaaren nimeä. Venäläisten saaminen mukaan USA:n vaatimukseen Kosovon Nato-johtoisesta miehityksestä oli pääasiallinen mutka matkassa. Lopulta Jeltsin tapojensa mukaan antoi USA:lle kaiken mitä se halusi.

Ahtisaari muisteli, että ennen Belgradiin lähtöä ”saavutimme suurin ponnistuksin lopullisen kommunikean, jonka sekä venäläiset että amerikkalaiset allekirjoittivat”. Hän oivalsi, että Venäjän suostumus ajaisi Milosevicin ”nurkkaan”. Ahtisaaren ja Tshernomyrdinin tehtävä oli välittää Naton lopulliset ehdot, ja he vierailivat Milosevicin luona 2. kesäkuuta.

Ahtisaari uhkasi siviilien joukkotuholla

Mitä ”neuvotteluissa” tapahtui, siitä on italialaiselle Il Giornale -lehdelle antamassaan haastattelussa kertonut seikkaperäisesti Ljubisa Ristic, pienemmistä kommunistisista ja vasemmistopuolueista muodostetun Jugoslavian yhtyneen vasemmiston (JUL) puheenjohtaja. JUL oli hallituskoalition jäsen.

Risticin mukaan Ahtisaari avasi kesäkuun 2. päivän kokouksen julistamalla, että ”me emme ole täällä keskustelemassa tai neuvottelemassa”, minkä jälkeen Tshernomyrdin luki ääneen suunnitelman tekstin.

Ahtisaari itse on kertonut, että Milosevic kysyi mahdollisuudesta muuttaa suunnitelmaa, mihin hän vastasi: ”Ei. Tämä on paras minkä Viktor ja minä olemme onnistuneet tekemään. Teidän on hyväksyttävä se kaikilta osin.”

Ristic kertoo, että kun Milosevic kuunteli tekstin lukemista, hän tajusi, että ”venäläiset ja eurooppalaiset olivat luovuttaneet meidät brittien ja amerikkalaisten käsiin” Milosevic otti paperit ja kysyi: ”Mitä tulee tapahtumaan, jos en allekirjoita?” Vastatessaan Ahtisaari teki pöydällä pyyhkäisevän eleen ja sanoi: ”Belgrad tulee olemaan kuin tämä pöytä. Me tulemme välittömästi aloittamaan Belgradin mattopommitukset” Toistaen pyyhkimisliikkeen hän uhkasi: ”Juuri tämän me tulemme tekemään Belgradille.”

Hetken hiljaisuuden jälkeen hän lisäsi: ”Tulee olemaan puoli miljoonaa kuollutta viikon sisällä.”

Uhkailun tarkoitus oli selvä. Uhkavaatimuksen hylkääminen johtaisi suureen määrään siviiliuhreja ja täydelliseen hävitykseen. Milosevic kutsui koolle hallituskoalition puolueiden johtajat ja selosti heille tilanteen arvioiden, että valinnan varaa ei ole ja että uhkavaatimus pitäisi hyväksyä. ”Asiakirjan torjuminen merkitsee valtiomme ja kansakuntamme tuhoa.”

Hallitus ja kolme viikkoa myöhemmin parlamentti hyväksyivät uhkavaatimuksen ehdot….

ERKKI SUSI