Odotellaanko seuraavaa verilöylyä vai!?
Edellisistä koulusurmista Jokelassa ei ollut kulunut ihan vuottakaan, kun kaikki tapahtui toisen kerran Kauhajoen koulutuskeskuksessa. Uhreina yhdeksän opiskelijaa ja yksi koulun henkilökuntaan kuulunut, yhdentenätoista uhrina oman käden kautta itse surmaaja. Hän oli jättänyt kotiinsa lapun, jossa luki: ”Olen aina halunnut murhata mahdollisimman paljon ihmisiä.”
Järkytykselle ja surulle on tietenkin annettava oma aikansa. Tämä koskee myös viranomaisia ja poliittisia päättäjiä. Mutta jos vertailee heidän lausuntojaan viime vuoden marraskuussa ja nyt, eroja ei ole paljoakaan. Pikemminkin on toisteltu vanhoja tuttuja fraaseja.
”Tämä on hyvin murheellinen päivä”, sanoi pääministeri Matti Vanhanen viime vuonna. ”On tärkeää, että koulujen kriisiryhmät kokoontuvat käsittelemään asiaa”, sanoi opetusministeri Sari Sarkomaa. ”Olisi hyvä, että vanhemmat kävisivät lastensa kanssa asian läpi”, sanoi peruspalveluministeri Paula Risikko. Suunnilleen samaa ministerit sanoivat tällä viikollakin.
Yksi asia on muuttunut. Vuosi sitten todettiin, että vaikka EU:ssa oli tekeillä nuorten ikärajoja kiristävä ampuma-asedirektiivin muutos, Suomi ei suunnittele muutosta. ”Jokelan tapaus oli yksittäistapaus”, sanoi sisäministeri Anne Holmlund. Nyt Vanhanen on sitä mieltä, että aselakia pitää tiukentaa huomattavasti, ja käsiaseiden kohdalla pitää ”harkita”, voidaanko niitä sallia yksityishenkilöille ollenkaan.
Käsiaseiden hallussapitoa ei tietenkään pitäisi sallia enempää täysi-ikäisille kuin alaikäisillekään. Mutta seurataanpa, kuinka tämän asian osalta käy, kun Kauhajoen muisto himmenee.
Vuosi sitten toisteltiin kuten nytkin toistellaan, että tapahtuneesta joko pitää tai ei pidä syyttää väkivaltaelokuvia tai internetiä. Kun tätä asiaa vaivauduttaisiin pohtimaan syvemmältä, voitaisiin joskus päästä ongelman ytimeenkin: ei väkivaltaelokuviin eikä internetiin sinänsä, vaan niiden jättämiseen lasten ja nuorten ainoiksi seuralaisiksi, puhekumppaneiksi ja vaikutteiden antajiksi. Ydintä olisi myös puhua asevarustelun, militarismin, uusnatsismin, väärien viholliskuvien ja historian väärentämisen nuoria turmelevasta vaikutuksesta. Ja ydintä olisi puhua rauhankasvatuksen ja väkivallattomuuskasvatuksen huutavasta tarpeesta.
Ja kun poliittiset päättäjät nyt ovat sanoneet vanhat tutut fraasinsa ja selvinneet ensi järkytyksestään, heidän pitäisi ottaa kantaa myös kaikkein tärkeimpiin asioihin:
Miksi sosiaaliset turvaverkostot ja peruspalveluverkostot on ajettu alas? Miksi koulutuksen sekä terveydenhuollon ja mielenterveystyön, myös nuorille suunnatun, resursseja on jatkuvasti leikattu? Miksi luokkakokoja on jatkuvasti suurennettu ja opettajille tehty mahdottomaksi oppilaiden yksilöllinen huomioon ottaminen? Miksi lapsilta ja nuorilta on viety vanhempien läsnäolo pakottamalla nämä kiivaan työtahdin, jatkuvan suorittamisen, tulosvastuun ja euron venyttämisen oravanpyörään.
Näistä pitäisi ottaa vastuu muuttamalla suuntaa ja budjetoimalla asioiden korjaamiseen riittävästi varoja. Tai ottaa vastuu pyytämällä heti eroa.
Eikä tämäkään vielä riitä. Poliittisten päättäjien pitäisi ymmärtää, että sosiaalidarwinistiseen ajatteluun perustuva kilpailuyhteiskunta ja uusliberalistinen politiikka eivät vain tuhoa ihmisille elintärkeitä hyvinvointirakenteita, vaan ne myös vääristävät käsityksen ihmisenä olemisesta ja ”oikeuttavat” ihmisten biologisperäisen jakamisen korkeampi- ja alempiarvoisiin, vahvoihin ja heikkoihin, menestyjiin ja luusereihin, elinkelpoisiin ja elinkelvottomiin. Seuraukset ovat hirvittäviä, kuten on taas kerran nähty. Ja asiaan kuuluu, että tämän tuhoisan ideologian inspiroimat hirmuteot vieritetään yksittäisten tekijöiden niskoille.
Ei pidä luottaa yhteenkään poliitikkoon eikä puolueeseen, joka ei tätä ymmärrä eikä sanoudu tästä sanoissa ja teoissa irti.
ERKKI SUSI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
