TA-ARVIO: Leena Hietanen Viron ideaa etsimässä

Alkuperäinen kirjoittaja: Lue lisää Tiedonantajasta nro 22 / 30.5.2008

Leena Hietanen on vuodesta 1993 Virossa asunut toimittaja, jonka Baltiaa käsitteleviä artikkeleita on julkaistu muun muassa Turun Sanomissa, Maaseudun Tulevaisuudessa ja Kauppalehdessä. Hietaselta on hiljattain ilmestynyt pamfletti nimeltä Viron kylmä sota. Mistä on kysymys? Eikö kylmä sota ole julistettu maailmassa päättyneeksi jo aikaa sitten, eikö kaikki olekaan EU:n mallimaaksi pyrkineessä Virossa niin kuin suomalaisessa valtamediassa on annettu ymmärtää?

Viron kylmä sota on kirja Viron ja Venäjän suhteista, jotka ovat vuonna 1991 tapahtuneesta Viron itsenäisyysjulistuksesta lähtien olleet kehnot. Kehnoissa suhteissa on kyse paitsi traumaattisista historiantulkinnoista, ennen kaikkea venäläisvähemmistön asemasta Virossa ja sitä kautta edelleen laajemmista suurvaltapoliittisista intresseistä.

Hietasen kirjan henki paljastuu oivallisesti jo alun esipuheessa; kysymys on Viron valtion itsenäistymisensä jälkeen harjoittamasta laajasta, lähes kaikille yhteiskuntaelämän alueille ulotetusta venäläisvähemmistön sorrosta. Hietanen syyttää virolaisia myös ihmisoikeuksien todellisen tilan salailusta ja väärien tietojen antamisesta ulospäin. Ja tässä kaikessa myös Suomella ja monilla suomalaisilla on ollut innokas apupojan, ellei peräti primus motorin rooli!

Viron ja Latvian kehno ihmisoikeustilanne on ollut suurin syy siihen, että EU:n ja Venäjän välitkin ovat olleet jatkuvassa kroonisen tulehduksen kierteessä. Jos EU:n ja Venäjän suhteita halutaan parantaa, ja näinhän EU:n johto vakuuttaa, on syytä ottaa selvää mikä Venäjää närästää. Toistaiseksi EU:ssa on uskottu vain Viron, Yhdysvaltain ja Suomen näkökulmiin.

Jeltsinin ja Rüütelin tyhjä sopimus

Hietanen jäljittää suuren valtiollisen ihmisoikeushuijauksen, sellaiseksi kai Viron tilannetta pamfletin tietojen valossa voi luonnehtia, alun vuoteen 1993, jolloin Viro hyväksyttiin Euroopan Neuvoston jäseneksi. Järjestöllä oli kaikki syyt uskoa, että Viro antaisi lupaustensa mukaisesti kansalaisuuden maassa asuville venäläisille kolmessa vuodessa.

Venäjä on toistuvasti muistuttanut Viroa sopimuksesta, jonka Boris Jeltsin ja Arnold Rüütel tekivät 13.1.1991. Siinä sovittiin, että Viro antaisi kaikille maassa oleville venäläisille oikeuden vapaasti valita kansalaisuutensa.

Vaan toisin kävi. Vuosia on mennyt viisitoista ja Virossa on edelleen 130 000 ei-kansalaista ja 120 000 Venäjän kansalaista! He ovat edelleen vailla poliittisia oikeuksia, maassa joka on heidän kotimaansa. He eivät ole sopineet yhden kansan ja kielen politiikasta kiinni pitävän Viron pirtaan.

Eipä hätää, voisi taas joku estofiili sanoa, Virohan myöntää vuosittain kansalaisuuden peräti 5 000 venäläiselle. Eihän se tarkoita kuin että nykyinen apartheid-politiikka olisi päättymässä vasta 50 vuoden päästä! Virossahan vähemmistöjen kehnolla kohtelulla on perinteitä jo toisen maailmansodan ajoilta, eikä nykyinenkään tilanne tunnu maan valtaapitäviä huolettavan. Ja kansainvälinen yhteisö sulkee silmänsä, sillä niin tärkeä on Viron osa venäjänvastaisessa kylmässä sodassa.

Miehitysmyytti – sumutusta ja propagandaa

Kansainvälinen yhteisö on lähtenyt täysin rinnoin mukaan Viron harjoittamaan propagandistiseen sumutukseen. Maa on perustellut kansalaisuuden viemistä venäläisvähemmistöltä, milläpäs muulla kuin miehitysmyytillä.

Virolaiset eivät halua antaa venäläisvähemmistölle oikeuksia, vedoten ”miehitykseen” olkoonkin, että maan suurimmalla vähemmistöllä ei ole mitään tekemistä vanhan Neuvostoliiton harjoittaman Baltia-politiikan kanssa. Hietanen kirjoittaa ”miehityksen” saaneen myyttiset mitat etenkin Yhdysvaltoihin (mutta myös Ruotsiin) paenneiden emigranttivirolaisten parissa. Ja nythän he ovat Virossa vallassa, muistuttaa Hietanen. Unohtaa ei sovi myöskään vanhoja virolaisia SS-miehiä ja heidän jälkeläisiään, joita pakeni myös Ruotsiin sodan jälkeen jatkamaan venäläisvastaista toimintaa sieltä käsin.

Tarkastellessaan miehitysmyyttiä Hietanen vie lukijat vuoteen 1991, jolloin maassa oli kolme (Sic!) itsenäisyysliikettä, Viron kongressi, Kansanrintama ja venäläisten Interrine. Kongressin tulkinta miehityksestä pääsi voitolle lähinnä ruotsalaisten ja amerikkalaisten ulkovirolaisten voimin. Ulkovirolaisethan ovat muuten aina saaneet äänestää Viron parlamenttivaaleissa toisin kuin maan venäläisvähemmistö. Isänmaa on ollut perinteisesti ulkovirolaisten puolue ja sen johtofiguureina ovat olleet Lennart Meri ja Mart Laar.

Hietasen mielestä Mart Laarin joukko palautti Viron kerralla 50 vuotta menneisyyteen. Hän muistuttaa, että miehitysmyyttiä käytetään edelleen jatkuvasti kiihotuksena kansanryhmää, venäläisiä vastaan!, osuvasti sanottu, sillä siitä on kysymys. Kaikki neuvostoaikainen on rikollista. Neuvostoaikaisia ”kriminaaleja” (lue:kommunisteja), kuten Lennart Meren veljeä vastaan aloitetaan innolla uusia oikeudenkäyntejä.

Kirjan ulkopuolelta kannattaa todeta, että sen sijaan yhden yhtäkään toisen maailmansodan aikaista virolaista natsirikollista ei ole tiettävästi maassa tuotu oikeuden eteen. Asian tiimoilta valmistunut ns. Max Jakobsonin raporttikin vaiettiin takavuosina unholaan. …

ARTO TUOMINEN