VIIKON KOLUMNI: Keskeneräisiä ajatuksia ilmastonmuutoksesta
Olen taannoin kuullut selvityksestä, jonka mukaan suomalaiset palkansaajat tuntevat saavansa kahta palkkaluokkaa liian pientä palkkaa. Tunne on sama kaikissa palkkaluokissa, myös niissä, jotka jo saavat kahta luokkaa korkeampaa palkkaa.
Voisiko tämä olla heijastuma yhteiskunnan läpikapitalisoitumisesta, jolloin vieraantuneen ihmisen todelliset tarpeet vääristetään tavaramuotoon ja ihminen kuvittelee olevansa vapaa vain saadessaan riittävästi rahaa lähimpien, nyt vielä tavoittamattomien tavaroiden hankkimiseksi?
Toisaalta rajallisella maapallolla ei voida tuottaa rajattomasti tavaroita. Jos kaikille yli kuudelle miljardille turvataan sama tavarataso kuin länsieurooppalaisille ja pohjoisamerikkalaisille nyt, se merkitsee ekokatastrofia. Ainakin, jos se tehdään kapitalistisella tuotantotavalla, eikä nykyinen teknologia taida tarjota siihen mahdollisuuksia sosialistisellakaan tavalla.
Totta kai maailmalla ja jopa Suomessa on niitä, joiden ihmisen arvoinen elämä edellyttää myös heidän aineelliseen kulutukseen käytettävissä olevan rahamääränsä lisäämistä, mutta kuinka moni meistä todella tarvitsee lisää tavaroita ja niiden hankkimiseksi välttämätöntä rahanlisää? Pitääkö jokin tuote tai palvelu hankkia vain siksi, että se on olemassa ja sitä mainostetaan hyvin?
* * *
Mitä tapahtuisi, jos seuraavalla tes-kierroksella vain alimpia palkkoja korotettaisiin ja muiden osalta korotus korvattaisiin lyhentämällä työaikaa? Tavaroita tuottamalla ja tarpeita luomalla kapitalismi voi kohtalaisen hyvin hallita myös sitä, miten me käytämme ”omaa rahaamme”, mutta ei vielä kontrolloi kokonaan ”oman aikamme” käyttöä. TA:n maaliskuun lopun Teoria & Politiikka -liitteen uusliberalismin ylittämistä käsitelleeseen artikkeliin rinnastaen voisi todeta, että tie vieraantumisen noidankehästä tarvitsee paitsi omaa tilaa myös omaa aikaa.
Siten vaatimus työajan lyhentämisestä, ajan saamisesta omaan käyttöön, on selvästi poikkiteloin uusliberalismin läpikapitalisoimispyrkimysten kanssa.
Olen ehkä – ja toivottavasti – väärässä, mutta pelkään pahoin, että suuri osa meistä tavaroiden kuluttamiseen kasvatetuista ei heti edes osaisi käyttää saamaansa omaa aikaa. Työajan lyhentämiseen tulisikin liittää sivistysjärjestöjen, työväen- ja kansalaisopistojen sekä erilaisten harrastusjärjestöjen toimintaedellytysten oleellinen parantaminen, ettei kapitalistinen ajanvieteteollisuus kaappaa tätäkin vapauden aluetta.
Ilmastonmuutoksen hillitsemisessä tavaroiden kulutukseen tarkoitetun rahan korvaaminen omalla ajalla olisi hyvä, sillä ajan kuluttaminen ei lisää kasvihuonekaasujen päästöjä.
ARTO AHLAKORPI
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
