VIIKON PAKINA: Luulo ei ole tiedon väärti

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 8 / 22.2.2008

Helsingin Sanomat kertoi viime viikon lauantaina, että Venäjälle syntyi uusi Putin-myönteinen tv-yhtiö.

Mitä ihmettä? Mihin Vladimir Putin vielä tarvitsee uutta tv-yhtiötä? Kaikki Venäjän tiedotusvälineethän ovat jo Putinin ja muiden Kremlin valtiaiden kontrollissa.

Näin ainakin, jos uskoo Helsingin Sanomia ja Suomen Kuvalehden Venäjä-pakettia Suomi suomettuu taas. Ulkopoliittinen johto varoo Putinin Venäjän arvostelemista. Tai toinen toistaan raflaavampia kirjoja: Arto Luukkasen Projekti Putin, Anne Kuorsalon, Ilmari Susiluodon ja Martti Valkosen Venäjä. Kovan linjan energiajätti ja Heidi Hautalan Venäjä-teesit.

Venäjällä ei taatusti ole kaikki kunnossa tiedotusvälineiden hallinnan ja sananvapauden osalta. Mutta tosiasia on myös, että Suomessa ei tiedetä juuri mitään tästä asiasta, Eikä välitetäkään tietää.

* * *

Todellisuudessa lehtien ja sähköisten tiedotusvälineiden määrä on Venäjällä räjähdysmäisesti kasvanut. Valtion osuus lehtimarkkinoilla on alle kymmenen prosenttia ja valtion osuus sähköisessä mediassa vielä pienempi. Ulkomaiset yhtiöt omistavat yli puolet kaikista venäläisistä yleisradioyhtiöistä.

Ensimmäistä kertaa Venäjän historiassa riippumattomasta mediasta on Putinin kaudella tullut voittoa tuottava. Tyypillinen venäläinen mediayhtiö tänään on sekoitus ulkomaisia sijoittajia, venäläisiä pankkeja ja paikallishallituksia. Jos paikallinen projekti muuttuu kansalliseksi, kuten toissa vuonna Pietarin viidennen kanavan tapauksessa, yksityiset sijoittajat usein ostavat paikallisten hallitusten osakkeet.

Venäjällä on jo enemmän paikallisia mediavälineitä kuin missään muussa Euroopan maassa, ja niiden yksityistyminen jatkuu pysähtymättä.

Oikeastaan pitäisi kauhistella Venäjän tiedotusvälineiden hurjaa yksityistämistä ja ulkomaalaisomistusta.

* * *

Toinen edellä mainittujen ”Venäjä-tietäjien” vakioväite on se, että kansalaisjärjestöjä vainotaan Venäjällä.

Varmaan joitakin vainotaankin. Mutta kansalaisjärjestöjen määrä on Putinin presidenttikaudella lisääntynyt 100 000:sta yli 600 000:een. Läntinen rahoitus ei selitä tätä, sillä ulkomaiset lahjoitukset muodostavat vain 8,4 prosenttia kaikista lahjoituksista kansalaisjärjestöille.

Pikemminkin selitys on se, että hallitus ja paikallisviranomaiset turvautuvat yhä enemmän ruohonjuuritason järjestöjen asiantuntemukseen, ja järjestöt puolestaan hankkivat tuloja tarjoamalla palveluksiaan.

Meillä on täysi oikeus tarkastella naapuriamme kriittisesti. Mutta olisi kohtuullista, että kriittisyys perustuisi tosiasioihin eikä ammattimaisten Venäjä-vihaajien propagandaan.

EERO