Murhenäytelmän taustoista on puhuttava

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 41/2007

Järkyttävät tapahtumat Jokelan koulussa pysäyttivät koko Suomen keskiviikkona. Kahdeksantoistavuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen surmasi ampumalla kuusi koulutoveriaan sekä koulun rehtorin ja terveydenhoitajan. Lopuksi hän ampui itseään päähän ja kuoli myöhemmin Töölön sairaalassa.

Me emme uskoneet, että tällaista voisi tapahtua Suomessa. Asehulluuden riivaaman Yhdysvaltain Columbinessa tai Virginiassa kyllä, mutta ei Suomessa. Ei vaikka meillä oli jo Raumanmeren yläasteen ampumavälikohtaus 1989 ja Myyrmäen räjäytys 2002. Kuitenkin se tapahtui.

Tietysti murhenäytelmän syynä oli nuoren miehen mielenterveyden järkkyminen, eikä sellaisen seurauksia voida mitenkään takuuvarmasti ennalta ehkäistä. Mielenterveydeltään järkkynyt nuori voi olla myös helppo saalis vaarallisille vaikutteille, esimerkiksi äärioikeistolaisen ideologian tyrkyttäjille.

Auvisen eli Sturmgeistin ennen surmatöitään kirjoittama manifesti huokuu natsilaistyyppistä yli-ihmisajattelua, sosiaalidarwinismia ja vihaa. ”Minä, luonnollisena valitsijana, eliminoin kaikki jotka näen epäsopiviksi, häpeäksi ihmiskunnalle sekä luonnonvalinnan virheeksi.” Ja hän kirjoittaa: ”Viha, se on asia jota olen täynnä ja rakastan sitä. Se on yksi ainoista asioista jota rakastan.”

Koulutovereiden mukaan Auvinen ”ihaili vuoroin natseja, vuoroin jenkkejä”. Sturmgeistin nimimerkillä hän julisti myös: ”Kaikki maailman punikit, lyökää aivottomat päänne yhteen ja perustakaa oma riemukommuuninne vaikka Pohjois-Koreaan, mutta häipykää helvettiin tästä maasta!” Ja: ”Kommunismi on isänmaallemme ja koko maailmalle haitallinen syöpä, joka tulee hävittää maapallolta.”

On ymmärrettävää, että heti murhenäytelmän tapahduttua ei ole osattu eritellä tällaisten tapahtumien syvällisempiä taustoja. On puhuttu lähinnä internetin turmiollisesta vaikutuksesta ja tuhoisien esikuvien hakemisesta Yhdysvaltain kouluampujista. Mutta nyt olisi vaivauduttava menemään syvemmälle tapahtuman taustoihin. Silläkin uhalla, että mennään pieleen tai liian kauas.

Jos lähdetään liikkeelle yksinkertaisemmasta päästä, niin natsismi avoimena ja naamioituneena on saanut maassamme rauhassa kasvaa. Eikö viimeistään nyt olisi ryhdyttävä toimiin sen pysäyttämiseksi? Ja ampuma-aseiden hallussapitolupia myönnetään holtittomasti. Eikö myöntämistä pitäisi radikaalisti tiukentaa?

Jo paljon isompi kysymys on suomalaisen yhteiskunnan tila. Mihin muuhun kuin sosiaalidarwinistiseen ajatteluun perustuu nykyinen kilpailuyhteiskunta ja uusliberalistinen politiikka. Yhteiskunnasta on tehty totaalinen kilpailukenttä, jossa vain voittajilla on merkitystä. Suorituskyky ja tulosvastuu on nostettu jumalan asemaan. Suoritus, kilpailu, ura ja raha saa käyttäytymään väkivaltaisesti ja autoritäärisesti kaikkia niitä kohtaan, jotka koetaan suorituskyvyttömiksi tai jotka eivät kykene itse omalla työllään ansaitsemaan elantoaan. Rikkaat, vahvat ja röyhkeät menestyvät ja saalistavat etuja, heikot ja oikeudettomat sortukoot.

Sosiaalidarwinistinen nyky-yhteiskunta tuottaa biologisperäisiä näkemyksiä ihmisten laadullisten ominaisuuksien erilaisuudesta, mikä ”oikeuttaa” jakamaan ihmiset korkeampi- ja alempiarvoisiin. Loppuun asti vietynä se merkitsee yhteiskunnan epätasa-arvon ikuistamista ja sen oikeuttamista.

Sturmgeistin manifestin perusteella Jokelan joukkosurmaaja on vain pitkälle sisäistänyt ympäröivän yhteiskunnan sosiaalidarwinistisen ajattelun.

Nykymenoon kuuluu myös se, että vanhemmat, joiden pitäisi vastata lastensa kasvatuksesta, antaa heille rakkautta ja asettaa rajat, ovat ajan ja paikan suhteen joustavaa työvoimaa, jolta kiivas työtahti ja jatkuva tulosvastuu vie mehut. Jos et siinä pysy mukana, olet luuseri.

Ja nykymenoon kuuluu koulutuksen, terveydenhuollon ja mielenterveystyön resurssien leikkaaminen. Monet nuortenkin kohtalokkaat ongelmat jäävät siksi huomaamatta ja hoitamatta.

Jos puhutaan kovien arvojen, rakkaudettomuuden ja väkivaltakultin vaikutuksista lasten ja nuorten ajatteluun, on uskallettava puhua paitsi väkivaltakulttuurista myös historian väärentämisestä, asevaraisesta turvallisuusajattelusta, militarismista, asevarustelusta, väärien viholliskuvien tahallisesta esittämisestä, terrorismihysterian lietsomisesta sekä maamme ajamisesta EU:n ja Naton sotaleikkeihin maailmalla. Tämä kaikki on sosiaalidarwinismin toinen ulottuvuus.

Ihmisiä alistavan, harhauttavan ja turmelevan nykymenon tilalle on rakennettava yhteisöllisyyteen, kanssaihmisistä välittämiseen ja rauhankulttuuriin perustuva kansalaisyhteiskunta. Siihen ei päästä ilman radikaalia politiikan suunnan, viime kädessä järjestelmän muutosta. Mutta sitä kohti jokainen meistä voi yrittää kulkea jo nyt jokapäiväisessä elämässään. Sen me olemme Jokelan murhenäytelmän uhreille velkaa.

ERKKI SUSI