VIIKON PAKINA: Raha se on joka ratkaisee

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 21/2007.

Karl Marx kuvasi teoksessaan Kansalaissota Ranskassa parlamenttivaaleja niin, että ”kerran kolmessa tai kuudessa vuodessa ratkaistiin, kuka hallitsevan luokan jäsen oli parlamentissa edustava ja polkeva kansaa”.

Suomeen sovellettuna siis kerran neljässä vuodessa.

Mutta ajathan ovat muuttuneet. Suomessakin vietetään parhaillaan ”kansanvallan 100-vuotisjuhlia”.

* * *

Vai miten on? Osoittivatko viime eduskuntavaalit, että massamme siirrytään entistä selvemmin ns. kansanvallasta takaisin rahanvaltaan?

Kun neljä vuotta sitten Arkadianmäelle pääsi keskimäärin 27 917 eurolla, niin viime vaaleissa eduskuntapaikkaan vaadittiin keskimäärin huikea 38 644 euron vaalikassa.

Eniten rahaa vaalikampanjoihin käyttivät yllättäen kokoomuksen ehdokkaat. Kärjessä keikkuivat lehtikeisari Eero Lehti 119 336 eurolla ja ”työväen presidentti” Sauli Niinistö 117 287 eurolla.

Neljä vuotta sitten yli 50 000 euron kampanja oli vain kahdeksalla, nyt peräti 44:llä valitulla ehdokkaalla.

Suurista puolueista uuden edustajan oli toivotonta päästä läpi pienemmällä vaalikassalla, jos ei sattunut olemaan Tommy Tabermann, Markku Uusipaavalniemi tai muu julkkis. Siksi suurten puolueiden takarivin taavitkin satsasivat lähes poikkeuksetta paikkoihinsa yli 40 000 euroa.

Ben Zyskowicz jäi himpun verran alle, 39 691 euroon. Mutta täytyy ihmetellä, miksi hän käytti niinkään paljon. Kyseessähän on ylivoimaisesti eniten ilmaista mainosaikaa tv:n viihdeohjelmissa saanut henkilö kautta aikojen.

* * *

Sauli Niinistö ja 14 muuta ehdokasta pääsivät eduskuntaan kokonaan muiden rahoilla. Niinistöä tuki muun muassa kolme nimettyä firmaa (15 000) ja joukko ”yksityishenkilöitä” (59 287).

Kun kyse oli työväen ehdokkaasta, suurlahjoittajia olivat sellaiset työläisaktiivit kuin it-miljönäärit Veikko Lesonen, Antti Piippo ja Ilkka Hiidenheimo sekä SRV:n pääomistaja Ilpo Kokkila ja Prohan toimitusjohtaja Pekka Pere

Miehet, jotka tietävät, että tuotteen menekin määräävät kysyntä ja lahjonta.

* * *

Eli kuten Amerikoissa on tapana sanoa, meillä on parhaat edustajat mitä rahalla saa. Mikä ei tarkoita, ettei tätä suuren rahan kehää voitaisi murtaa. Muutenhan köyhien puolueiden ja ehdokkaiden pitäisi panna rukkaset naulaan

Riippuvuus suurista vaalirahoista turmelee, ja absoluuttinen riippuvuus rahamiesten suurlahjoituksista turmelee absoluuttisesti.

Poliitikot maksavat kiitollisuudenvelkaa näistä rahoista eduskunnassa, hallituksessa ja kunnalliselimissä. Seuratkaapa vain, miten vaalilupauksia syödään.

* * *

– Isi, miksi kaikki sadut alkavat aina samalla tavalla, eli ”olipa kerran”?

– Lapseni, eivät kaikki sadut ala sanoilla ”olipa kerran”, toiset sadut alkavat sanoilla ”jos minut valitaan, niin!”

EERO