Koulutusta vai työvoimanhankintaa?

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 14/2007

Eurooppalaisen koulutuksen tiimoilla puhaltavat sangen hyiset tuulet. Tärkeintä ei enää ole yleissivistyksen ja valmiuksien tarjoaminen oppilaille, vaan opiskelijat ovat jääneet kuin nalli kalliolle, kun tehokkuus ja markkinoiden logiikka ovat ottaneet ohjat käsiinsä.

Euroopan kommunistiset ja työväenpuolueet kokoontuivat Brysseliin 23. maaliskuuta keskustelemaan koulutuksen ja koululaitosten roolista. Tilaisuudessa piirtyi synkkä kuva Euroopan Unionin koulutuspolitiikasta. Vaikka jokaisessa maassa on omat erityiset ongelmansa, kamppaillaan joka puolella lopulta samojen perusteemojen kanssa.

Koulutus on hyvää bisnestä

Euroopan unionin laatima Lissabonin sopimus ratifioitiin Suomessa 2004. Sen tarkoituksena on virittää eurooppalainen talous kansainvälisesti kilpailukykyiselle tasolle. Tämä tehostaminen ulotettiin myös koulutukseen, josta halutaan pidemmällä aikavälillä luoda oma tuotteensa, josta eurooppalaiset tai Euroopan ulkopuolelta tulevat opiskelijat maksavat hyvän hinnan.

Suomessa tuo tavoite saattaa vielä näyttää kaukaiselta, mutta monessa maassa se on jo arkipäivää. Belgiassa vanhempien vapaa oikeus valita lapsiensa opinahjo aina peruskoulusta alkaen on johtanut siihen, että samassa korttelissa saattaa sijaita useita eritasoisia kouluja. Rikkaat ja valveutuneet vanhemmat pitävät huolen siitä, että heidän jälkeläisensä pääsevät parhaisiin kouluihin ja ovat valmiita tarvittaessa nukkumaan teltoissa koulujen edessä varmistaakseen paikkansa kouluun kirjautumisjonossa.

Kun vanhemmilla on Belgiassa mahdollisuus valita peruskoulujen välillä, se on johtanut siihen, että joistakin kouluista on tullut korkeatasoisia eliittikouluja toisten taantuessa lähinnä oppilaiden säilytyspaikoiksi. Se, mihin kouluun lapset pääsevät, tai joutuvat, määrää vahvasti sen, miten heidän tulevaisuutensa rakentuu. Belgiassa lapsen onkin erittäin vaikeaa hankkia vanhempiaan parempi koulutus ja sitä kautta ns. parempi elämä.

Kun tulevaisuus on ennalta määrätty, eikä parempaa ole näköpiirissä, ei liene ihme, että Belgia työläisalueilla jopa 50 prosenttia oppilaista ei suorita edes oppivelvollisuuttaan loppuun.

Vähemmällä enemmän, onko se mahdollista?

Koska koulutuksesta pitää tehdä kilpailukykyinen tuote, täytyy sen kustannuksia alentaa, jotta kustannustehokkuutta saadaan nostettua. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että luokkakokoja kasvatetaan ja opettajien työsuhteista tehdään virkojen sijaan pätkätöitä, jolloin vältytään palkanmaksulta esimerkiksi koulujen loma-aikoina. Nämä leikkaukset ovat johtaneet suuriin mielenosoituksiin muun muassa Kreikassa, Portugalissa ja Kyproksella.

Sekä Suomessa että muualla Euroopassa tämä tehostaminen on johtanut myös siihen, että lähikouluja on lakkautettu ja opetusta keskitetty. Syrjäseuduilla tämä on tietenkin tarkoittanut koulumatkojen venymistä ja esimerkiksi Espanjan pohjoisosissa on aivan tavallista, että koululaiset asuvat viikot koululla, koska julkista liikennettä ei ole, eivätkä vanhemmat voi hoitaa pitkiä koulumatkoja omalla kustannuksellaan. Myös kaupungeissa koulumatkat ovat pidentyneet, vaikka asukastiheys periaatteessa riittäisi koulujen ylläpitoon.

Nopeammin, enemmän, halvemmalla

Resurssien vähentäminen on purrut myös peruskoulun jälkeisiin opintoihin. Luokkakokoja on kasvatettu kautta linjan, mutta myös kurssitarjontaa on supistettu ja valmistumista on pyritty nopeuttamaan. Tämä on johtanut koulutuksen tason yleiseen laskuun. Tärkeintä ei enää ole opiskelijoiden yksilöllinen kehitys, vaan määräajassa valmistuneiden määrä.

Ympäri Eurooppaa on koulutusta suunnattu yhä enemmän sopivan työvoiman tuottamiseen oppimisen kustannuksella. Modernissa tuotannossa on useita työtehtäviä, joista selviytyäkseen ei tarvitse olla insinööri. Useimmille yrityksille riittää, että ne saavat esimerkiksi työllisyyskoulutuksen läpi käynyttä työvoimaa, joka osaa kääntää ruuvia oikeaan suuntaan.

Täsmäkoulutus takaa toki usein työntekijälle töitä joksikin aikaa, mutta se ei anna eväitä selviytyä muissa ammateissa tai elämässä yleensä. Työntekijä jää firmojen armoille, sillä siirtyminen uuteen työhön käy erittäin hankalaksi. Tilannetta pahentaa se, että monet maat pyrkivät ostamaan osaamisen ulkomailta, eli houkuttelemaan maahan korkeasti koulutettuja maahanmuuttajia. Esimerkiksi Luxemburgin työnantajat houkuttelevat mieluummin työvoimaa Ranskasta, Belgiasta ja Saksasta, kuin panostavat luxemburgilaisten koulutukseen.

Työläinen pysyköön lestissään

Euroopassa käynnissä olevat koulutuksen muutokset vahvistavat yhteiskunnan luokkajakoa. Duunareiden lapsista tulee duunareita ja lääkärin lapsista lääkäreitä. Eliittikoulujen ovet aukeavat rahalla, joten köyhien vanhempien lapsilla ei ole niihin asiaa.

Suuressa osassa Eurooppaa uravalinnat tehdään jo hyvin nuorena, esimerkiksi Belgiassa 12-vuotiaana, jolloin persoonallisuuden kehitys on edelleen pahasti kesken. Mikäli valinta osoittautuu vääräksi, ei sitä kuitenkaan enää myöhemmin voi muuttaa. Lapselle saatetaan kertoa koulussa, että hän on kätevä käsistään, joten puusepän opinnot ovat häntä varten, eikä häneltä kysytä josko filosofia kiinnostaisi häntä enemmän.

Kun koulutus ei tarjoa tasapuolisia etenemisen mahdollisuuksia, on helppo tulla siihen tulokseen, ettei opiskelusta ole mitään hyötyä. Koulutusteollisuudella ei myöskään ole intressiä sijoittaa oppilaisiin, jotka tuskin tulevat täyttämään tavoitteita ja saattavat vieläpä vähentää koulutuksen tehokkuutta aiheuttamalla häiriötä luokassa. Ongelmallisten oppilaiden auttaminen on aina jonkun muun ongelma.

Koulujen oppiaineet vahvistavat myös oppilaiden suuntautumista markkinatalouden oravanpyörään. Jo ala-asteilla aletaan lapsia kilpailuttaa toisiaan vastaan ja teroittaa heidän mieleensä, että menestystä mitataan rahalla, jolla voi ostaa itselleen onnea. Solidaarisuus ja rauhankasvatus on jo aikoja sitten siivottu opinto-ohjelmista, nyt karsitaan taideaineita, ketään ei näytä huolestuttavan se, ettei lapsille ja nuorille enää anneta ajattelun välineitä. Kuka nyt haluaisi Eurooppaan ajattelevan nuorison, kun voi saada tottelevaista työvoimaa?

TIINA SANDBERG