KAPEAHARTEINEN MIES: Julkkisurheilijoiden aika

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 27/2006.

Olin kirjannut mustakantiseen vihkooni Suomen yleisurheilusta viikkoja sitten hälyttävän toteamuksen: muutama huippu – takana tyhjää.

Nyt on tyhjää jo huippujenkin tasolla. Ja jo on aikakin: Euroopan mestaruuskisat alkavat tulevana sunnuntaina. Silloin ennen oli vielä ainakin kolme nimeä listalla: keihäri Tero Pitkämäki, pituushyppääjä Tommi Evilä ja moukarissa ikuinen lupaus Olli-Pekka Karjalainen.

SM-Kalevan Kisat Jyväskylässä näyttivät jo lohduttomuutensa, mutta viimeinen isku tuli suureksi lavastetussa Helsingin GP:ssä puolitoista viikkoa sitten.

Silloin putosivat kelkasta muut ja käteen jäi vain yksi kortti: Tero Pitkämäki.

Mitä ajatuksia tämä yleisurheilufanissa herättää? Sano se.

* * *

Suomen yleisurheilu on pudonnut maan rakoon. Totta kai on laajaa kenttää, paljon uurastavia nuoria. Mutta kärki puuttuu.

Miten tähän on tultu?

Jotain on pahasti pielessä. Tosin sitä ei hevillä huomaa mediassa. Muutamat mitalin makuun päässeet urheilijat esiintyvät milloin mainoksissa, milloin muissa kissanristiäisissä. Hyppäävät sponsoriensa perässä tilaisuudesta toiseen. Ja kaikenkarvaiset lehdet revittelevät niin että raamit ovat haljeta.

Kaiken huipuksi tuntuu kuin siltäkin vähältä huipulta puuttuisivat pätevät valmentajat. Maallikkokin näkee, että Olli-Pekalla on jalkatyö moukarihäkissä yhä hakusessa. Samanlaista huomaa yhdessä jos toisessa lajissa.

* * *

Suomen urheiluelämässä on moni asia ollut pielessä jo toista vuosikymmentä. Kapeaharteinen päätti kerran antaa TUL:n johtajien maata tyytyväisyytensä suossa jo rauhassa.

Mutta surulliseksi se vetää. Ei millään malta olla antamatta ansiota niille, joille se kuuluu. Tietysti TUL:n puuttuminen huipun kuvioista on vain osa kokonaisuudesta. Mutta ennen aikaan se oli suuri osa. Oli myös hyviä valmentajia ja heillä yhteydet maailman huipputietoon.

Kiitokset kadonneista urheilijoista kuuluvat yksinomaan TUL:n korkeille päättäjille. Nimet olen jo unohtanut.

Silloin ennen oli upea omatekemä koulutusohjelma. Oli valmentajia yleisurheilussakin. Oli omat mestaruuskilpailut, joihin tähdättiin niin maan perusteellisesti.

Ja tuli tuloksia. Upeita urheilijoita, joista viimeiset nyt lopettelevat.

Sellaista on elämä, sanoisi ranskalainen. Mutta eihän sen olisi tarvinnut näin mennä.

Sääliksi käy seurojen puurtajia, jotka yhä tekevät lajinsa eteen kovasti työtä, mutta eivät saa kaipaamansa tukea omalta liitoltaan.

* * *

Onhan meillä toki vielä Turun Weikot, vanha työläisurheilun lippulaiva. Yhä vielä varoissaan oleva (?) seura pystyy vetämään puoleensa urheilijoita, jotka ovat päässeet pitkälle. Työväen urheiluliikkeen tulevaisuus on jätetty muutaman toimeliaan seuran harteille.

Siinä sitä sitten murehtii koko urheilusta pitävä kansa. Muutama julkkisurheilija, joita kuvataan kissanristiäisissä edestä ja takaa, ei paljon lohduta.

Tai kenties koko urheiluelämä on pikkuisessa Suomessa menossa siihen suuntaan. Katsotaan jos Göteborgissa sittenkin joku tärppäisi ja pääsisi julkkisurheilijaksi.

* * *

Mutta mitä tapahtuu taalojen maassa? Kuka keksi ulottaa dopingtestit myös koskemattomiin jenkkipoikiin ja tyttöihin?

Taas kaksi käryä. Ja millaisia? 100 metrin olympiavoittaja ja maailmanmestari Justin Gatlin ja Ranskan ympäriajon sankari Floyd Landis! Tätä ei usko kukaan. Sen täytyy olla joidenkin kateellisen voimien salajuoni.