Lännen Palestiina-huijaus riisuttuna

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 18/2006.

Pian palestiinalaisten parlamenttivaalien jälkeen Tiedonantajassa arvioitiin, että USA:n ja Israelin tarkoituksena on näännyttää vaalit voittaneen Hamasin johtama palestiinalaishallinto (PA) rahan ja kansainvälisten yhteyksien puutteeseen aina siihen pisteeseen saakka, että joidenkin kuukausien päästä presidentti Mahmud Abbasin on pakko julistaa uudet vaalit. Niissä vaaleissa Hamasin laskelmoidaan kärsivän tappion.

Tuoreet tapahtumat näyttävät osoittavan, että tämä suunnitelma on käynnissä.

Heti vaalien jälkeen USA, Israel, EU ja monet eurooppalaiset ja ei-eurooppalaiset maat päättivät boikotoida PA:ta ja evätä siltä sen kiireellisesti tarvitseman rahoituksen. Palestiinalaisten pääministeri Ismail Hania kuvasi päätöksiä sekä ”hätiköidyiksi” että ”epäoikeudenmukaisiksi”.

”Hätiköidyiksi” päätöksiä voisi kauniisti nimittääkin, koska uusi palestiinalaishallitus oli vasta rakentumassa ja muotoilemassa poliittista ohjelmaansa. Todellisuudessa demokraattisesti valittu hallitus on melko nopeasti antanut selviä todisteita siitä, että se on halukas tekemään kompromisseja sen suhteen mitä on haukuttu Hamasin ”poliittiseksi äärilinjaksi”. Hania, hänen ulkoministerinsä Mahmud al-Zahhar ja monet muut uuden PA:n toimihenkilöt tekivät selväksi, että he ovat halukkaita elämään rauhassa rinta rinnan naapuriensa kanssa.

Mutta mistään oikeasta ”hätiköimisestä” ei ollutkaan kyse. Näyttää siltä, että boikottikampanjoiden tarkoituksena oli estää uuden hallituksen pyrkimys muuttaa imagoaan sellaisen poliittisen ohjelman kautta, joka olisi voinut luoda hämmentävän poliittisen ympäristön Israelille. Boikottikampanjat vahvistavat ilman epäilyksen häivääkään, etteivät USA ja EU ole todella kiinnostuneita aidoista Lähi-idän demokratioista eivät ulkopolitiikkansa tasapuolisuudesta.

Tietysti boikotit olivat myös ”epäoikeudenmukaisia”, ei vain sen vuoksi, että nykyinen palestiinalaisten hallitus valittiin reiluissa ja demokraattisissa vaaleissa, vaan myös sen vuoksi, että vaaleja seuranneet vaatimukset olivat ja ovat epäreiluja.

Mitä epäreilua on vaatimuksessa, että palestiinalaisten hallituksen täytyy tunnustaa Israelin oikeus olla olemassa?

Tämän ajatuksen täytyy tuntua traagisen hassunkuriselta jokaisesta, joka tuntee ydinasevalta Israelin ja palestiinalaisten välillä vallitsevan vallan epätasapainon. Se on vielä ”huvittavampaa”, kun ymmärtää, että ne, joiden odotetaan tunnustavan Israelin ”oikeuden olla olemassa”, ovat Israelin sorron pitkäaikaisten uhrien jälkeläisiä ja kärsivät itse päivittäin Israelin sotilaallisen miehityksen aiheuttamasta väkivallasta ja nöyryytyksistä.

Ei ole järin reilua odottaa palestiinalaisten hallituksen tunnustavan Israelin, joka on tahallaan jättänyt rajansa määrittelemättä toivossa rosvota palestiinalaisten alkuperäisen kotimaan tähteetkin – 22 prosenttia koko Palestiinan alueesta.

Ehkä EU:n pitäisi ennen sellaisten vaatimusten esittämistä odottaa muutama kuukausi ja antaa Israelin yksipuolisesti päättää, miten paljon palestiinalaisalueita se haluaa rosvota, niin että palestiinalaiset tietävät mikä Israel täsmälleen heidän vaaditaan tunnustavan.

On epäreilua vaatia miehitettyä kansakuntaa tunnustamaan se sama kokonaisuus, joka on laittomasti riistänyt sen tulevan pääkaupungin Itä-Jerusalemin liittääkseen sen osaksi omaa ”suurpääkaupunkiaan” kansainvälistä lakia uhmaten. Pitäisikö PA:n tunnustaa Israelin suvereniteetti sen suhteen mitä Israel pitää osana ”todellista Israelia” eli Länsirannan suuren osan ja koko Jerusalemin suhteen?

Vielä tekopyhempää on vaatia, että palestiinalaisten hallitus hylkää väkivallan. Varsinkin kun muistetaan, että Hamas on jo yli vuoden ajan pitänyt kiinni itse julistamastaan yksipuolisesta tulitauosta Israelin kanssa.

Voidaan pallotella joillakin oletuksilla. Jos kansainvälinen yhteisö pitää välttämättömänä, että palestiinalaiset luopuvat väkivallasta ja vastarinnan terroristisista muodoista, onko kansainvälinen yhteisö valmis painostamaan Israelia talousboikottien avulla, kieltämällä siltä avun ja määräämällä sen viranomaisille matkustusrajoituksia kaikenlaisen palestiinalaisiin kohdistuvan kollektiivisen ja yksilöllisen väkivallan lopettamiseksi? Tai vielä enemmän: jos sellainen painostus ei tepsi, onko kansainvälinen yhteisö valmis antamaan palestiinalaisille konkreettista suojelua Israelin väkivaltaa vastaan?

Entä kolmas vaatimus, jonka mukaan palestiinalaisten hallituksen täytyy sitoutua rauhaan?

Irrotettuna todellisuudesta vaatimus tuntuu reilulta ja oikeutetulta. Mutta eikö ole outoa, että EU ja USA kiirehtivät onnittelemaan Israelin voittoisaa Kadima-puoluetta – jonka voitto perustui yksipuoliseen suunnitelmaan, jonka mukaan Israel tulee tekemään mitä sille sopii, mukaan lukien miehitetyn Länsirannan suurten osin laiton liittäminen Israeliin – kun EU ja USA samaan aikaan rankaisevat palestiinalaisia heidän väitetystä luopumisestaan aiemmista rauhansitoumuksistaan, sitoumuksista, joita Israel on avoimesti kieltäytynyt tunnustamasta?

Miehitettyjen alueiden palestiinalaiset ovat humanitaarisen katastrofin partaalla. Heitä rangaistaan demokraattisen valinnan tekemisestä, valinnan jota Israel ja sen ulkomaiset suojelijat eivät hyväksy.

Palestiinalaisten tulisi tunnustaa Israel, lopettaa väkivalta ja sitoutua rauhaan, mutta vain kun samaa vaaditaan yhtäläisesti Israelilta.

(ES)