Valopilkkuja punaisella pohjalla
Olohuone Itä-Pasilassa on muuttunut banderollipajaksi. Lattialla punaisella kankaalla Mira Auer maalaa keltaisia tähden ääriviivoja. Talkoolaisia naurattaa: mehän ollaan Punainen Tähti, Helsingin kommunistiset nuoret.
Joku perustelee hämmentävän värivalinnan markkinointikikaksi, ihmisten mielenkiinnon herättäjäksi. ”Me ollaan markkinoijia! Meillä on kapitalismi veressämme!” Mira huudahtaa ja saa muut taas nauramaan.
Harvemmin kapitalismi kuitenkaan tätä joukkoa naurattaa.
– Yhteiskunnassamme on vallitsevana käsitys, että kapitalismi tuo tasa-arvoa ja hyvinvointia. Todellisuudessa kapitalismi on näennäistä vapautta ja demokratiaa, tasa-arvoa vain paperilla, aloittaa Miran veli, Aleksi Auer, maalarinteippejä sabluunoiksi taiteillessaan.
Hän näkee kehitysmaiden tämänhetkisen tilan sekä yhä laajenevat slummit esimerkkeinä kapitalismin aikaansaannoksista.
– Kapitalismi ei vastaa enemmistön etuja. Se heikentää demokratian edellytyksiä ja johtaa tilanteeseen, jossa vain rajatun piirin tarpeista huolehditaan, jatkaa Risto Öörni.
Keltaiset tähdet?
Euroopan unioni toteuttaa tätä samaa linjaa. Sen uusliberalistinen talouspolitiikka rappeuttaa julkisia palveluita ja tekee kansalaisten elämän entistä epävarmemmaksi. Kaikki mitataan rahassa.
EU:n mädästä, taloudellisia intressejä ajavasta ytimestä huolimatta Aleksi näkee unionissa joitain mahdollisuuksiakin.
– Mutta rauhantilan ylläpitäminen tai ihmiskaupan tapaisten globaalien katastrofien torjuminen vaatii todella kansainvälistä yhteistyötä ja tasa-arvoisen foorumin, jossa on mahdollista tehdä yhteisiä, sitovia päätöksiä.
Aleksi pitää YK:ta suuressa arvossa, mutta myöntää, ettei järjestön vaikutusvalta ole nyt sitä, mitä pitäisi.
– Päätökset tulisi voida viedä käytännön tasolle asti. YK:n ihmisoikeusjulistus on paperi, jota arvostan yli kaiken, mutta tämänhetkisessä, USA-vetoisessa järjestössä sen toteuttaminen on lähes mahdotonta.
Myöskään suurten ydinasevaltioiden asema turvallisuusneuvostossa pysyväisjäseninä ei kuulu siihen YK:hon, jonka Aleksi mielellään näkisi kansainvälisen yhteisön johtavana keskustelu- ja vaikutuskanavana.
– Suomessakin suuri ongelma on demokratiavaje. Ei päätöksiä tehdä eduskunnan täysistunnoissa, vaan jossain virkamieskoneiston uumenissa kansalta näkymättömissä, sanoo Mira.
– Ja EU on vienyt päätöksenteon entistä kauemmas kansasta, Risto lisää.
Kaduille!
Välinpitämättömyys ihmisen arvoa kohtaa on jotain uskomatonta, Mira sanoo.
– Miten ei kummeksuta toisen ihmisen sortamista taloudellisesti tai sosiaalisesti? Sitä pidetään lähes oikeutettuna. Ja silti uskon, että ihmisestä löytyy edes pieni empaattinen puoli.
– Yksi vaihtoehto on lähteä Ranskan nuorten tavoin kaduille ja pyrkiä ulkoparlamentaarisin keinoin vaikuttamaan vääryyksiin, sanoo Aleksi.
Ranskassa ihmiset sai kaduille hallituksen pyrkimys heikentää merkittävästi nuorten työehtoja ja helpottaa heidän irtisanomistaan.
Mitä meillä sitten tarvittaisiin radikaalin joukkoliikkeen syntymiseksi?
– Mua ei oikeastaan huolestuta, etteikö Suomessa olisi mahdollista saada mitään joukkovoimaa liikkeelle, Mira sanoo. – Näen kyllä potentiaalia ja uskon, että ihmiset kykenevät tiedostamaan yhteiskunnan epäkohtia. Se on vaan työn ja työtapojen ongelma.
Mutta ei kukaan lähde ajamaan asioita, mitä ei ymmärrä. Ammattipoliitikot pitävätkin asiat etäisinä, jotta ihmiset eivät älyäisi kritisoida niitä. Ihmiset eivät tiedä oikeuksiaan, vaan ajattelevat valtion kyllä hoitavan asiat parhain päin.
Aleksin mukaan Suomessa keskituloinenkin on niin hyvätuloinen, että vaaditaan räikeitä epäkohtia, jotta ihmiset todella aktivoituvat.
– Vääryyksien pitäisi tulla oven eteen, jotta ihmiset astuisivat ovestaan ulos, hän muotoilee. – Ihmiset pitäisi saada heräämään siihen todellisuuteen, että sodat esimerkiksi Irakissa koskettavat ihan oikeita ihmisiä ja ne koskettavat myös meitä.
Ilo ja voima
Suomenkin historiassa tunnetaan tilanteita, jolloin lyhyessä ajassa on saatu valtava määrä ihmisiä liikkeelle. Tällaisina esimerkkeinä Aleksi mainitsee suuren adressin ja suurlakon.
Riston mukaan Ranskassa saadun voiton taustalla on toiminnan laajapohjaisuus. Erilaisten kansalaisjärjestöjen ja ammattiliittojen yhteistyöstä tulisi meillä Suomessakin ottaa mallia vaikka juuri Ranskasta.
– Ihmisten ajatusmaailman muuttuminen vaatisi entistä järjestäytyneempää yhteistyötä ja suunnitellumpaa toimintaa, Mira pohtii.
– Lisäksi asioista on puhuttava, kuten joukoille puhutaan, eli ei millään tieteiskielellä, vaan kaikille ymmärrettävästi. Se ei ole yksinkertaistavaa vaan tasa-arvoista.
Avoin, rakentava dialogi. Aktivoiminen, yhteistyö, ilo ja voima. Näillä pääsemme alkuun.
IRENE GRÖNROOS
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
