Uraaninlouhinnan moraali
Kauppa- ja teollisuusministeriön kaivosylitarkastaja Krister Söderholm on useissa uraaninlouhinta-aiheisissa tilaisuuksissa esittänyt, että on moraalinen velvollisuutemme louhia uraania Suomessa, kun kerran käytämme ydinvoimaa. Unohdetaan, että enemmistö kansalaisista on pitkin matkaa vastustanut ydinvoimaa ja vastustaa sitä edelleen monella tapaa tuhoisana vaihtoehtona lisäenergiantarpeen tyydyttämiseen.
”Moraalin” vaatimukset eivät lopu uraaninlouhintaan. Ranskalainen ydinvoiman rakentaja ja uraania eri puolilla maailmaa louhiva yhtiö Areva NC/Cogema on jopa esittänyt vaatimuksen, että uraania louhivat maat velvoitettaisiin ottamaan loppusijoitettavakseen takaisin korkea-aktiivinen käytetty ydinpolttoaine.
Louhinnan ongelmat
Suomi ei kuitenkaan olisi se varsinainen uraaninlouhija, vaan juuri esimerkiksi ranskalainen Areva NC/Cogema tai joku muu ulkomainen yhtiö. Kaivosyhtiö myös keräisi voitot louhitusta uraanista ja jättäisi jälkeensä elinkelvottoman luonnon ja muutaman työvuoden jälkeen työttömiksi jäävät suomalaiset tai muualta EU:sta hakeutuneet kaivostyöläiset. Louhinnan vapauttaman radon-kaasun johdosta työntekijät ovat vaarassa saada keuhkosyövän tai jonkin muun keuhkosairauden. Maa- ja metsätaloudessa ja matkailuelinkeinon alalla työskentelevät ihmiset vuorostaan menettäisivät työnsä lopullisesti, jos heidän asuma-alueillaan tai lähipiirissä aloitettaisiin kaivostoiminta.
Uraaninlouhinta jättää jälkeensä radioaktiivisesti säteileviä jätekivivuoria. Ydinpolttoaineeksi rikastetun uraanin suhde louhintajätteeseen on keskimäärin 1 : 40 000. Louhintajätteen määrä on sitä suurempi, mitä köyhempää uraaniesiintymä on pitoisuudeltaan. Tuulet ja sateet levittävät radioaktiivista pölyä louhoksista ja hylkymaasta ympäristöön. Rikastuksessa käytetään valtavat määrät vettä ja voimakasta happoseosta, jonka irrottamat radioaktiiviset aineet valuvat lietelampiin ja voivat saastuttaa myös pohjavesiä. Saasteita kuljettava vesi kulkisi jokia, vesistöjä ja maanalaisia uomia myöten edelleen Pohjanlahteen ja Suomenlahteen. Itämeri on ennestään saastunut ja myös radioaktiivisimpia meriä maailmassa.
Uraania louhitaan sekä ydinvoiman että ydinaseiden materiaaliksi. Suomessakin louhittava uraani tulisi kasvattamaan maailman ydinase- ja uraaniasevarastoja. Uraanin sijaan on raivattava tietä uusiutuvalle energialle ja energiatehokkuuden nostolle ja näiden teknologioiden edelleen kehittämiselle.
Investoinnit uusiutuviin
On toiveikkuutta herättävää, että Kauppa- ja teollisuusministeriö aikoo vaatia energiayhtiö Fortumia investoimaan kansalaisilta kerättyjä ylitsepursuavia rahojaan, erityisesti ns. windfall-voittojaan, kotimaisiin uusiutuviin energialähteisiin (HS 15.3.). Energiayhtiöiden vapaaehtoinenkin moraali vaatisi investoimaan kestäviin energiateknologioihin, uuteen kotimaiseen kapasiteettiin, huolimatta sähkön hinnan mahdollisesta laskemisesta.
Kauppa- ja teollisuusministeriö on mainostanut Suomen kaivoslakia edistyksellisenä, vaikka se on vuodelta 1965, ajalta ennen maamme EU:hun liittymistä ja avaa portit selälleen EU-maiden kaivosyhtiöille. Kaikkien uraaninlouhinnasta innostuneiden virkamiesten ja poliitikkojen ja ”Suomen uudesta Nokiasta” haavelevien pitäisi matkustaa Ranskaan katsomaan Cogeman Limousinin maakunnassa tekemää tuhoa. Se voisi avata silmät.
KTM on uudistamassa kaivoslakia. Portit on suljettava uraaninlouhintayritysten vapaalta pääsyltä maahan, samoin kuin kotimaisilta yrityksiltä. Ennen uudistetun kaivoslain voimaantuloa kunnat ja kuntalaiset ovat avainasemassa valtausten torjumisessa.
ANNA-LIISA MATTSOFF
Edelleen Ei ydinvoimaa -kansalaisliike, Helsinki
