KOLUMNI: Kovaa peliä Valko-Venäjällä

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 12/2006.

Aljaksandr Lukashenka voitti Valko-Venäjän sunnuntaiset presidentinvaalit selvin luvuin. Vaalikomission mukaan istuva presidentti sai 82,6 prosenttia äänistä. Johtavan oppositioehdokkaan Aljaksandr Milinkevitshin ääniosuus jäi kuuteen prosenttiin. Muut kaksi ehdokasta saivat vielä vähemmän.

USA ja muut länsivallat tukivat ja rahoittivat Milinkevitshiä. Jopa niin, että hänen kampanjaansa veti George W. Bushin ja Dick Cheneyn vuoden 2004 kampanjan johtaja Terry Nelson.

Olipa vaaleissa vilppiä tai ei, kaikki tietävät, että Lukashenka ei voittanut vaalivilpin ansiosta vaan, koska hän oli ylivoimaisesti suosituin ehdokas. Ennen vaaleja viralliset mielipidemittaukset lupasivat Lukashenkalle 75–80 prosenttia äänistä. Jopa USA:n republikaanisen puolueen yhteydessä toimivan taatusti puolueellisen International Republican Instituten teettämän kyselyn mukaan Lukashenkaa kannatti enemmistö äänestäjistä ja USA:n tukemaa ehdokasta Milinkevitshiä vain muutama prosentti. Tammikuussa tehty niinikään Valko-Venäjän oppositiota tukevan Gallup/Baltic Surveyn kysely osoitti istuvalle presidentille 55 prosentin kannatusta.

o o o

Länsivallat pyrkivät kaatamaan Lukashenkan hallituksen saman käsikirjoituksen mukaan, jolla Venäjä-myönteiset hallitukset syrjäytettiin Ukrainassa ja Georgiassa. Yrityksen oli määrä huipentua vaalipäivän iltana Minskissä järjestettävään opposition mielenosoitukseen, ”spontaaniin kansannousuun”, jossa julistettaisiin vaalitulos vilpilliseksi sekä vaadittaisiin hallituksen eroa ja uutta äänestystä.

Näin tehtiinkin, mutta yritys jäi vaisuksi. Jatkoa kuitenkin epäilemättä seuraa, sillä hallinnon vaihdosta Valko-Venäjällä on suunniteltu kauan. Ja EU:llakin on sormensa pelissä.

Viime vuoden huhtikuussa USA:n ulkoministeri Condoleezza Rice tapasi Lukashenkan vastaisia ryhmiä Liettuassa luvaten niille rahaa ja vaatien niiden asettumista yhden ehdokkaan, Milinkevitshin, ympärille.

Kyse ei ollut toivottomasta hankkeesta voittaa vaalit, vaan – kuten Rice sanoi – ”erinomaisesta tilaisuudesta uhmata hallitusta”. Viime viikkoina New York Times on avomielisesti kertonut kupletin juonen toteamalla, että ”herra Lukashenkan vastustajat eivät näytä käyvän niinkään vaalikampanjaa kuin yrittävät järjestää kansannousua” (1.1.06) ja että Milinkevitsh ”ei kampanjoi presidentinpaikan vaan kansannousun puolesta” (26.2.06).

Keskeinen näissä ”kansannousun” suunnitelmissa on nuorisoryhmä Khopits. Se on muodostettu saman kaavan mukaan kuin länsivaltojen kokoamat samanlaiset nuorisoryhmät Serbiassa, Georgiassa ja Ukrainassa. Khopits saa rahansa yhdysvaltalaiselta National Endowment for Democracy -bulvaanilta, sen brittiläiseltä vastineelta nimeltä Westminster Foundation for Democracy ja Saksan ulkoministeriöltä. Raha salakuljetetaan Valko-Venäjälle pienissä erissä. (New York Times 26.2.06)

o o o

Miksi länsi haluaa Lukashenkan syrjäyttämistä (Venäjän saartamisen lisäksi)? Samasta syystä, miksi äänestäjät halusivat hänen jatkavan. Talouden takia.

Noin 80 prosenttia Valko-Venäjän teollisuudesta on valtion hallussa, hallitus ajaa valtion kaiken kattavan talouteen osallistumisen politiikkaa, vastustaa yksityistämistä ja rajoittaa ulkomaisia investointeja. Valko-Venäjällä on myös saatu aikaan reaalipalkkojen jatkuva nousu useiden vuosien ajan. 12 viime kuukauden aikana nousu on ollut 24 prosenttia. (Times Online 10.3.06)

Lukashenkan hallitus on leikannut arvonlisäveroa, alentanut merkittävästi inflaatiota, puolittanut seitsemän viime vuoden aikana köyhyydessä elävien määrän ja luonut oikeudenmukaisemman tulonjaon kuin mikään muu alueen maa. (Times Online 10.3.06)

Tässä (tietenkin Venäjän saartamisen ohella) syitä, miksi länsivallat ja EU pyrkivät kaatamaan jälleen yhden itsenäisen valtion hallinnon. Demokratian puutteet ja rikkomukset ovat lännelle vain tekosyy. Nyt USA ja EU kieltäytyvät hyväksymästä vaalitulosta, suunnittelevat uusia pakotteita ja epäilemättä lisäävät tukeaan valkovenäläisille liittolaisilleen.

ERKKI SUSI