Joukkovoima ratkaisee

Alkuperäinen kirjoittaja: Tiedonantaja nro 5/2006.

Presidentinvaalien toinen kierros ratkesi yllättävän niukasti Tarja Halosen hyväksi ja Sauli Niinistön tappioksi.

Halosen voiton avain oli äänestysaktiivisuuden nousu suurissa kaupungeissa sekä työläisten ja vähävaraisten ihmisten liikkeelle lähtö. Ja asioista ratkaisevia olivat Halosen vaikka kuinkakin epämääräisesti ilmaistut kannat Nato-jäsenyyttä vastaan ja hyvinvointiyhteiskunnan puolesta.

Niinistön tappio puolestaan ei johtunut keskustalaisten äänestäjien pettämisestä. Oli luonnollista, että monet heistä jäivät pois vaaliuurnilta. Vertailu Esko Ahon äänestämiseen kuusi vuotta sitten on kohtuutonta. Mutta jolleivät keskustalaiset – joista suuri osa maaseudulla on uuden tyyppisiä monitoimiyrittäjiä – olisi runsaslukuisesti noudattaneet johtajiensa esimerkkiä, Niinistö olisi jäänyt paljon kauemmas Halosen taakse.

Asioista Niinistöä vastaan arvioidaan toimineen sekä Nato-kysymyksen että EU:n perustuslain esiin nostamisen. Toisaalta vaarallista on se, että oikeisto pystyi Niinistön avulla nostamaan erityisesti Nato-asian uudella painolla asialistalle. Miten päin ay-liikkeen johdon käyminen Niinistön kimppuun työelämäkysymyksissä vaikutti, on toistaiseksi epäselvää.

Työväen ja työväenliikkeen näkökulmasta oikeistolaisen ehdokkaan torjumista voidaan pitää voittona syvällisemmistäkin syistä. Pääomapiirit ja oikeisto ovat harjoittaneet jo pitkään uusliberalistista aivopesua, jonka satoa korjattiin nyt Niinistön korkeana kannatuksena. Niinistöä äänestivät rikkaat, hyvätuloiset ja perinteiset oikeistolaiset, mutta myös sadattuhannet muut, joita Niinistön erittäin taitava amerikkalaismallinen kampanja ja sisällöltään peitetyt dynaamisen muutoksen tunnukset viehättivät. Jopa niin paljon, että oli käydä hassusti. Onneksi riittävän monet näkivät takaa pilkistäneen kovan oikeistopolitiikan.

Vaalien toisen kierroksen kolmannen pyörän, keskustan, johto teki vuosi sitten suuren virhearvion sitoutuessaan ns. porvarisopimukseen presidentinvaaleissa. Nyt se on vaarassa tehdä uusia virhearvioita puhumalla porvariyhteistyön jatkosta, ajamalla omaa puoluekoneistoaankin romuttavaa kuntaremonttia ja harjoittamalla kehnoa hallituspolitiikkaa. Kokoomus näytti jo voivansa voittaa keskustan. Mutta keskustalle suurimman porvaripuolueen aseman säilyttäminen on elinehto.

Eduskuntavaalien lähestyessä mikään harmoninen porvaripuolueiden liitto ei lienekään realismia – eikä vaalien jälkeinen porvarihallituskaan. Suomen vieminen Natoon, kupru, EU:n perustuslain hyväksyminen ja seuraava tupo eivät onnistu ilman SDP:tä. Keskustan vaikeana hommana lieneekin yrittää nostaa omaa profiilia hallituksessa ajamatta itseään konfliktiin SDP:n kanssa. Pelottelu porvarihallituksella on lähinnä SDP:n ja vasemmistoliiton keino haalia itselleen äänestäjiä.

Entä miten kommunistit ja muut vasemmistopolitiikan ajajat tästä eteenpäin? Näillä palstoilla on toistuvasti sanottu, että ei pidä tuudittautua luottamaan istuvan presidenttiin eikä yleensäkään politiikan ylätasoon. Tärkeintä on ihmisten omakohtainen toiminta. Se asettuukin nyt tehtäväksi.

Halonen sai kansan enemmistöltä valtuutuksen olla kannattamatta Nato-jäsenyyttä. Ei pidä odottaa, miten hän tätä valtuutusta käyttää. On voimistettava sotapolitiikan, Naton ja Suomen Nato-jäsenyyden vastustusta. Sitä voidaan tehdä maaliskuun sodanvastaisen toimintapäivän mielenosoituksissa, konkreettisia paljastuksia tekemällä, keskustelutilaisuuksia järjestämällä, Tiedonantajaa levittämällä…

Presidentti lupasi puuttua entistä rohkeammin uusköyhyyteen, työttömyyteen, hyvinvointipalveluihin ja tasa-arvoon. Näitä esiintymisiä ei pidä kädet ristissä odottaa. On koottava laajaa toimintarintamaa näissä asioissa paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Ja on yhdistettävä huononnusten vastustaminen konkreettisiin positiivisiin aloitteisiin ihmisten elämän parantamiseksi.

Muun ohella tästä toiminnasta rakennetaan silta menestykseen eduskuntavaaleissa.

(ES)