KOLUMNI: Naisena sukupolvien ketjussa
90-vuotias äidinäitini haudattiin marraskuisena sunnuntai-iltapäivänä. Ne olivat lämminhenkisimmät ja mukavimmat hautajaiset, joissa olen koskaan ollut, mihin Elvi-mummun persoonalla epäilemättä oli suuri vaikutus. Jäin pohtimaan, miten paljon mummu on vaikuttanut minuun, varsinkin välillisesti äitini kautta.
Mummun tapa olla äiti näkyy selvästi minunkin äitiydessäni. Äitiys oli mummulle hyvin luonnollista. Hän oli poikastensa emo, eikä siinä sen kummempia pohdintoja tarvittu.
Hän imetti lapsiaan pitkään, ja imettäminen on ollut luonnollinen asia hänen tyttärilleenkin. Sama perintö jatkuu nyt minun ja sisarteni elämässä, ja se vaikuttaa vahvasti oikeastaan koko lähisuvussa. On ollut helpottavaa voida kuitata sivullisten ihmettelyt ja kauhistelut pitkästä imetyksestä toteamalla, että ”se on meidän suvussa tapana”.
Kun lapset kasvoivat, mummu siirsi tyttärilleen naisen elämässä tarvittavia työtaitoja ja vaati niiden käyttämistä. Mummu hoivasi luontevasti poikasiaan näiden ollessa pieniä, mutta yhtä luontevasti hän myös työnsi näitä itsenäistymään, ottamaan vastuuta ja lentämään pois pesästä.
Laulaminen oli tärkeä osa mummun elämää, ja myös oma äitini lauloi paljon. Laulu on minulle, kuten heillekin, jokapäiväistä leipää: sen avulla on nukutettu vauvat, viihdytetty taaperot, saatu leikki-ikäisten väsyneet jalat kävelemään vielä vähän, sen avulla saan itseni tarpeen mukaan tyyntymään, rohkaistumaan tai virkistymään, se luo juhlatunnelmaa ja rytmittää työntekoa.
Mummu luki paljon ja oli huumorintajuinen, aikaansa seuraava nainen. Kerran hän kommentoi Israelin toimia Palestiinassa sanoen, että ihan vastaavaa olisi, jos suomalaiset alkaisivat vaatia takaisin Volgan mutkaa!
15-vuotiaana rupesin käymään sunnuntai-iltaisin työväenlaulukuoron harjoituksissa ja maanantai-iltaisin Vammalan dem. nuorten opintokerhossa. Yövyin mummulassa kahtena yönä viikossa, koska sinne oli keskustasta vain seitsemän kilometrin kävelymatka – kotiin olisi ollut kolmattakymmentä kilometriä, eikä linja-autoja kulkenut illalla. Kun saavuin mummulaan posket punoittaen, mummu ihmetteli, eikö minun ollut kylmä, ja totesi ilkikurisesti, että ”aate lämmittää”!
Mummu on kuollut eikä kuitenkaan ole kuollut. Hän oli vuosikaudet suvun keskushahmo, jonka ympärille kaikki kerääntyivät, ja hän vaikuttaa sukumme hengessä vielä monen monia sukupolvia eteenpäin.
TAINA HOLLO
Kirjoittaja on filosofian kandidaatti, kotiäiti, tekstiilitaiteilija ja kansalaisaktiivi Kihniöltä Pohjois-Pirkanmaalta.
Piditkö lukemastasi?
Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!
