KOLUMNI: Totuuksia työelämästä

Alkuperäinen kirjoittaja: KATJA BLOIGU

Työ on aina ajankohtainen aihe. Työstä puhutaan Suomessa koko ajan. Kun sitä ei ole, kun työssä voidaan huonosti, irtisanomiset, palkkaerot ja vielä luova talous päälle. Samaan aikaan on olemassa hyvän johtajuuden ja eettisen talouden trendit, kun todellisuudessa monille suomalaisille yrityksille ne ovat yhdentekeviä.

Työttömyydestä syytetään äänekkäästi ja tietämättömästi jopa Tarja Filatofia. Todellisuudessa esimerkiksi valtion omat laitokset lyhentävät ja pidentävät mattoa molemmista päistä. On oman politiikan syömistä yrittää opiskeluaikojen lyhenemistä ja työttömyyden poistoa samaan aikaan.

Ja miten tämä ilmenee? Tosielämässä tapahtuu mm. seuraavaa. Ministeriö hakemaan määräaikaiseen alimman palkkaluokan paikkaan hakee 150 ihmistä. Joukossa on varmaan ainakin kymmeniä työttömiä. Opiskelija valitaan. Näin työttömälle hakijalle ei ole edelleenkään työtä ja valitun opiskeluaika sen kun pitenee. Kaikki tietävät että valtion määräaikaisella työntekijällä on surkea palkka ja huonot edut, niin työttömälle tämä paikka olisi lottovoitto. Koulutus ei tuo työtä tässä maassa. 30% akateemisista on työttömänä. Minusta on järkyttävä luu ja häpeäpilkku sivistysvaltiolle.

Lehdessä uutisoidaan että tässä muotoilun ja musiikin huippumaassa 130 000 luovan luokan jäsentä viime vuosina pudonnut alempaan ns. suorittavaan luokkaan. Kauhistelemme, että kyseisille ihmisille se ei ole mikään yllätys. Luovuus, innovatiivisuus, neuvottelutaidot, riskinotto ja strategiakyky ovat vain työpaikkailmoitusten sanahelinää. Ne voivat olla kuitenkin peruspiirteitä ihmiselle, jonka status yhteiskunnassa on työtön. Kokemukseni mukaan kukaan ei oikeasti halua näin monitaitoista ihmistä työpaikalleen. Loppujen lopuksi perussuorittaminen riittää. Ei ihme että moni muuttaa ulkomaille, tai suunnittelee oman yrityksen perustamista. Sitten hän kohtaa tietenkin liudan erilaisia ongelmia.

* * * * *

Suivaantuneena lähes kaikkeen työhön liittyvään tässä maassa, olen vuosien varrella tehnyt erilaisia ”testejä”. Kirjoitin hakemuksen samaan työpaikkaan sekä omallani että miehen nimellä. Koulutus- ja työkokemustiedot vastasivat toisiaan. Ei ole vaikea arvata, kumpi meistä sai kutsun haastatteluun. No mies tietenkin. Sama juttu, kun liitin ansioluettelooni mallina työskentelevän ystäväni kuvan. Sanooko vielä joku, että tässä maassa sukupuoli ja ulkonäkö eivät vaikuta työnsaantiin vaan referenssisi. Olemme pitäneet tätä tasa-arvon maana.

Viimeksi olemme saaneet lukea siitä, että ulkomaalaisomistuksessa olevassa yrityksessä naisen on mahdollista yletä. Tilastoin kerran, omaksi ilokseni tai ärsytyksekseni nimitysuutisia. Yli neljästäsadasta nimityksestä naisia oli alle 50. Nimitetyn miehen titteli oli useimmiten päällikkö tai johtaja. Naisesta taas käytettiin nimitystä sihteeri tai vastaava, kuten asiakaspalveluvastaava. Nainen yleni useimmin koulutus- tai media-aloilla.

Masentavat esimerkit loppukoot tähän. Todistakoon tämä kuitenkin sen, miksi työ aiheuttaa niin paljon keskustelua, ja tuskaa. Työhän on myös monesti ihmisarvomme peruspilari. Neuvon jokaista koulutettua kielitaitoista työtöntä hakemaan töitä ulkomailta. Se ei ole epäisänmaallista, jos tähänkään mennessä tämä maa ei ole verorahoja halunnut. Se ei ole myöskään riski, vaan mahdollisuus, ja uuden alku.