Kirjaudu sisään

    Salasana unohtunut

    • 0
    • Kirjaudu sisään
    • Tilaa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa
    • Uusimmat
    • Kotimaa
    • Ulkomaat
    • Kulttuuri
    • Teoria
    • Mielipiteet
    • Kauppa

    Hallitus vaarallisella tiellä

    Arkiston arkiston artikkeli
    26.11.2004 - 12:00
    Toimitus

    Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

    Matti Vanhasen hallitus noudattaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden tuhoamisessa vanhaa ”hyväksi” koettua taktiikkaa. Askel askeleelta hyväksytään EU:n puitteissa pitkälle meneviä päätöksiä ja asetetaan sitten eduskunta ja kansalaiset ikään kuin tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Tässä hivuttamisessa vedotaan myös EU:n perustuslakiesitykseen, jota Suomi ja useimmat muut maat eivät ole vielä edes hyväksyneet.

    Vanhasen hallitus oli siunaamassa esimerkiksi EU:n periaatepäätöksen taistelujoukkojen muodostamisesta kesäkuussa. Alun perin päätös Suomen osallistumisesta EU:n taistelujoukkojen toimintaan piti tuoda eduskunnan hyväksyttäväksi joko selontekona tai muulla tavalla. Eduskunta ei ole kuitenkaan voinut toistaiseksi tehdä asiasta minkäänlaista päätöstä. Nyt näyttää siltä, että eduskunta pääsee ottamaan kantaa taistelujoukkoihin vasta ensi keväänä, kun hallitus tuo uuden rauhanturvalain kansanedustajien käsittelyyn. Sitä ennen Vanhasen hallitus on jo moneen kertaan ehtinyt sitoa eduskunnan kädet. Esimerkiksi Suomen kansallisesta panostuksesta taistelujoukkoihin hallitus kertoi jo äskettäin pidetyssä EU:n ns. voimavarakonferenssissa.

    Vanhasen hallitus siis aikoo viedä Suomen mukaan EU:n taistelujoukkojen toimintaan ja sitä myöten yhä tiiviimmin Naton yhteyteen. EU:n taistelujoukot muodostetaan täydentämään ja tukemaan Naton iskujoukkoja sekä toimimaan yhteistyössä niiden kanssa. Suomi siis tavallaan osallistuisi myös Naton iskujoukkoihin EU:n taisteluosastojen kautta, ja harjoituksetkin järjestettäisiin yhdessä, aika yleisen käsityksen mukaan Naton puitteissa. Suomen osalta vanha väite, jonka mukaan EU:n sotilaallisen ulottuvuuden kehittämiseen mukaan meneminen poistaa tai siirtää tuonnemmaksi kysymyksen Nato-jäsenyydestä, ei siis pidä paikkaansa. Päinvastoin.

    EU:n taistelujoukkoja on tarkoitus käyttää myös hyökkäystoimintaan ja sotilaallisissa operaatioissa, joilla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutusta. Jotta Suomi voi osallistua ”kaikkein vaativimpiin operaatioihin”, hallitus valmistelee nykyisen rauhanturvalain muuttamista. Nykyinen laki estää Suomen osallistuminen operaatioihin, joilla ei ole YK:n tai Etyjin valtuutusta. Samoin se kieltää myös suomalaisten osallistumisen sotilaallisiin pakotetoimiin.

    Naamioina EU:n taistelujoukkoihin osallistumiselle ja rauhanturvalain muuttamiselle käytetään imperialismin voimapolitiikkansa perusteluiksi lanseeraamia oppeja, läpeensä valheellista oppia ”terrorisminvastaisesta sodasta”, oppia ”roistovaltioiden” tai ”epäonnistuneiden valtioiden” aiheuttamista ongelmista, oppia ”humanitaarisista interventioista” sekä teesiä YK:n turvallisuusneuvoston ”toimintakyvyttömyydestä”. Muun muassa näitähän Bushin hallinto käytti hyökätessään ilman YK:n mandaattia Irakiin ja näihin se turvautuu valmistellessaan uusia aggressioita. Se tosiasia, että EU:n taistelujoukkojen käyttämisestä päättävät pääosin entiset eurooppalaiset siirtomaavallat ja että joukkojen kytkös USA:n johtamaan Natoon on tiivis, antaa vahvaa osviittaa operaatioiden luonteesta.

    Pääministeri Vanhanen on lohduttanut huolestuneita sillä, että YK:n valtuutusta ei tarvita, koska ”tuskin Suomi EU:ssa sallisi operaatiota, joka rikkoisi YK:n periaatteita”. Voi meitä Euroopan omistajia! Käytännössä yhtenäisyyden paine on niin suuri, ettei Suomi vain salli YK:n periaatteita rikkovia operaatioita vaan myös osallistuu niihin. Eli kuten Olli Kivinen on asian muotoillut: ”yksittäinen, aktiivisesti hankkeeseen osallistuva maa ei pysty uskottavuuttaan menettämättä monta kertaa kieltäytymään päätetystä operaatiosta”. Siksipä ainoa turvalukko on nykyisen rauhanturvalain YK-ehdon säilyttäminen.

    Toinen lohduttelu on, että Suomen EU-taistelujoukoissa ei käytetä varusmiehiä, vaan kantahenkilökuntaa ja vapaaehtoisia sopimussotilaita. Suomen maineen tämä malli kuitenkin pilaa yhtä lailla ja laskee sitä paitsi Suomen osallistumiskynnystä.

    Vain kansalaisten päättäväinen toiminta voi pysäyttää nykyisen seikkailulinjan.


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!

    Uusimmat artikkelit

    kuva super
    Politiikka
    15.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Hoitajien irtisanomiset murentavat asiakasturvallisuutta

    Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer nostaa jälleen esiin vakavan huolen vanhustenhoidon tilasta. Liiton puheenjohtaja Päivi Inberg arvostelee järjestön tiedotteessa (12.

    Uusi selvitys perustuu keväällä 2025 aloitettuun laajaan kartoitukseen huoltovarmuuskriittisten yritysten kyberuhkiin varautumisesta. Kuva CSIRO CCO 3.0
    Uutiset
    14.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Kyberkypsyys junnaa – tuore selvitys varoittaa hitaasta teknologiasta

    Aalto yliopiston tutkimus paljastaa, miten verkon käyttö kietoutuu stressiin ja yhteiskunnallisiin rakenteisiin. Kuva Tony Webster CCO 4.0
    Tutkimus
    13.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    Some väsyttää, uutiset yllättäen helpottavat – näin netti vaikuttaa mieleen

    Kurdistanin työväen kommunistisen puolueen Suomen osaston puheenjohtaja Ibrahim Hussein KUVA IH
    Mielipiteet
    12.1.2026
    Ibrahim Hussein

    Vapauden puolustajat eivät voi vaieta poliittisen islamin väkivallasta

    EVAn mukaan suomalaiset tunnistavat EUn merkityksen, mutta suhtautuvat taloudellisen vastuun laajentamiseen aiempaa epäluuloisemmin. Kuva Globetrotter19 CCO 3.0
    Politiikka
    12.1.2026
    JP (Juha-Pekka) Väisänen

    EU:n yhteisvelka kohtaa kasvavaa epäluuloa – tutkimus paljastaa poliittisen eliitin etääntymisen kansalaisista

    Tilaa lehti

    Tukea Tiedonantajalle

    Ota yhteyttä

    Mediakortti

    Toimituksen ja käyttäjien luoman sisällön käyttöoikeutta koskee Creative Commons Nimeä-Epäkaupallinen-Ei muutettuja teoksia 1.0 Suomi-lisenssi, ellei erikseen mainita.

    Tiedonantaja

    Osoite: Viljatie 4 B, 3. kerros, 00700 Helsinki
    Puh: 09 – 7743 8150
    Sähköposti: 

    Juttuvinkit ja journalismi

    Copyright 2026 © Tiedonantaja | Tietosuojaseloste


    Piditkö lukemastasi?
    Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tue Tiedonantajaa lahjoituksella tai tilaa lehti!