Hallitus vaarallisella tiellä

Alkuperäinen kirjoittaja: (ES)

Matti Vanhasen hallitus noudattaa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden tuhoamisessa vanhaa ”hyväksi” koettua taktiikkaa. Askel askeleelta hyväksytään EU:n puitteissa pitkälle meneviä päätöksiä ja asetetaan sitten eduskunta ja kansalaiset ikään kuin tapahtuneiden tosiasioiden eteen. Tässä hivuttamisessa vedotaan myös EU:n perustuslakiesitykseen, jota Suomi ja useimmat muut maat eivät ole vielä edes hyväksyneet.

Vanhasen hallitus oli siunaamassa esimerkiksi EU:n periaatepäätöksen taistelujoukkojen muodostamisesta kesäkuussa. Alun perin päätös Suomen osallistumisesta EU:n taistelujoukkojen toimintaan piti tuoda eduskunnan hyväksyttäväksi joko selontekona tai muulla tavalla. Eduskunta ei ole kuitenkaan voinut toistaiseksi tehdä asiasta minkäänlaista päätöstä. Nyt näyttää siltä, että eduskunta pääsee ottamaan kantaa taistelujoukkoihin vasta ensi keväänä, kun hallitus tuo uuden rauhanturvalain kansanedustajien käsittelyyn. Sitä ennen Vanhasen hallitus on jo moneen kertaan ehtinyt sitoa eduskunnan kädet. Esimerkiksi Suomen kansallisesta panostuksesta taistelujoukkoihin hallitus kertoi jo äskettäin pidetyssä EU:n ns. voimavarakonferenssissa.

Vanhasen hallitus siis aikoo viedä Suomen mukaan EU:n taistelujoukkojen toimintaan ja sitä myöten yhä tiiviimmin Naton yhteyteen. EU:n taistelujoukot muodostetaan täydentämään ja tukemaan Naton iskujoukkoja sekä toimimaan yhteistyössä niiden kanssa. Suomi siis tavallaan osallistuisi myös Naton iskujoukkoihin EU:n taisteluosastojen kautta, ja harjoituksetkin järjestettäisiin yhdessä, aika yleisen käsityksen mukaan Naton puitteissa. Suomen osalta vanha väite, jonka mukaan EU:n sotilaallisen ulottuvuuden kehittämiseen mukaan meneminen poistaa tai siirtää tuonnemmaksi kysymyksen Nato-jäsenyydestä, ei siis pidä paikkaansa. Päinvastoin.

EU:n taistelujoukkoja on tarkoitus käyttää myös hyökkäystoimintaan ja sotilaallisissa operaatioissa, joilla ei ole YK:n turvallisuusneuvoston tai Etyjin valtuutusta. Jotta Suomi voi osallistua ”kaikkein vaativimpiin operaatioihin”, hallitus valmistelee nykyisen rauhanturvalain muuttamista. Nykyinen laki estää Suomen osallistuminen operaatioihin, joilla ei ole YK:n tai Etyjin valtuutusta. Samoin se kieltää myös suomalaisten osallistumisen sotilaallisiin pakotetoimiin.

Naamioina EU:n taistelujoukkoihin osallistumiselle ja rauhanturvalain muuttamiselle käytetään imperialismin voimapolitiikkansa perusteluiksi lanseeraamia oppeja, läpeensä valheellista oppia ”terrorisminvastaisesta sodasta”, oppia ”roistovaltioiden” tai ”epäonnistuneiden valtioiden” aiheuttamista ongelmista, oppia ”humanitaarisista interventioista” sekä teesiä YK:n turvallisuusneuvoston ”toimintakyvyttömyydestä”. Muun muassa näitähän Bushin hallinto käytti hyökätessään ilman YK:n mandaattia Irakiin ja näihin se turvautuu valmistellessaan uusia aggressioita. Se tosiasia, että EU:n taistelujoukkojen käyttämisestä päättävät pääosin entiset eurooppalaiset siirtomaavallat ja että joukkojen kytkös USA:n johtamaan Natoon on tiivis, antaa vahvaa osviittaa operaatioiden luonteesta.

Pääministeri Vanhanen on lohduttanut huolestuneita sillä, että YK:n valtuutusta ei tarvita, koska ”tuskin Suomi EU:ssa sallisi operaatiota, joka rikkoisi YK:n periaatteita”. Voi meitä Euroopan omistajia! Käytännössä yhtenäisyyden paine on niin suuri, ettei Suomi vain salli YK:n periaatteita rikkovia operaatioita vaan myös osallistuu niihin. Eli kuten Olli Kivinen on asian muotoillut: ”yksittäinen, aktiivisesti hankkeeseen osallistuva maa ei pysty uskottavuuttaan menettämättä monta kertaa kieltäytymään päätetystä operaatiosta”. Siksipä ainoa turvalukko on nykyisen rauhanturvalain YK-ehdon säilyttäminen.

Toinen lohduttelu on, että Suomen EU-taistelujoukoissa ei käytetä varusmiehiä, vaan kantahenkilökuntaa ja vapaaehtoisia sopimussotilaita. Suomen maineen tämä malli kuitenkin pilaa yhtä lailla ja laskee sitä paitsi Suomen osallistumiskynnystä.

Vain kansalaisten päättäväinen toiminta voi pysäyttää nykyisen seikkailulinjan.