Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Äskettäin kuollut professori Jan-Magnus Jansson kantoi ennen
Suomen EU-kansanäänestystä huolta siitä, kestääkö
Suomen ”sotilaallinen liittoutumattomuus käytännössä
niitä paineita, jotka poliittisen liittoutuman jäsenyys tuo mukanaan”.
Jansson korosti, että kun EU ryhtyy suunnittelemaan ”yhteistä
puolustusta”, jäsenyys ”asettaa meille velvoitteita, jotka
saattavat olla selvässä ristiriidassa etujemme kanssa”. ”Euroopan
unionin jäsenenä Suomi joutuisi noudattamaan unionin ulkopolitiikkaa
Balkanilla, Lähi-idässä ja vaikkapa Venäjällä.
Erityisen tuhoisaksi tämä sidonnaisuus voi osoittautua suhteessamme
Venäjään.”

Vaikka Jansson ei tuolloin voinut täsmällisesti tietää,
että EU:sta todella tehdään sotilaallinen liitto ja ”Naton
eurooppalainen pilari” turvatakuineen, militarisoinnin sisältävine
perustuslakeineen ja euroarmeijoineen ja että EU:n ”puolustus”
ei tarkoita unionin alueen puolustamista hyökkäystä vastaan
vaan sotilaallisia interventioita ja operaatioita unionin alueen ulkopuolella,
hänen varoituksensa osuvat hyvin tähän aikaan.

Jos Jansson eläisi ja olisi täysissä voimissaan, mitenkähän
hän korrektilla tavallaan kommentoisi nyt käynnissä olevaa
vaarallista ilveilyä ja kansalaisten harhauttamista?

Ensiksikin: Keskustelu EU:n turvatakuista on huijausta monellakin tapaa.
EU:sta ollaan tekemässä sotilaallinen liitto, oli turvatakuita
tai ei. Sotilaallisesti liittoutumattoman maan on sanouduttava sellaisesta
irti.

Toiseksi: Nyt puuhattavia turvatakuita ei tarvita puolustautumiseksi
ulkoista hyökkäystä vastaan. Sellaista eivät ketkään
muut paitsi alkeellisella Venäjän-uhalla suomalaisia pelottelevat
propagandistit edes uskottele. Niillä tarkoitetaan velvoitetta ”solidaarisuuteen”
ja osallisuuteen ulkomaisissa sotilasoperaatioissa, joihin unioni tai jokin
sen jäsenmaista – esimerkiksi USA:ta ja Natoa seuraten – sotkeutuu.

Kolmanneksi: Suomen Napolissa turvatakuista esittämä ja hallituksen
nyt toistama ”kompromissi” on Ranskan, Saksan ja Britannian muotoilemaa
esitystä samoin kuin Naton viidettä artiklaa väljempi. Asiallisesti
sekin kuitenkin sisältää turvatakuut ja ”keskinäisen
avustusvelvoitteen”. Tätä hallituskaan ei aseta kyseenalaiseksi.

Neljänneksi: Turvatakuiden tulkinta – velvoitetta vai ei, säilyttääkö
turvatakuisiin sitoutunut maa sotilaallisen liittoutumattomuutensa vai ei
– ei ole yksipuolinen asia. Se ei ole kiinni siitä, miten esimerkiksi
Suomi sen tulkitsee, vaan miten se EU:ssa ymmärretään. Päätä
ei pidä panna pensaaseen.

Viidenneksi: Turvatakuisiin keskittyvän keskustelun varjossa suomalaisten
kurkusta aiotaan kaataa alas koko EU:n perustuslaki militarisointeineen,
varusteluvelvoitteineen, ”terroriuhkiin” vastaamisvelvoitteineen,
ilman YK:n mandaattia toimimisineen, lisäpöytäkirjoineen
ja sotilasstrategioineen.

Kuudenneksi: EU:n perustuslain ja turvatakuiden hyväksyminen ei
Suomi-ajopuun uittajille ole pääteasema sotilaallisesta liittoutumattomuudesta
luopumiselle ”vain osittain”, vaan väliasema tiellä
Nato-jäsenyyteen.

Seitsemänneksi: Valtamedian ja sotilasliittolobbarien luoma teeskennelty
hätä – aika on lopussa, juna on lähdössä, on hypättävä
mukaan – on tarkoitettu kansalaisten ajattelukyvyn sumentamiseen. Tosiasiassa
mitään pakkoa ja hoppua ei ole. Sotilaallinen liittoutumattomuus
on Suomen edun mukainen ja nykyajankin vaatimuksia parhaiten vastaava linja.
Suomi voi ja sen pitää tarpeen vaatiessa veto-oikeudellaan estää
EU:ssa sellaiset ratkaisut, jotka suistaisivat maamme tältä linjalta.
(ES)

Janssonin varoitukset ja

käynnissä oleva EU-harhautus

Äskettäin kuollut Jan-Magnus Jansson kantoi ennen Suomen EU-kansanäänestystä
huolta siitä, kestääkö Suomen ”sotilaallinen liittoutumattomuus
käytännössä niitä paineita, jotka poliittisen liittoutuman
jäsenyys tuo mukanaan”. Jansson korosti, että kun EU ryhtyy
suunnittelemaan ”yhteistä puolustusta”, jäsenyys ”asettaa
meille velvoitteita, jotka saattavat olla selvässä ristiriidassa
etujemme kanssa”. ”Euroopan unionin jäsenenä Suomi joutuisi
noudattamaan unionin ulkopolitiikkaa Balkanilla, Lähi-idässä
ja vaikkapa Venäjällä. Erityisen tuhoisaksi tämä
sidonnaisuus voi osoittautua suhteessamme Venäjään.”

Vaikka viisas valtio-oppinut ei tuolloin voinut täsmällisesti
tietää, että EU:sta todella tehdään sotilaallinen
liitto ja ”Naton eurooppalainen pilari” turvatakuineen, militarisoinnin
sisältävine perustuslakeineen ja euroarmeijoineen ja että
EU:n ”puolustus” ei tarkoita unionin alueen puolustamista hyökkäystä
vastaan vaan sotilaallisia interventioita ja operaatioita unionin alueen
ulkopuolella, hänen varoituksensa osuvat hyvin tähän aikaan.

Jos Jansson eläisi ja olisi täysissä voimissaan, mitenkähän
hän korrektilla tavallaan kommentoisi nyt käynnissä olevaa
vaarallista ilveilyä ja kansalaisten harhauttamista?

Ensiksikin: Keskustelu EU:n turvatakuista on huijausta monellakin tapaa.
EU:sta ollaan tekemässä sotilaallinen liitto, oli turvatakuita
tai ei. Sotilaallisesti liittoutumattoman maan on sanouduttava sellaisesta
irti, turvatakuita tai ei.

Toiseksi: Nyt puuhattavilla turvatakuilla ei tarkoiteta yhteistä
puolustautumista ulkoista hyökkäystä vastaan. Sellaista eivät
ketkään muut paitsi alkeellisella Venäjän-uhalla suomalaisia
pelottelevat propagandistit edes uskottele. Niillä tarkoitetaan velvoitetta
”solidaarisuuteen” ja osallisuuteen ulkomaisissa sotilasoperaatioissa,
joihin unioni tai jokin sen jäsenmaista – esimerkiksi USA:ta ja Natoa
seuraten – sotkeutuu.

Kolmanneksi: Napolissa turvatakuista sorvattu ”kompromissi”
on suunnilleen Naton viidettä artiklaa vastaava. Vaikka se ei sisälläkään
paljon puhuttua automatiikkaa, kukaan ei aseta kyseenalaiseksi itse sen
sisältämää velvoitetta.

Neljänneksi: Turvatakuun tulkinta – velvoitetta vai ei, säilyttääkö
turvatakuisiin sitoutunut maa sotilaallisen liittoutumattomuutensa vai ei
– ei ole yksipuolinen asia. Se ei ole kiinni siitä, miten esimerkiksi
Suomi sen tulkitsee, vaan miten EU:ssa se ymmärretään. Päätä
ei pidä panna pensaaseen. Jos Suomi aikoo pysyä sotilaallisesti
liittoutumattomana maana, sen on hylättävä kaikenlaiset turvatakuut.

Viidenneksi: Turvatakuisiin keskittyvän keskustelun varjossa suomalaisten
kurkusta aiotaan kaataa alas koko EU:n perustuslaki militarisointeineen,
varusteluvelvoitteineen, ”terroriuhkiin” vastaamisvelvoitteineen,
ilman YK:n mandaattia toimimisineen, lisäpöytäkirjoineen
ja sotilasstrategioineen.

Kuudenneksi: EU:n perustuslain ja turvatakuiden hyväksyminen ei
Suomi-ajopuun uittajille ole pääteasema sotilaallisesta liittoutumattomuudesta
luopumiselle ”vain osittain”, vaan väliasema tiellä
Nato-jäsenyyteen.

Seitsemänneksi: Valtamedian ja sotilasliittolobbarien luoma teeskennelty
hätä – aika on lopussa, juna on lähdössä, on hypättävä
mukaan – on tarkoitettu kansalaisten ajattelukyvyn sumentamiseen. Tosiasiassa
mitään pakkoa ja kiirettä ei ole. Sotilaallinen liittoutumattomuus
on Suomen edun mukainen ja nykyajankin vaatimuksia parhaiten vastaava linja.
Suomi voi ja sen pitää tarpeen vaatiessa veto-oikeudellaan estää
EU:ssa sellaiset ratkaisut, jotka suistaisivat maamme tältä linjalta.
(ES)

”Kalkkuna on laskeutunut”. Tällä ironisella, vanhan
sotaelokuvan ”Kotka on laskeutunut” nimeä mukailevalla otsikolla
amerikkalaisessa vaihtoehtomediassa kommentoitiin George W. Bushin äskeistä
piipahdusta Bagdadin kansainväliselle lentokentälle. Bush teki
äärimmäisen salaisen lennon Bagdadiin, nautti kello kuusi
aamulla (!) lentokentän miehitysjoukkojen ja nukkehallinnon edustajien
kanssa kiitospäivän kalkkuna-aterian ja livahti kahden tunnin
päästä tiehensä.

Matkan tarkoituksena oli nostaa miehitysjoukkojen moraalia ja ennen kaikkea
Bushin kannatusta kotiyleisön silmissä vaalien lähestyessä.
Mutta itse asiassa piipahdus paljasti selvemmin kuin moni muu asia, että
miehittäjät eivät lainkaan hallitse tilannetta Irakissa.
Tosiasioiden vastaisen menestyspropagandan tueksi tarvittiin halpahintaista
lavastusta.

Vastarinta miehitystä vastaan on leviämässä paljon
ns. sunnikolmiota laajemmalle. Hyökkäykset miehittäjiä
ja näiden apureita vastaan ovat entistä koordinoidumpia. Jo noin
10 000 miehityssotilasta on tehty taistelukyvyttömiksi. Bush on saarnannut
vievänsä ”demokratiaa” Irakiin, mutta on nyt hätää
kärsimässä, kun väestön enemmistöä edustavat
shiiat vaativat miehittäjien valvomien valintakokousten sijasta vaaleja
ehtona väliaikaisen irakilaishallituksen muodostamiselle.

Ahdingossaan miehittäjät ja heidän nukkehallintonsa turvautuvat
ulkomaisen ja irakilaisen median väkivaltaiseen tukahduttamiseen sekä
yhä raaempiin rankaisutoimiin siviiliväestöä vastaan.
Rankaisutoimetkin kuorrutetaan menestyspropagandalla. USA esimerkiksi ilmoitti
tuhonneensa viime sunnuntaina Samarrassa ”menestyksellisesti”
54 kapinallista, jotka olivat hyökänneet kahta amerikkalaissaattuetta
vastaan.

Useiden tiedotusvälineiden, paikallisten siviilien ja jopa amerikkalaissotilaiden
nimettöminä antamien yhdensuuntaisten todistusten mukaan mitään
kapinallisten ruumiita ei kuitenkaan löytynyt. Amerikkalaisjoukot olivat
reagoineet hyökkäykseen tulittamalla kaikkea mikä liikkui.
Kymmenen siviiliä, joukossa naisia ja lapsia, oli saanut surmansa ja
yli 50 haavoittunut. Ohjus- ja tykkituli oli suunnattu ihmisten asumuksia
ja jopa moskeijaa ja lastentarhaa kohti. Tämä oli johtanut siihen,
että monet siviilit olivat tarttuneet aseeseen ja alkaneet taistella
miehittäjiä vastaan.

Mihinkään miehittäjien Irakista välittämiin
”tietoihin” ei pidä luottaa. (ES)

Georgian presidentti Eduard Shevardnadze syrjäytettiin äskettäin
Bushin hallinnon organisoimassa ja rahoittamassa verettömässä
vallankaappauksessa. Shevardnadze on roisto ja harjoitti todennäköisesti
vilppiä pidetyissä vaaleissa. Hänen valtansa kukistamisessa
oli mukana paljon todelliseen demokraattiseen muutokseen pyrkiviä georgialaisia.
Se ei kuitenkaan muuta kaappauksen junailtua luonnetta miksikään.
Vanhat roistot korvataan uusilla roistoilla.

Shevardnadze teki paljon maansa alistamiseksi USA:n vasallisvaltioksi.
Mutta hänen syntinsä Washingtonin silmissä oli se, että
hän oli kuitenkin liian hyvää pataa Venäjän kanssa
ja jarrutti USA:n suurta öljyputkiprojektia Keski-Aasiasta Georgian
kautta Turkkiin. Putki on määrä avata vuonna 2005. Sen sijaan
Shevardnadze antoi viime kuukausina uusia poraus- ja öljyputkikonsessioita
venäläisille firmoille.

Shevardnadzen olisi kannattanut muistaa Afganistanin talebanhallituksen
kohtalo. Georgian tavoin talebanhallitus oli USA:n asiakas ja avun vastaanottaja,
kunnes alkoi asettaa ”sopimattomia” ehtoja amerikkalaisten kanssa
tehtävälle öljyputkisopimukselle. Seurauksena oli USA:n hyökkäys
Afganistaniin. Kyse oli öljystä, ei ”terrorisminvastaisesta
sodasta”.

Öljystä sekä USA:n ja Venäjän strategisista
eduista on kyse myös Georgiassa ja Keski-Aasiassa. USA pyrkii rakentamaan
saartorenkaan Venäjän ympärille. Seuraavaksi toimenpidelistalla
on venäläisjoukkojen häätäminen Georgiasta. (ES)