Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja: &Nbsp;

Yhdysvaltojen YK:n turvallisuusneuvostolle tyrkyttämä uusin
Irak-päätöslauselma aiheuttaa läpi mennessään
lisää vahinkoa maailmanjärjestölle, ja turvallisuusneuvoston
muut pysyvät jäsenet kantavat siitä raskaan vastuun.

YK:n mukaan vetäminen Irakin miehityksen tukemiseen on koko ajan
yritetty naamioida ikään kuin normaaliksi rauhanturvaamiseksi,
maan olojen rauhoittamiseksi ja vakauttamiseksi sekä maan jälleenrakentamiseksi.
Mutta perusongelma on laiton hyökkäys Irakiin ja sen yhtä
laiton miehittäminen. Rauhattomuus, epävakaus, aseelliset yhteenotot
ja tuho johtuvat niistä. Hyökkääjät ja miehittäjät
haluavat peittää tämän ja legitimoida rikoksensa YK:n
kautta. YK:sta halutaan se viikunanlehti, jonka avulla muita YK:n jäsenvaltioita
saadaan jakamaan katastrofiin johtaneen operaation taakkaa ja olemaan mukana
irakilaisten luonnollisen vastarinnan tukahduttamisessa.

Voisi tietenkin ajatella niin, että kun tehtyä ei saa tekemättömäksi,
on katsottava eteenpäin, ja YK:n sekä sen jäsenvaltioiden
panosta tarvitaan sotkun selvittämiseen, jotta irakilaisille turvattaisiin
normaali elämä ja itsenäisyys. Uusimman päätöslauselman
lähempi tarkastelu osoittaa kuitenkin, että kyse ei ole tästä
vaan miehitysvallan legitimoimisesta ja pönkittämisestä.

Päätöslauselmassa valtuutetaan ”kansainväliset
joukot” toimimaan USA:n apuna USA:n johdolla. YK:lle luvataan Irakissa
”elintärkeä” rooli, ilmaus, jonka tyhjyys paljastuu
siitä, että USA:lla on päätöslauselman mukaan ehdoton
valta Irakissa. Päätöslauselma ei sisällä mitään
tarkkaa aikarajaa hallinnon siirtämiselle irakilaisten käsiin.
Miehittäjien nimittämän Irakin väliaikaisen hallintoneuvoston
asema ei muutu. Se pysyy edelleen nukke-elimenä.

Päätöslauselmassa luvataan miehityshallinnon toiminnan
päättyvän, kun Irakin kansa on muodostanut kansainvälisesti
tunnustetun, edustavan hallituksen, joka ottaa itselleen miehityshallinnon
velvollisuudet. Kuulostaa hyvältä. Mutta kaksi asiaa puuttuu.
Ensinnäkin useimmat turvallisuusneuvoston jäsenet haluaisivat
hallinnon siirtyvän USA:lta turvallisuusneuvostolle itselleen tai jollekin
sitä edustavalle elimelle ennen kuin se siirretään Irakin
uuden hallituksen käsiin. Tämä päätöslauselmassa
yksiselitteisesti torjutaan.

Toiseksi mikään päätöslauselmassa ei viittaa
siihen, että siirtymä USA:lta irakilaisille tapahtuisi lähitulevaisuudessa.
Joissakin tiedotusvälineissä on tulkittu, että päätöslauselma
velvoittaa hallintoneuvostoa joulukuun puoleenväliin mennessä
tekemään esityksen perustuslakiuudistuksesta ja vaaleista. Tämä
on nähty merkkinä siitä, että Bushin hallinto nyt tunnustaa,
että valta täytyy siirtää irakilaisille nopeasti. Todellisuudessa
päätöslauselmassa vain kehotetaan hallintoneuvostoa esittämään
arvionsa aikataulusta ja ohjelmasta uuden perustuslain laatimiseksi ja sen
mukaisten vaalien pitämiseksi. Päätöslauselman toisesta
kohdasta voi päätellä Bushin hallinnon arvioivan, että
kestää vähintään vuoden ennen kuin perustuslaki
on laadittu, vaalit pidetty ja uusi Irakin hallitus pystytetty. Sitä
ennen miehittäjät aikovat yksityistää ja luovuttaa ulkomaisille
yhtiöille maan talouden sekä turvata, että Irak saa miehittäjille
uskolliset vallanpitäjät.

Voi olla, että päätöslauselmalla ei ole USA:n toivomaa
merkitystä. Se ei taivuta muita maita lahjoittamaan rahaa ja joukkoja
Irakiin, ei vakuuta ketään USA:n miehityksen lyhytaikaisuudesta
tai laillisuudesta eikä heikennä vastarintaa miehitykselle. Mutta
YK:ta se prostituoi taas lisää. (ES)

Neuvottelutulos ei ole paras mahdollinen, mutta se on sellainen, ”jonka
kanssa voi elää”, selitteli maatalousministeri Juha Korkeaoja
Etelä-Suomen maanviljelijöiden kansallisesta tuesta EU:n kanssa
tekemäänsä ”sopimusta”.

Kyllä kai ministeri Korkeaoja ”voi elää”. Mutta
voivatko Etelä-Suomen kotieläin- ja puutarhakasvien tuottajat,
se on toinen juttu.

Suomi siis vaati tai pyysi EU:n komissiolta, että se saisi (suomalaisten
myös jäsenmaksuina maksamien) EU-tukien lisäksi antaa suoraan
omasta pussistaan Etelä-Suomen maataloustuottajille kansallista tukea
samalla tavalla kuin tuetaan Keski- ja Pohjois-Suomen tuottajia. Ei saa,
komissio vastasi.

Suomen hallitus yritti järjestelyä, jossa olisi poistettu maatalous-Suomen
jakaminen mielivaltaisesti kahtia ja jossa tuottajille olisi taattu pysyvä
tukijärjestely kymmeneksi vuodeksi, eli siihen saakka kun EU:n nykyisen
maatalouspolitiikan aikaa kestää. Kummankin tavoitteen osalta
ministeri Korkeaoja palasi Luxemburgista tyhjin käsin. Ero Etelä-Suomen
ja muun Suomen tukien välillä kasvaa, ja sopimus on voimassa vain
neljä vuotta.

”Sopimus” on itse asiassa EU:n komission puolelta sanelupäätös.
Suomen hallituksen puolelta se ei ole mitään muuta kuin antautumista.
Ja jotta antautuminen olisi täydellinen, Suomen hallitus joutuu kirjaamaan
”neuvottelutuloksen” omaksi ehdotuksekseen komissiolle, joka sen
suuressa armossaan hyväksyy.

Koko surkean näytelmän historiallisena taustana on petos, jonka
avulla suomalaiset vietiin EU:n jäsenyyteen. Jäsenyysneuvotteluissa
Suomen neuvottelijoilla oli niin kova hinku unioniin, että maatalousneuvotteluissa
heittäydyttiin hölmöiksi ja suostuttiin kansallisen tuen
osalta sellaisiin muotoiluihin, jotka jättivät valtit EU:n komission
käteen.

Neuvottelutulokseksi kirjattiin, että komissio ”voi” (halutessaan)
antaa Suomelle luvan myöntää kansallisia tukia ja että
näiden tukien tarkoituksena on helpottaa täysimääräistä
yhdentymistä EU:n yhteiseen maatalouspolitiikkaan. Lopullisena tavoitteena
on olotila, jossa yhteismarkkinoiden kilpailua vääristäviä
valtion tukia ei siirtymäkauden jälkeen enää maksettaisi.

Komission myöntämän luvan harkinnanvaraisuutta alleviivaava
sanamuoto ja tukien tilapäisyys tuskin jäi Suomen neuvottelijoilta
huomaamatta. Mutta tulos esiteltiin Suomessa suurena voittona ja perusteena
maataloustuottajien myönteiselle suhtautumiselle EU-jäsenyyteen.

Tuo historiallinen petos ei silti edellytä, että Suomen hallituksen
olisi ollut pakko suostua nyt tehtyyn ”sopimukseen”. Korkeaoja
olisi voinut kylmän rauhallisesti sanoa, että tällaista tulosta
minä en voi Suomeen viedä. Kysehän on loppujen lopuksi poliittisesta
kädenväännöstä eikä vanhoista muotoiluista.

Mutta EU:n komission sana on unionin suomalaisille vasalleille laki.
Kun meillä on tällaisia oman maan ja kansan puolustajia, on turha
kuvitella, että mistään muistakaan kansallisista eduista
pidetään EU:ssa kiinni. (ES)

Helsingin Sanomat julkaisi vieraskynä-palstallaan (15.10.) Tampereen
yliopistossa poliittisen sosiologian tutkijana toimivan iranilaissyntyisen
Amir Poursadighin hurmoksellisen ylistyslaulun siitä, miten hyvin miehitetyssä
Irakissa pyyhkii.

Kirjoituksessa ei oikeastaan mikään ollut totta. Se oli totaalisessa
ristiriidassa kaiken sen kanssa mitä muun muassa arvostetut ulkomaiset
lehtimiehet tilanteesta miehitetyssä Irakissa päivittäin
kertovat.

Poursadighin tietämättömyyden huippuna voi pitää
väitettä, jonka mukaan ”Irak on nykyisin ainoa muslimimaa,
jossa ei ole yhtään poliittista vankia, ei teloituksia eikä
kidutusta ja jossa ilmaisun vapautta ei rajoiteta”.

Eikö Poursadigh todellakaan tiedä miehittäjien ylläpitämistä
tuhansien vankien vankileireistä ja kidutuksista, päivittäisistä
irakilaissiviilien, myös naisten ja lasten, tappamisista, sensuurista
ja riippumattoman median vainoamisesta? Jos ei tiedä, niin Helsingin
Sanomien pitäisi tietää. (ES)