”Taistolaisuuden mustaa kirjaa” puuhataan
Tunnelma kustannusyhtiö Tammen järjestämässä
tiedotustilaisuudessa viime tiistaina oli lievästi sanoen epätodellinen.
Tilaisuudessa kerrottiin, että nyt ryhdytään kokoamaan ”Taistolaisuuden
mustaa kirjaa”. Tekivätkö ”taistolaiset” kollektiivisen
maanpetoksen, kun ihailun kohteina olivat väkivaltainen vallankumous
ja Neuvostoliiton diktatuuri? kyseli kirjan toimittajaksi höynäytetty
Ilkka Kylävaara
, itsekin aikoinaan ”taistolaisiin”
kuulunut, retorisesti avaussanoissaan.
Kylävaara ei tuntunut tietävän, että ”taistolaiset”
tavoittelivat rauhanomaista ja kansan enemmistön tahdon mukaista siirtymistä
sosialismiin ja suomalaiset perinteet ja erityispiirteet huomioon ottavaa
sosialismia.
Sitten marssitettiin esille panelistit: kokoomuksen oikeistosiiven kansanedustaja
Ben Zyskovicz
, entinen ruotsalaisen kansanpuolueen oikeistosiiven
kansanedustaja
Jutta Zilliacus
, entinen Ilta-Sanomien päätoimittaja
ja keskustan kaupunginvaltuutettu
Martti Huhtamäki
sekä
entinen Kulttuurityöntekijäin liiton jäsen, tuottaja-ohjaaja
Hannu Kahakorpi
.
Panelisteillakaan Zyskoviczia lukuun ottamatta ei tuntunut olevan oikein
käsitystä siitä, mistä oikeasti oli kyse. Paljolti puhuttiin
asian vierestä.
Zilliacus puhui Viron miehityksestä 1940, siitä miten hänet
yritettiin vaientaa eduskunnassa, miten hän loukkaantui kun ”taistolaiset”
ihailivat ”tappajia”, kuten Leniniä ja Stalinia ja miten
häneltä meni ”taistolaisten” takia ”ainakin yksi
vuosikymmen hukkaan”.
Kahakorpi totesi omantunnon pakottaneen irti ”taistolaisuudesta”,
sanoi tuntevansa tuskaa mukanaolostaan kollegojensa vainoamisessa ja arveli
olleensa ”osallisena jonkun hengenlähtöön”. Hän
iloitsi, että demokratia kesti ja ”takasi minullekin henkilökohtaisen
vapauden”.
Huhtamäki toppuutteli kiihkeää tunnelmaa, sanoi aiheen
olevan ”älyllinen haaste” ja muisteli Pertti Klemolan kirjaa
ja metallin vaaleja sekä Suomen ja Neuvostoliiton koripallo-ottelua.
Sen sijaan Zyskovicz hyökkäsi määrätietoisesti.
”Musta kirja” on tarpeen, ja sille on tilausta. ”Taistolaiset”
tekivät ”paljon pahaa” ja levittivät ”vaikenemisen
ja valehtelun ideaa”. Vaikka he eivät tappaneet ketään,
”stalinistien ja natsien rinnastus” on paikallaan. Suomen Rauhanpuolustajat
ei tehnyt mitään oikeaa rauhantyötä vaan toimi Neuvostoliiton
puolesta. Zyskovicz hyökkäsi myös Yleisradion 70-luvun ohjelmia
vastaan ja muistutti, että ”Ylen vanhat taistolaiset ovat edelleen
sankoin joukoin mukana”.
Sen jälkeen käytiin sekavaa keskustelua, jossa muisteltiin
myös Neuvostoliiton-matkoja sekä sukkahousujen ja purukumin jakamista
neuvostoliittolaisille.
Tiedonantajan päätoimittaja
Erkki Susi
käytti ainoana
keskusteluun osallistuneena kommunistina puheenvuoron, jossa oiottiin esitettyjä
päättömyyksiä. Tilaisuuden järjestäjät
eivät olleet kutsuneet tilaisuuteen ketään syytösten
kohteena olleiden edustajaa, kuten alkeelliset
audiatur et altera pars
-säännöt olisivat edellyttäneet.
Tilaisuudessa jaettu ja Tammen paperille painettu lehdistötiedote toistaa
panelistien väitteitä ja kysyy, miksi tästä ”surullisesta
jaksosta suomalaisen politiikan historiassa on täysin vaiettu”,
miksi sitä ”ei ole selvitetty”.
”Taistolaisuus” pelkistetään Neuvostoliiton tukemiseksi:
”Suomen Kommunistisen Puolueen stalinistisiiven taistolaisten (Taisto
Sinisalon) mukana meni suuri osa taiteen, tieteen ja jopa elinkeinoelämän
parhaita poikia ja tyttöjä tukemaan Neuvostoliittoa.” Tarkemmin
ei sanota, mitä ihmeen ”elinkeinoelämän” edustajia,
eikä liikkeessä suurimpana joukkona olleita työläisiä
ja työläisnuoria mainita lainkaan.
Tiedote tietää, että ”taistolaisten maailmankuva
antoi vastauksen jokaiseen kysymykseen. Nuoret ihmiset omaksuivat opin ehdottomasti.
Jos opin jokin osa-alue tunnustettaisiin vääräksi, koko maailmankuva
romahtaisi.”
Sitten siirrytään zyskoviczilaisittain varsinaiseen asiaan:
Tätä on vaikea ymmärtää muuksi kuin kehotukseksi
paljastaa ja vetää tilille kaikki aikoinaan ”taistolaisliikkeeseen”
kuuluneet. Eikä vain heitä vaan myös kaikki sosiaalidemokraatit
ja porvarit, joiden voidaan katsoa ”valehdelleen”, ”kaunistelleen”
ja ”nöyristelleen” Neuvostoliittoa tai ”taistolaisia”.
Kehotus noudattaa vanhaa logiikkaa: hyökkäys, joka kohdistuu ensin
kommunisteihin, laajenee väistämättä seuraavaksi myös
muihin.
Tämän jälkeen tiedotteessa heittäydytään
viattomaksi: ”Me emme halua muuta kuin selvittää tiettyä
vaihetta Suomen poliittisessa historiassa. Olit siis taistolainen, heidän
kaverinsa, aatteeseen pettynyt, yhä aatetta kannattava, työväkeen
kuuluva tai entinen SOL:lilainen, kerro tarinasi. Me emme ole tuomareita.
Olemme kirjureita. (–) Lähetä anekdootteja, syytöksiä,
tunnustuksia, lehtileikkeitä, päiväkirjoja, hetkiä,
jolloin totuus paljastui ja totuuksia silloin, kun Neuvostoliitto kaatui.”
Tämä ”neutraali” pyyntö siis kutsuna osallistua
”Taistolaisuuden mustan kirjan” kokoamiseen. (ES)
