Kysymys asetarkastuksista vain savuverho (20.9. 02)

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi

Irak yllätti USA:n ilmoittamalla, että se hyväksyy YK:n
asetarkastajien paluun maaperälleen. USA:n johto nähtävästi
luotti siihen, että Irak ei peräänny tässä asiassa.
Siltä varalta, että niin kävisi,

George W. Bushin

hallinnon edustajat ovat jo moneen kertaan ehtineet ilmoittaa, että
USA tulee hyökkäämään Irakiin, pääsevätpä
asetarkastajat takaisin tai eivät.

USA:n näkökulmasta kyse ei todellakaan ole Irakin mahdollisista
joukkotuhoaseista eikä asetarkastajien pääsystä takaisin
Irakiin, vaan aivan muusta. Joukkotuhoaseita ja asetarkastusta koskeva propaganda
on kuitenkin ollut ja on edelleen USA:lle välttämätön
sotaretken perustelemiseksi suurelle yleisölle.

Seuraavassa lyhyt katsaus USA:n niitä koskeviin väitteisiin
ja tosiasioihin.

USA:n väite numero 1 on se, että

Saddam Husseinin

hallinnon
kurissapitämiseksi Persianlahden sodan jälkeen rakennettu politiikka
on epäonnistunut. Tosiasiat osoittavat muuta.

Irak pystyi kehittämään biologisia, kemiallisia ja ydinaseita
koskevia ohjelmiaan 1980-luvulla vain sen ansiosta, että se sai teknologiaa
ja raaka-aineita USA:lta, Britannialta, Saksalta ja Neuvostoliitolta. 1990-luvulla
jotkin maat ovat osittain humanitaarisista syistä kiertäneet Irakille
määrättyä taloussaartoa, mutta sotilaallinen saarto
on pysynyt tiukkana.

Irakin asevoimat ovat tuskin kolmasosa Persianlahden sotaa edeltäneestä
tasosta. Vaikka Irakia ei ole vaadittu vähentämään tavanomaisia
joukkojaan, sen asekato ja maan taloudellinen romahdus ovat johtaneet aseissa
olevien miesten merkittävään vähentämiseen. Irakin
sotalaivasto on käytännössä lakannut olemasta ja sen
ilmavoimat ovat vain murto-osa sotaa edeltäneestä tasosta. Irakin
sotilasmenojen on arvioitu olevan tuskin kymmenesosaa siitä mitä
ne olivat 1980-luvulla.

Bushin hallinto ei ole kyennyt selittämään, miksi sotilaalliselta
kapasiteetiltaan näin rajusti heikentynyt Saddam muodostaa nyt sellaisen
uhan, että Irak pitää välttämättä miehittää
ja Saddam kaataa.

Kansainvälinen atomienergiatoimisto IAEA julisti 1998, että
Irakin ydinaseohjelma on täydellisesti purettu. YK:n Irak-erikoiskomissio
(Unscom) arvioi tuolloin, että ainakin 95 prosenttia Irakin kemiallisista
aseista oli niinikään todennettu ja tuhottu. Irakin mahdollisuus
kehittää biologisia aseita on suurempi kysymysmerkki, koska sellainen
ohjelma on helpompi salata. Unscom kuitenkin totesi 1998, että käytännössä
kaikki Irakin hyökkäysohjukset ja muut kantojärjestelmät
oli todennettu ja tehty toimintakyvyttömiksi. Sotilaallisen hyökkäyskyvyn
uudelleenrakentaminen käytännössä tyhjästä
joukkotuhoaseiden hyödyntämiseksi olisi äärimmäisen
vaikeaa nykyisen kansainvälisen saarron oloissa.

USA:n toinen väite on, että mikään pelote ei toimi joukkotuhoasein
varustautunutta Saddamia vastaan.

Saddam Hussein on kuitenkin toistuvasti osoittanut, että hän
välittää vain ja ainoastaan omasta selviytymisestään.
Hän epäilemättä tajuaa, että mikä tahansa
yritys käyttää joukkotuhoaseita USA:ta tai sen liittolaisia
vastaan johtaisi väistämättä hänen omaan tuhoonsa.
Siksi Saddam ei käyttänyt näitä aseita Persianlahden
sodassa, vaikka yhtä ainoata maata vastaan hyökkäsi vahva
kansainvälinen liittouma ja se joutui hirvittävien pommitusten
kohteeksi.

Sen sijaan ennen Persianlahden sotaa Saddam oli valmis käyttämään
kemiallisia aseita Iranin joukkoja vastaan, koska tiesi islamistisen hallinnon
olevan kansainvälisesti eristetty. Samoin hän oli valmis käyttämään
niitä kurdisiviilejä vastaan tietäen, että nämä
eivät kyenneet taistelemaan vastaan. Kummassakin tapauksessa USA tuki
häntä aktiivisesti.

Sitä vastoin USA:n hyökätessä Saddamia uhkaisi varma
kukistuminen ja tuhoutuminen, tilanne, jossa hänellä ei olisi
mitään menetettävää. Tässä tilanteessa
itsesuojelun logiikka ei ehkä enää toimisi. Niinpä juuri
USA:n hyökkäys voisi saada Saddamin turvautumaan joukkotuhoaseisiin,
mikäli hänellä niitä on.

Saddamin johtamistyyliin on aina kuulunut suora valvonta. On äärimmäisen
epätodennäköistä, että hän luovuttaisi hallussaan
mahdollisesti olevia joukkouhoaseita millekään terroristiryhmälle,
varsinkaan islamistiselle, joka voisi kääntyä häntä
vastaan. Sitä vastoin USA:n hyökkäyksen aiheuttamassa kaaoksessa
mahdollisuus, että joukkotuhoaseita salakuljetettaisiin maasta ja että
niitä joutuisi terroristien käsiin, kasvaisi suuresti. Nyt mahdollisia
joukkotuhoaseita valvoo keskitetty hallinto, joka on kiinnostuneempi USA:n
hyökkäyksen välttämisestä kuin sen provosoimisesta.

Kolmannen väitteen mukaan kansainväliset asetarkastajat eivät
pysty varmistamaan, ettei Irak hanki joukkotuhoaseita.

Asetarkastusten tuloksena käytännössä kaikki Irakin
joukkotuhoasevarastot sekä niiden tuotanto- ja levitysjärjestelmät
tuhottiin Lähes kahdeksan vuoden operaation aikana Unscom valvoi 38
000 kemiallisen aseen hävittämistä. Samoin hävitettiin
480 000 litraa näiden aseiden valmistamiseen tarvittavia aineita, 48
ohjusta, kuusi ohjusten laukaisualustaa, 30 kemiallisten tai biologisten
aineiden kuljettamiseen tarkoitettua ohjuskärkeä ja satoja kemiallisten
aseiden valmistamiseen tarvittavia laitteita.

Vuoden 1997 lopulla Unscomin johtaja

Richard Butler

kertoi, että
Unscom oli saavuttanut ”merkittävää edistystä”
Irakin kemiallisten aseiden ohjelman jäljittämisessä ja että
817 kaikkiaan 819:stä neuvostovalmisteisesta pitkän matkan ohjuksesta
oli selvitetty. Muutama tusina irakilaisvalmisteista ballistista ohjusta
jäi tuhoamatta, mutta ne eivät olleet epäilyksenalaista kaliiperia.
Operaationsa kolmen viimeisen vuoden aikana Unscom ei pystynyt löytämään
mitään todisteita, että Irak olisi piilottanut kiellettyjä
aseita.

Irakilaisten harjoittama asetarkastajien häirintä ja estäminen
rajoittui pääosin Irakin arvovallan kannalta herkkiin kohteisiin,
kuten virastoihin, jotka olivat liian pieniä soveltuakseen ydin- tai
kemiallisten aseiden valmistukseen tai sijoittamiseen. Pääsyy
irakilaisten yhteistyöhaluttomuuteen oli heidän huolensa, että
USA käyttää tarkastuksia vakoiluun. Huoli osoittautui myöhemmin
aiheelliseksi. Erityisesti yhdysvaltalaisia asetarkastajia käytettiin
irakilaisten kohteiden vakoiluun ja vakoilutietoja puolestaan käytettiin
sittemmin pommituskohteita valittaessa.

USA, joka valmistautui sotilaallisiin iskuihin Irakia vastaan, määräsi
1998 Butlerin provosoimaan Irakin katkaisemaan yhteistyösopimuksensa
Unscomin kanssa. Konsultoimatta YK:n turvallisuusneuvostoa, kuten olisi
kuulunut tehdä, Butler ilmoitti irakilaisille mitätöivänsä
sensitiivisiä kohteita koskevat sopimukset ja valitsi baath-puolueen
päämajan kohteeksi, johon vaati vapaata pääsyä.
Irakilaiset kieltäytyivät. Silloin presidentti

Bill Clinton

määräsi Butlerin vetämään asetarkastajat pois
maasta ja aloitti neljän päivän pommituskampanjan, joka puolestaan
antoi irakilaisille tekosyyn estää tarkastajien paluun maahan.

Koska Irakissa ei ole sen koommin ollut kansainvälisiä tarkastajia,
ei ole mitään ehdotonta vastausta siihen, kehittääkö
Irak joukkotuhoaseita vai ei. Ja kun USA on avoimesti asettanut tavoitteekseen
Irakin ”hallinnon vaihtamisen” Saddamin murhaamisen tai maahantunkeutumisen
avulla, Irak on tähän saakka torjunut asetarkastajien paluun.