Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Entinen pääministeri Anneli Jäätteenmäki ja
entinen presidentin neuvonantaja Martti Manninen joutuvat sitten käräjille
viimekeväisen Irak-vuodon vuoksi. Jäätteenmäkeä
syytetään yllytyksestä tai avunannosta virkasalaisuuden rikkomiseen,
Mannista virkasalaisuuden rikkomisesta. Poliisi on huhkinut hiki hatussa
tietokoneiden tiedostojälkien ja faksien lokiraporttien kimpussa kasatakseen
syytteisiin tarvittavan aineiston. Julkinen ristiinnaulitseminen ja virasta
erottaminen ei riittänyt. Jollakulla tai joillakuilla on kova tarve
viedä rankaiseminen loppuun saakka.

Jutun tuoreimmissa vaiheissakin on taas painettu taka-alalle itse vuodon
kohteena olleet asiat. Niiden mieleen palauttaminen on kuitenkin tarpeen
tapahtuneen suhteuttamiseksi ja sen pohtimiseksi, mistä käräjöinnissä
oikeastaan on kyse. Onko kyse puhtaasti juridiikasta ja sen mukaisesti annettavasta
rangaistuksesta? Vai ovatko Jäätteenmäki ja Irak-vuotojuttu
vain pelinappuloita Suomen ulkopoliittisesta linjasta käydyssä
ja edelleen käytävässä taistelussa?

Kaikki sai alkunsa pääministeri Paavo Lipposen ja presidentti
George W. Bushin tapaamisesta Washingtonissa joulukuussa 2002. Lipponen
kertoi Suomen hallituksen antamasta myönteisestä vastauksesta
USA:n tiedusteluun, joka koski Suomen osallistumista tulevan Irakin sodan,
tarkemmin sanottuna USA:n laittoman ja rikollisen hyökkäyksen
ja joukkotuhon, jälkihoitoon, sekä ylisti Bushin ”globaalia
johtajuutta”. Palattuaan Washingtonista Lipponen tuomitsi USA:n Irak-politiikkaan
Suomessa kohdistetun arvostelun.

Sen jälkeen seurasi joukko Suomen ulkopoliittisen johdon, Lipposen
ja hallituksen epämääräisiä ja sisäpiirin
erimielisyyksistä ehkä kieliviä kannanottoja, joissa korostettiin
YK:n roolia (USA:n synnyttämän) kriisin ratkaisussa, mutta yhdyttiin
kriisin syiden ja syyllisyyden osalta USA:n väitteisiin ja vaadittiin
tukemaan YK:ta siinäkin tapauksessa, että turvallisuusneuvosto
siunaisi USA:n hyökkäyksen. Suomen johto hyväksyi EU:n huippukokouksessa
samansuuntaisen kannanoton.

Sitten seurasivat keskustan puheenjohtajan Suomen Irak-linjauksia koskeva
melko varovainen ihmettely ja hallitusrintaman kiivaat syytökset hallituksen
”täysin selvän” linjan saattamisesta epäilyksen
alaiseksi ja ulkopolitiikan käyttämisestä vaaliaseena.

Kunnes iltapäivälehdet vuosivat julkisuuteen Suomen Washingtonin-lähetystön
Lipposen vierailusta laatiman, salaiseksi leimatun raportin, jonka mukaan
”Bush ylisti Suomea hyväksi yhteistyökumppaniksi ja kiitti
Suomen hallitusta Irakin tilannetta koskevista kannanotoista ja liittymisestä
koalitioon”.

Hallitus ja eräät lehdet yrittivät tulkita muotoilun tarkoittaneen
Suomen liittymistä terrorisminvastaiseen koalitioon, vaikka Suomi kuten
useimmat maailman maat oli ilmoittautunut siihen jo heti syyskuun 11. päivän
terrori-iskujen jälkeen. Tosiasiassa Bush oli juuri Lipposen vierailun
aikoihin kokoamassa nimenomaan Irakin vastaista ”halukkaiden koalitiota”,
ja hänen sen hetkisessä kielenkäytössään ”koalitio”
tarkoitti juuri sitä.

Raportin vuodettua julkisuuteen piti jo olla päivänselvää,
että Jäätteenmäen aiemmin esittämällä
kritiikillä oli samoihin lähteisiin perustuva, suullinen tai kirjallinen,
tietopohja ja että kritiikki, vähintään kysymysten esittäminen,
oli enemmän kuin aiheellista.

Saman tien iltapäivälehdet paljastivat USA:n ulkoministeriön
Irakin tilannetta koskeneesta tiedotustilaisuudesta tehdyn raportin, jossa
myös viitattiin Suomen kumppanuuteen USA:n kanssa. Niin ikään
paljastui, että Suomen Washingtonin-lähetystön edustaja oli
osallistunut mainittuun tilaisuuteen valikoitujen, tavalla tai toisella
USA:lle apua ja yhteistyötä luvanneiden maiden edustajien joukossa.
Myöhemmin Suomen ulkoministeriön edustaja Markus Lyra myönsi
tiedotustilaisuuden kutsujan ilmoittaneen suomalaisille jo etukäteen,
että tilaisuuteen oli kutsuttu vain valikoidut maat. Silti siihen osallistuttiin.
Tuskin ilman hallituksen lupaa.

Myöhemmin paljastui vielä uusi Suomen ulkoministeriön
salainen raportti suomalaisen lähetystövirkailijan ja USA:n apulaispuolustusministerin
sijaisen keskusteluista. Siitä ilmeni, että Suomen yhteysupseerit
osallistuivat USA:n esikunnan Irakia käsitelleisiin tilaisuuksiin.
Kenen luvalla osallistuttiin? Tuskin ilman hallituksen lupaa. Mainittu sijainen
suitsutti raportissa kiitosta ”Suomen valitsemalle toimintalinjalle”.

Kaikkien paljastusten jälkeen jokaisen tutkivan journalistin velvollisuus
olisi Jäätteenmäki-riekkujaisten sijasta kysyä, mistä
olikaan kyse ja mitä sellaista ensimmäisessä vuodetussa raportissa
mainitsematonta Bushin ja Lipposen tapaamisessa mahdollisesti myös
sovittiin, mikä selittäisi kaikissa noissa raporteissa esiin tuodut
seikat.

Semminkin kun Lipponen on myöhemminkin vaatinut Suomea osallistumaan
jollakin tavoin ”Irakin demokratian rakentamiseen” ja haukkunut
kovin sanoin ulkoministeri Erkki Tuomiojan lausuntoa, jonka mukaan Suomen
ei välttämättä ole perusteltua osallistua rauhanturvaamisoperaatioon
Irakissa, vaikka sillä olisi YK:n valtuutuskin. Ja semminkin kun Suomi
nyt näyttää ikään kuin kompromissina matalalla
profiililla – poliisikoulutus, joukkohautatutkimus jne. – lunastavan joitain
lupauksia, joita kukaan ei myönnä USA:lle annetun.

Unto Hämäläinen piti kolumnissaan Helsingin Sanomissa
välttämättömänä, että Jäätteenmäen
ja Mannisen helmikuussa alkava oikeudenkäynti olisi täysin avoin.
”Oikeuden istunnot on pidettävä avoimin ovin, eikä ole
mitään perustetta pitää salassa myöskään
sitä materiaalia, johon syytteet perustuvat. Avoimuus on tarpeellista
syytettyjen oikeusturvan takia ja myös sen vuoksi, että suomalaiset
saisivat itse päätellä, mitä tapahtui viime talvena
Suomen politiikassa.”

Kannatetaan. (ES)

Alkava vuosi on Tiedonantajalle merkkivuosi. Silloin tulee kuluneeksi 35
vuotta siitä, kun Tiedonantaja alkoi ilmestyä valtakunnallisena
kommunistisena sanomalehtenä.

Tiedonantajan juhlavuosi osuu yksiin toukokuussa pidettävän
SKP:n edustajakokouksen samoin kuin eräiden historian tärkeiden
merkkipäivien, muun muassa Suomen rauhanomaisen ulkopolitiikan ja demokraattisen
kehityksen alkamista merkinneen välirauhansopimuksen 60-vuotispäivän
kanssa. Tämä velvoittaa Tiedonantajan sisällöllisessä
kehittämisessä ja sen puolesta tehtävässä työssä
tarttumaan ennen kaikkea ajankohtaisiin haasteisiin ja kamppailutehtäviin.

Tiedonantaja on keskeinen työväline ja taisteluase, onpa kysymys
edustajakokousvalmisteluista, sodanvastaisesta toiminnasta, kamppailusta
Suomen pitämiseksi sotilasliittojen ulkopuolella ja kansanäänestyksen
järjestämiseksi EU:n perustuslaista, julkisten palvelujen puolustamisesta,
tulonjakotaistelusta tai valmistautumisesta kunnallis- ja eurovaaleihin.

Tiedonantaja sai päättyvänä vuonna osavoiton valtion
lehdistötuesta käydyssä kamppailussa. Jokainen kuitenkin
ymmärtää, että saadut symboliset tukieurot ovat lehden
teossa pikkurahoja. Tiedonantajalle elinehto on sen ystävien vapaaehtoinen
työ: lehden tunnetuksiteko, levittäminen, tilausten hankkiminen,
tervehdysten kerääminen ja tukikampanjat.

Vetoammekin kaikkiin lukijoihimme ja ystäviimme: Samoin kuin te
tarvitsette elinvoimaista, taistelevaa Tiedonantajaa, Tiedonantaja tarvitsee
teitä. Yhdistetään ponnistukset oman lehden puolesta. Käydään
ensi alkuun käsiksi tilaushankintaan ja tukikeräykseen. (ES)