Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Rikastumisesta paitsi jääneiden olisi opittava ”sietämään”
rikastuneita. ”Minun on mahdotonta käsittää sitä,
että jonkun rikastuminen olisi muilta pois.” Näin sanoo kokoomuslainen
valtiovarainministeri Sauli Niinistö. Suurten lehtien pääkirjoitukset
ovat herttaisesti samaa mieltä. Kun köyhät protestoivat optio-
ja osinkosaalistusta, se on Niinistön ja valtalehtien mukaan kateutta
ja katkeruutta, jota lietsotaan poliittisesti.

Jotta ymmärrettäisiin Niinistön sanoman koko karmeus,
kannattaa muistaa perusasiat:

Viime vuosikymmenellä tapahtui Suomen historian suurin tulojen ja
varallisuuden uusjako pääoman ja rikkaiden hyväksi, palkansaajien
ja köyhien tappioksi. Tuloerot kasvoivat rajusti ja kasvavat edelleen.
Osintoja jaetaan rikkaille jo yli 30 miljardia ja bonukset sekä optiot
kohoavat nekin miljardeihin.

Tämän kääntöpuolena suuri osa kansalaisista
on saneerattu työttömiksi, pätkätyöläisiksi
ja ”uusyrittäjiksi”. Suomessa 45 prosenttia työvoimasta
on pysyvässä työttömyyskierteessä ja potentiaalisia
köyhäinluukun asiakkaita. Noin 600 000 ihmistä saa toimeentulotukea,
400 000 ihmistä on luottokelvottomia, 200 000 ihmistä ylivelkaisia
ja 70 000 ihmistä velkajärjestelyssä. 100 000 ihmistä
on vuosittain leipäjonossa. Viime vuonna kirkon diakoniapalvelusta
kävi apua hakemassa lähes miljoona ihmistä. Psyykenlääkkeitä
käyttää lähes 200 000 kansalaista. Lievästä
työuupumuksesta kärsii lähes puolet työssäkäyvistä
ja vakavasta työuupumuksesta 200 000. Syrjäytyneiden keskuudessa
kasvavat monet ongelmat.

Lipposen hallitukset ja Sauli Niinistö ovat keskeisesti syypäitä
tähän kaikkeen. Mutta uhrit eivät saisi protestoida epäoikeudenmukaisuutta.
Se on kateutta. Uhrien pitäisi ”sietää” heidät
jalkoihinsa polkevia rikkaita.

Niinistön mukaan rikastuneiden rahoilla saadaan yhteistä hyvää.
Optioista hän toistaa tutun hölynpölyn: Optiotulot hankitaan
”pääosin työtä tekemällä”, ne tulevat
”lähes kokonaan toisilta rikkailta”, lähinnä amerikkalaisilta,
ja 60 prosenttia niistä maksetaan veroina yhteiskunnalle.

Niinistö yrittää silmänkääntötemppua.
Optiomiljardit ovat nimenomaan ”muilta pois”. Jos optiot jaettaisiin
johtajien sijasta palkansaajille, jotka ovat käytännössä
nuo miljardit luoneetkin, voitaisiin koko kansantaloudessa nostaa työntekijöiden
palkkatasoa usealla markalla tuntia kohti. Palkkojen korottaminen toisi
laajalla rintamalla yhteiskunnalle verotuloja ja paremman työllisyyden,
kun erityisesti pieni- ja keskituloisten ostovoima kasvaisi. Optiot eivät
luo uusia työpaikkoja vaan usein vähentävät niitä,
koska henkilöstöä vähennettäessä pörssikurssi
ja sitä myöten optiot nousevat. Optiot valuvat suurelta osin kasinotaloudessa
keinotteluun tai karkaavat maamme rajojen ulkopuolelle.

Suurituloiset väittävät, että suuret tuloerot ja
optiot vievät kehitystä eteenpäin kannustaessaan johtajia
parempaan tuloksentekoon. Todellisuudessa ne vaikuttavat kansantalouteen
kielteisesti loukatessaan ja passivoidessaan pienituloisia. (ES)

Vaikka kaikkeen on jo saanut tottua, joskus on pakko hieraista silmiään
ja kaivaa vaikkua korvistaan: voiko tämä olla totta?

Suomen Norjan-suurlähettiläs Ole Norrback on esittänyt
norjalaispotilaiden tuomista Suomeen. Vihreä peruspalveluministeri
Osmo Soininvaara on kommentoinut, että Norjan sairaalajonoja voitaisiin
hyvin purkaa hoitamalla potilaita Suomen sairaaloissa ja hoitolaitoksissa.
Tämä ei kuitenkaan saa johtaa siihen, että suomalaisten potilaiden
jonotusajat pitenisivät. Soininvaaran mukaan Suomen sairaalat saisivat
järjestelyllä kaipaamiaan varoja.

Siis norjalaisia potilaita Suomeen ja suomalaisia hoitajia Norjaan. Jälkimmäisiähän
onkin jo Norjassa 3 000–4 000.

Samaan aikaan uutiset kertovat, että Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin
leikkausjonoissa on yli 10 000 ihmistä, että ambulanssiralli sairaaloiden
välillä jatkuu, että Marian sairaalan ruuhkia aiotaan purkaa
Laakson sairaalan avulla, josta on vastikään siirretty toimintoja
pois, että psyykenpotilaita ajetaan kadulle, että vanhustenhuolto
on retuperällä, että potilaita makaa käytävillä,
että hoitoajat ovat lyhentyneet ja henkilökuntamitoitukset kiristyneet
ja että hoitovahingot ovat lisääntyneet ja niihin kuolee
tuhansia potilaita vuosittain, syynä hoitohenkilöstön ylikuormitus.

Tämä kaikki yhdessä maailman rikkaimmista maista. Suomessa
ei muka ole varaa kunnon terveyden- ja sairaanhoitoon, riittävään
henkilökuntaan ja sille maksettaviin kunnon palkkoihin. Varoja Suomen
sairaaloille pitää haalia tuomalla tänne norjalaisia potilaita.
Näin muka Suomen sairaanhoitokurjuus helpottaa, jonot lyhenevät
ja henkilöstö jaksaa.

Mikä Suomen herroja vaivaa? Idiotismi, täydellinen tietämättömyys
todellisuudesta vai kylmä uusliberalistinen bisnesajattelu, vastuusta
vetäytyminen ja vippaskonstien etsiminen rahoitusongelmaan, jota ei
haluta julkisen vallan toimesta ratkaista? Varmaan kaikki nämä.
(ES)

Eurostatin tekemiin EU-maiden työttömyystilastoihin kannattaa
suhtautua suurin varauksin. Tilastointitavalla kaunistellaan todellista
työttömien määrää. Tämä ei kuitenkaan
tee tyhjäksi sitä seikkaa, että Ranskassa on kyetty kohentamaan
työllisyyttä silmiinpistävän nopeasti.

Asiantuntijoiden mukaan Ranskan työttömyyteen on vaikuttanut
ennen kaikkea viikkotyöajan alentaminen 35 tuntiin. Uudistuksen avulla
on kyetty jakamaan työtä ja tarjoamaan työttömille uusia
työpaikkoja. Työajan kehitys Ranskassa on ollut toisensuuntainen
kuin esimerkiksi Suomessa, missä työlliset tekevät entistä
pidempää päivää.

SKP:n esittämä ja perustelema vaatimus yleisestä työajan
lyhentämisestä kuuteen tuntiin päivässä ja 30 tuntiin
viikossa ansiotasoa alentamatta on siis Ranskankin esimerkin valossa ajankohtainen.
Ay-liikkeen olisi lähdettävä ajamaan tätä vaatimusta
sen sijaan, että se näpertelee vain helatorstaiviikon lauantaivapaan
kanssa. (ES)

Kokoomuslainen ulkomaankauppaministeri Kimmo Sasi pudottaisi kansanedustajien
määrän 150:een nykyisestä 200:sta.

Sasin esityksen voisi kuitata tyhjänpäiväisenä populismina,
ellei kyse olisi vakavammasta. Päätösvaltaa on siirretty
ja siirretään koko ajan rajusti eduskunnalta hallitukselle ja
virkamiehille ja ennen kaikkea Brysseliin. EU-henkisestä oikeistolaisesta
näkökulmasta eduskunnan merkityksen määrällinenkin
typistäminen on siis vain luonnollista.

Kansalaiset tietävät, että eduskunnan rooli on heikentynyt.
Kansalaisia myös suututtaa se, että kansanedustajat kahmivat kansan
etujen ajamisen sijasta vain etuuksia itselleen. Sasi keinottelee näillä
mielialoilla demokratian vastaisessa tarkoituksessa.

Kansanedustajien määrän pudottaminen vähentäisi
entisestään eduskunnan vaikutusta, vahvistaisi EU:n, suurten puolueiden
ja suuren rahan valtaa, lisäisi alueellista epätasa-arvoa sekä
heikentäisi pienten puolueiden mahdollisuuksia päästä
eduskuntaan. (ES)