Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Presidentti Tarja Halonen on vanha rauhanaktiivi. Vanhoja vakaumuksiaan
Halonen on venyttänyt niin nyt käynnissä olevan sodan, Jugoslavian
sodan kuin EU:n militarisoinnin ja Naton arvioinninkin yhteydessä varsin
paljon. Silti monelle oli järkytys, että presidentti asettui Aamulehden
haastattelussa viime maanantaina melko avoimesti tukemaan USA:n suorittamia
Afganistanin pommituksia ja laajemminkin sodan keinojen käyttämistä.

Halonen väitti USA:n käymän sodan Afganistanissa olevan
”YK:n turvallisuusneuvoston yksimielisesti hyväksymä itsepuolustusoperaatio”.
Pommitusten jatkaminen näyttää presidentin mielestä
olleen oikea ratkaisu, vaikka niiden keskeyttämistä humanitaarisista
syistä vaadittiinkin. ”Tällä hetkellä näyttää
siltä, että pommitusten jatkaminen on tuomassa paremman lopputuloksen,
niin vaikeata kuin tätä onkin ääneen sanoa”, Halonen
väitti. Kaiken lisäksi hän arvioi, että ”sodan
käyttäminen on joissain tapauksissa perusteltua suuremman pahan
estämiseksi, vaikka sodalla sinänsä on aina hyvin pahat sivuvaikutukset”.

On epäilemättä viisasta, että Halonen käyttää
ilmaisuja ”näyttää olleen” ja ”tällä
hetkellä näyttää siltä”. Silti hänen
lausuntonsa ovat kovin uskaliaita, sillä Afganistanin humanitaarisen
katastrofin mittasuhteista ja maan tulevaisuudesta ei voi kukaan mitään
varmaa tietää. ”Paremmasta lopputuloksesta” puhuminen
on myös tyhjän päällä, koska vaihtoehtoa, rauhanomaisia
keinoja ei edes yritetty. Entä mitä ”suurempaa pahaa”
sodan käyttämisellä on nyt estetty? Ja mitä ovat sodan
”pahat sivuvaikutukset”? Eivätkö ne ole juuri sodan
päävaikutuksia?

Tutkija Jaana Airaksinen tarkasteli kysymystä pommitusten jatkamisesta
humanitaariselta kannalta viime sunnuntain Helsingin Sanomissa kommentoidessaan
toimittaja Saska Snellmanin puolustuskirjoitusta pommituksille.

Airaksinen muistutti, että USA:n kostoiskujen odottelu kutisti syyskuun
lopulla ja lokakuun alussa Afganistaniin virtaavan ruoka-avun pieneksi puroksi.
Sodan alkaminen keskeytti kuljetukset monille alueille kokonaan. Siksi avustusjärjestö
vaativat keskeyttämään pommitukset, jotta nälkäalueille
ehdittäisiin saada riittävästi ruokaa ennen talven tuloa.
Kyse oli taistelusta aikaa vastaan. Unicef arvioi, että 100 000 lasta
kuolisi nälkään seuraavan talven aikana, ellei elintarvikekuljetuksia
saataisi nopeasti käyntiin.

Toisen ongelman muodosti rokotusohjelmien katkeaminen. Jos kokonainen
ikäluokka jäisi rokottamatta syksyn ja talven ajaksi, seurauksena
olisi laajoja epidemioita, joihin kuolisi uusien vauvojen lisäksi myös
paljon edellisinä vuosina syntyneitä, rokottamatta jääneitä
mutta tartunnoilta välttyneitä lapsia.

Airaksinen lainasi Unicefin Englannin-johtajan arviota, jonka mukaan
sotatoimien pitkittyminen voisi erilaisten tekijöiden yhteisvaikutuksen
kautta johtaa lopulta jopa miljoonien viattomien ihmisten kuolemaan Afganistanissa.

Saska Snellman ilkkui, että ”kaksi päivää aikaisemmin
kuusi miljoonaa afganistanilaista oli kuolemassa nälkään,
mutta nyt melkein kaikki voitiinkin ruokkia”. Airaksisen mukaan Snellman
lankesi olettamaan, että median tarjoama kuva tilanteesta on sama asia
kuin ympäröivä todellisuus. Nälänhätä
katosi tiedotusvälineistä Pohjoisen liiton yllättävän
menestyksen takia, mutta tilanne kaukaisissa, nälästä kärsivissä
vuoristokylissä ei tietenkään voinut muuttua samalla vauhdilla.
Tie tärkeimmille nälkäalueille oli taas auki, mutta käytettävissä
oleva aika oli kutistunut epätoivoisen lyhyeksi.

Aikaa kutisti se, että suurin osa avustusjärjestöjen ruokavarastoista
oli väärässä paikassa, Pakistanissa ja Afganistanin
keski- ja eteläosissa. Voidakseen kuljettaa nälkäalueille
ruokaa avustusjärjestöjen oli ensin siirrettävä osa
varastoistaan Afganistanin toiselle puolelle. Sitä paitsi, Airaksinen
huomautti, on edelleen mahdollista, että rintamataistelut hajoavat
sekavaksi sissisodaksi. Tällöin kuljetusten perille saaminen on
kaikkea muuta kuin varmaa.

Airaksinen myönsi olevan mahdollista, että talebanien vastarinnan
nopea romahtaminen marraskuussa pelasti sadattuhannet ihmiset nälkäkuolemalta.
Tämän varaan ei kuitenkaan kukaan osannut laskea. Otettiin siis,
vaikka Airaksinen ei sitä sanonutkaan, kylmästi riski, että
sadattuhannet olisivat kuolleet.

Turhien nälkäkuolemien määrä ei Airaksisen mukaan
nytkään voi jäädä kovin pieneksi. Avustusjärjestöt
arvioivat jo lokakuun alussa, että pahimmilla nälkäalueilla
kuoli keskimäärin kuusi ihmistä päivässä jokaista
10 000 asukasta kohti sen takia, että elintarvikekuljetukset olivat
viivästyneet. Näillä samoilla alueilla kuoli varmaankin lisää
ihmisiä koko lokakuun ja marraskuun ajan, huolimatta siitä että
paikalla ei ollut kuolemantapauksia kirjaavia avustusjärjestöjen
edustajia.

Yhteenvetona voisi väittää, että USA:n iskujen odottelu
sekä pommitusten alkaminen ja jatkuminen tyrehdyttivät juuri kriittiseksi
ajaksi avustuskuljetukset ja rokotusohjelmat ja aiheuttivat suuren määrän
siviiliuhreja. Pommitusten ja sotatoimien jatkamisen takia uhreja tulee
koko ajan lisää, vaikka osa avustuskuljetuksista nyt tavoittaakin
tarvitsijansa. Ne ovat sotimisen pahoja päävaikutuksia, eivät
sivuvaikutuksia. Pommitusten jatkamisen ”tuomasta paremmasta lopputuloksesta”
puhuminen on kevytmielistä ja ennenaikaista.

Tietenkin USA:lle syyn tai tekosyyn sotaan antaneet tahot, keitä
kaikkia ne sitten lienevätkään, kantavat osasyyllisyyden
aiheutetuista ja aiheutettavista siviiliuhreista. Mutta ei kai kukaan ole
kuvitellutkaan näiden tahojen piittaavan ihmishengistä. Sen perusteella
”sivistyneen maailman” edustajilla ei ole mitään oikeutta
noudattaa näiden tahojen logiikkaa, oikeuttaa sotaa, kehitellä
pienemmän pahan teorioita eikä hyväksyä ihmisuhreja
”sivuvaikutuksina”.

Valtiomiehelle tai -naiselle myös naiivius tai naiiviksi heittäytyminen
on pahasta. Totuutta USA:n sotaretken tavoitteista – tai edes sen laukaisseista
tapahtumista – ei välttämättä vielä tiedetä.
Totuus paljastuu ehkä myöhemmin, ehkä ei. Yksinkertaistettujen
tulkintojen esittämisestä on viisasta pidättäytyä,
vaikka ne valtameren takaista kollegaa miellyttäisivätkin. (ES)

Kemira-kaupan kaatuminen oli kauppaa vastustaneiden yhtiön työntekijöiden
ja uusliberalismin vastaisen kansalaisliikkeen voitto. Vain joukkopainostus
ja siihen liittynyt paljastustoiminta sai aikaan sen, että kaupalta
mureni tuki myös eduskunnassa. Ilman joukkopainostusta monet niistäkin
kansanedustajista, jotka nyt julistautuvat voittajiksi, olisivat taipuneet.

Alkuvuodesta käydyssä kamppailussa valtionyhtiöiden yksityistämistä
vastaan onnistuttiin vain pieneltä osin. Mutta silloinen Pro Koskenkorva
-liikkeen kamppailu kantoi tavallaan myöhästynyttä hedelmää
nyt Kemira-asiassa. Kemira-kaupan kaatuminen osoittaa, että sinnikäs
joukkokamppailu kannattaa ja että sitä on jatkettava.

Varmaan valtionyhtiö Kemiran pään menoksi mietitään
nyt muita vaihtoehtoja. Siinä käytetään väitteitä,
joiden mukaan Kemiran asema on nyt heikentynyt, kun hallitus julisti sen
myyntitavaraksi vailla myyntivaltuuksia. Nekin hankkeet on torjuttava. (ES)