Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Presidentti Mauno Koivisto sanoi, että kun keskustelu Suomen mahdollisesta
Nato-jäsenyydestä varsinaisesti alkaa, ”siitä tulee
hyvin inhottava”, koska on käytävä täsmällisesti
läpi, miten Nato ja USA toimivat, miten tehdään päätökset
ja millaisen roolin ne antavat YK:lle.

Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen puolestaan suivaantui nähtävästi
tästä: ”Kysyn vain, että mikä vika on Natossa?
Olisihan se hyvä kuulla.”

”Hyvin inhottavaa keskustelua” on tässä lehdessä
yritetty käydä jo pitkään, mutta käydään
lisää vielä inhottavammin – koko pajatsoa kuitenkaan tyhjentämättä.

Ensiksikin: Nato on täysin yksipuolisesti USA:n hallitsema sotilasliitto.
Ja USA:ta johtaa nykyään – ydin- ja muut joukkotuhoaseet huomioon
ottaen – maailmanhistorian vaarallisin hallinto. Tästä tuskin
kukaan asioihin perehtynyt voi olla eri mieltä. Jo yksin tämä
on painava syy pitää Suomi erossa Natosta. Vain maallemme onnettomuuksia
haluava tai mistään mitään tietämätön
tollo voi ajaa maatamme Nato-jäsenyyteen.

Toiseksi: Nato on kylmän sodan jäänne, ja se olisi pitänyt
lakkauttaa jo aikoja sitten. Mutta etsiessään epätoivoisesti
oikeutusta olemassaololleen Nato keksi itselleen uusimperialistisen roolin
ja omaksui globaalin sotilasopin, mikä tarkoittaa sotilaallisia operaatioita
liiton omien rajojen ulkopuolella. Kun Bushin hallinto aloitti täysin
valheellisin perustein ”terrorisminvastaisen sodan”, Nato vedettiin
mukaan siihen. Terrorismia ja muita maailmanlaajuisia ongelmia ei tietenkään
voida ratkaista vaan päinvastoin pahennetaan sotilasliitoilla ja sotilaallisella
toiminnalla. Mutta se ei ole tarkoituskaan. Tarkoitus on imperialismin ja
ylikansallisten yhtiöiden etujen ajaminen ja maailman eriarvoisuuden
ylläpitäminen asein.

Kolmanneksi: Nato on ydinasesotilasliitto. Sellaisen suomalaisen, joka
haluaa maamme ydinasesotilasliiton äärimmäiseksi koilliseksi
kulmakunnaksi toisen ydinasemahdin välittömään naapuriin,
täytyy olla joko vieraiden voimien asialla tai idiootti.

Neljänneksi: Naton kuten USA:nkin tavoitteisiin kuuluu universaalin
kansainvälisen järjestyksen, kansainvälisen lain ja YK:n
syrjäyttäminen maailman hallinnassa ja sotilasoperaatioita suoritettaessa.
Tällainen kehitys on ihmiskunnalle kuolemanvaarallinen. YK:n tämänhetkinen
heikkous ja epäitsenäisyys ei ole mikään puolustus tällaiseen
kehitykseen mukaan menemiselle.

Viidenneksi: Väite, jonka mukaan Naton on demokraattinen ja jäsenvaltioiden
tasavertaisuuteen perustuva sotilasliitto, on valhetta jo yksin USA:n hallitsevan
aseman vuoksi, mutta muutenkin. Tämä näkyy hyvin siinä,
miten Nato ja USA käsi kädessä alistavat uudet jäsenmaat
epäitsenäisiksi vasalleikseen, määräävät
ne nostamaan sotilasmenojaan kansan tarpeiden kustannuksella, yhdenmukaistavat
niiden asevoimat Nato-mallin mukaisiksi, ottavat haltuunsa niiden tiedusteluelimet
ja turvallisuusrakenteet, perustavat niihin tukikohtia ja velvoittavat ne
lahjomalla ja kiristämällä osallistumaan ulkomaisiin sotaseikkailuihin.
Vaikka Suomen osalta pahin skenaario ei toteutuisikaan, jäsenyys merkitsisi
joka tapauksessa maamme itsenäisen turvallisuuspolitiikan ja itsenäisen
puolustuksen loppua.

Kuudenneksi: Uskottelu, jonka mukaan Naton päätöksenteon
yksimielisyysperiaate turvaa yksittäisen jäsenmaan aseman, on
harhaa. Päinvastoin juuri se on vaarallinen. On äärimmäisen
harvinaista, että suuretkaan jäsenmaat estävät vastustuksellaan
esimerkiksi Naton osallistumisen liittona sotatoimiin. Pienten jäsenmaiden
osalta sellaista ei voi ajatellakaan. Yksimielisyyden paine päinvastoin
pakottaa jäsenmaat sellaisiinkin ratkaisuihin, joita ne eivät
haluaisi. Yksimielisyysperiaatteen ansiosta rikoskumppanuudestakin tulee
kollektiivista. (ES)

USA:n presidentti George W. Bush kuvasi runsas viikko sitten pitämässään
puheessa Irakin sotilaallista miehittämistä vain ensimmäiseksi
vaiheeksi USA:n vuosikymmeniä jatkuvalla ristiretkellä ”demokratian”
puolesta. Hän antoi ymmärtää, että suunnitelmat
tulevista sotilaallisista interventioista Lähi-idän alueella ovat
jo pitkällä. ”Vapaan Irakin luominen Lähi-idän
sydämessä tulee olemaan vedenjakajatapahtuma maailmanlaajuisessa
demokraattisessa vallankumouksessa”, Bush julisti.

Puheen voisi kuitata todellisuuspakoiseksi hourailuksi ja epätoivoiseksi
yritykseksi sulkea silmät Irakin-retken katastrofilta. Mitä se
onkin. Mutta täytyy muistaa, että puhe heijastaa täsmälleen
Bushin hallinnon äärioikeistolaisten uuskonservatiivien jo pitkään
esittämiä teesejä.

Näillä taas on edeltäjänsä USA:n imperialismin
varhaisemmassa historiassa. ”Demokratialla” ratsastaminenkaan
ei ole sinänsä mitään uutta. USA:n imperialismi on aina
naamioinut politiikkansa ”demokratian” ja ”vapauden”
puolustamiseksi ja levittämiseksi, kun kyse on ollut sotilaallisista
hyökkäyksistä toisiin maihin, sortohallitusten tukemisesta,
vallankaappauksien ja sisällissotien tehtailusta ja kolonisaatiosta.

Nykyhallinto on vain jalostanut ja dogmatisoinut tämän politiikan
kiihkomieliseksi, fasististyyppiseksi ideologiaksi. Ja verrattuna aiempaan
politiikkaan, jonka päämenetelmänä oli epäsuorempi
vaikuttaminen taantumuksellisten asiakashallintojen pystyttämisen ja
tukemisen kautta, nykylinjaan kuuluvat ”vapauden” nimessä
suorat sotilaalliset valloitustoimet ja siirtomaatyylinen miehitys. Kansallisen
suvereenisuuden, kansainvälisen lain ja huolen ihmisuhreista ei anneta
olla sen esteenä.

Tyypillistä Bushin puheelle oli myös se hyvin valikoiva tapa,
jolla hän luokitteli ”demokratian” kannalta hyviä ja
huonoja maita. Tämä ilmeni Bushin tavasta käsitellä
toisaalta Saudi-Arabiaa, Kuwaitia ja Israelia, toisaalta vaikkapa Syyriaa
ja Irania.

Palestiinan osalta Bush toisti Washingtonin hokeman, jonka mukaan ongelma
voidaan ratkaista vain, jos palestiinalaiset lopettavat vastarinnan Israelin
laittomalle miehitykselle. ”Palestiinalaiset johtajat, jotka estävät
ja heikentävät demokraattista uudistusta ja ruokkivat vihaa ja
yllyttävät väkivaltaa, eivät ole lainkaan johtajia.
He ovat pääeste rauhalle ja Palestiinan kansan menestykselle”,
Bush julisti. Kuitenkin kaikki tietävät, että ”pääeste
rauhalle” on miehitys. Miten demokratian voidaan kuvitellakaan edistyvän
sotilaallisen miehityksen ja äärimmäisen julmien sortotoimien
oloissa?

”Demokraattisen vallankumouksen” saarnaaminen ei peitä
sitä, että Bushin hallinto tarkoittaa ”demokratialla”
ennen kaikkea yksityisomistuksen, markkinoiden, yhtiövallan ja USA:n
imperialismin mellastuksen vapautta. ”Menestykselliset yhteiskunnat
yksityistävät taloutensa ja turvaavat omistusoikeudet”, Bush
julisti. Irakissa USA on näyttänyt mallia yksityistämällä
ja panemalla myyntiin koko maan talouden. USA:n imperialismin strateginen
päätarkoitus koko alueella on murtaa olemassa oleva valtiollinen
öljyvarojen ja öljyntuotannon valvonta ja siirtää ne
amerikkalaisfirmojen suoraan valvontaan.

Tämä on Bushin hallinnon ”demokraattisen” ristiretken
rikollinen olemus.

Hulluuden elementtinä siinä on olettamus, että sellaista
politiikkaa voidaan toteuttaa ottamatta huomioon kolonialismin katkeraa
perintöä Lähi-idässä ja kansallisten liikkeiden
ulkomaista herruutta vastaan käymien pitkällisten taistelujen
historiaa. Harhakuvitelma, että arabit ovat valmiita toivottamaan ”demokratian”
nimissä lähetetyt USA:n joukot tervetulleiksi, on jo johtanut
murhenäytelmään Irakissa. Sen laajentaminen koko alueelle
tulee todennäköisesti sytyttämään kansannousuja
ja aiheuttamaan USA:n imperialismille Irakia vielä paljon suuremman
katastrofin. (ES)