Venezuelassa taistellaan yhteiskunnallisesta vallasta
Hugo Chávezilla on tiukat oltavat Venezuelassa. Caracasista kantautuneiden
tietojen perusteella hänet on yritetty jo ainakin kertaalleen salamurhata
19.10.2002. Hankkeen tavoitteena oli pudottaa panssarisingolla hänen
lentokoneensa. Maa on jakautunut kahtia. Presidentti vastustaa maansa kunniattomuuden
pyhää kolmiyhteyttä: surkeaa harvainvaltaa, kirkollista hierarkiaa
ja vastavallan-kumouksellisuutta.
Chávez on todennut maastaan: ”Niin paljon rikkauksia, maailman
suurimmat öljyvarannot, vii-denneksi laajimmat kaasukentät. Jumala,
upporikas Karibian meri. Kaikki tämä ja 80 % kansasta elää
köyhyydessä. Tiedemiehet, miten te voitte selittää tämän?”
Oikeisto-oppositio parjaa Chávezia psyykkisesti häiriintyneeksi
ja kyvyttömäksi johtamaan maataan. Venezuela solmi marraskuussa
neljän miljardin dollarin arvoisen investointisopimuksen viiden kansainvälisen
energiayhtiön kanssa maan maakaasukenttien hyödyntämiseksi
lähellä Trinidad Tobagon rajaa olevalla merialueella. Kaasusta
saatavia varoja käytetään valtion budjetin alijäämän
kattamiseen. Sopimus tähtää myös maan kireän sisä-
ja ulkopoliittisen tilanteen vakauttamiseen.
Vallankumouksen alkuperä juontaa vuoteen 1989, jolloin Venezuelan
kansa nousi kapinaan peruselintarvikkeiden ja -palveluiden hinnankorotuksia
vastaan. Kapina johti satojen ihmisten kuolemaan poliisin ja armeijan käsissä
sekä sotatilan julistamiseen.
Laskuvarjojoukkojen everstiluutnantti Hugo Chávez perusti tuolloin
bolivaarisen vallankumousliik-keen (BRM) armeijan upseerien keskuuteen.
Nämä upseerit eivät hyväksyneet armeijan käyttämistä
kansaa vastaan eivätkä maan huippupoliitikkojen ja sotilaiden
korruptoituneisuutta. Vuonna 1992 Chávez epäonnistui vallankaappauksessa
ja joutui vankilaan. Hänet valittiin v. 1998 maansa presidentiksi.
Hän lupasi maalle uuden perustuslain ja harjoittaa politiikkaa, joka
auttaisi köyhien elämää.
Oppositio on linnoittautunut sateenvarjo-organisaatioksi nimeltään
Demokraattinen koordinaattori. Sen ydin koostuu mm. liike-elämän
sikariportaasta, ay-pomoista, Kristillis-sosiaalisesta puolueesta, Demokraattinen
Toiminta -puolueesta ja osasta armeijan upseeristoa. Heidän suurin
pelkonsa on Venezuelan muuttuminen heidän omalla termillään
ilmaisten ”Cubazuelaksi”. USA tukee avoimesti oppositiota. Amerikan
maiden järjestö OAS on yrittänyt sovitella maan sisäistä
kriisiä parhaansa mukaan.
Kenen hallinnassa on öljy, sillä on valta. Venezuelan valtion
öljy-yhtiössä (PDVSA) on yli 46 000 työntekijää.
Valtion vientituloista 75 % koostuu öljytuloista. Osa porukasta kannattaa
Chávezia ja osa vastustaa häntä. Yli 100 johtotason työntekijää
on oppositiohenkisiä.
Venezuelan oikeisto-oppositio luovutti marraskuun alussa keräämänsä
kaksi miljoonaa nimeä kansalliselle vaalineuvostolle uusien presidentinvaalien
järjestämiseksi 4.12.2002. Presidentti Chávezin mukaan
kansanäänestyksen järjestäminen on mahdollista perustuslain
mukaan vasta ensi vuoden elokuussa. Maan keskusvaalilautakunta päätyi
28.11. äänestystuloksella 3-1 opposition vaatimukseen neuvoa-antavan
kansanäänestyksen järjestämiseksi 2.2.2003.
Äänestys ei ole kuitenkaan sitova eikä Chávezilla
ole aikomustakaan luopua vallasta vapaaehtoisesti. USA:n apulaisulkoministeri
Otto Reich
tuomitsee presidentin asenteen Venezuelan kansan etujen
vastaiseksi ja epädemokraattiseksi.
Tiistaina 12.11. kaksi Chávezin kannattajaa sai surmansa
ja 200 haavoittui kahakassa kaupungin keskustassa Bolivarin aukiolla, kun
chavistit yrittivät piirittää kaupunginjohtaja
Alfredo
Peñan
toimistoa. Pormestari on presidentti Hugo Chávezin
pahimpia poliittisia vastustajia.
Venezuelan kansalliskaartin joukot ja Hugo Chávezin vihastuneet
kannattajat kohtasivat toisensa uudelleen 14.11. Caracasin kaupungintalon
edessä.
Chávez otti 16.11. armeijaan tukeutuen pormestari Alfredo Peñan
valvonnasta omaan komentoonsa ja valvontaansa kaupungin poliisivoimat. Poliisivoimien
vahvuus on 8 000 miestä.
17.11. yksityisen tv-aseman Globovisionin parkkipaikalla räjähti
palopommi. Oppositio syytti attentaatista hallituksen kannattajia.
Kansalliskaartin joukot syytivät 18.11. kyynelkaasua ja ampuivat
kumiluoteja Hugo Chávezia vastustavien mielenosoittajien joukkoon.
Mielenosoittavat viskoivat kiviä ja törkyä, minkä ehtivät,
mutta jäivät kyynelkaasun ja autojen ympäröiminä
saarroksiin. Mielenosoitukset olivat seurausta poliisivoimien huostaanotosta.
Mielenosoittajat syyttivät presidenttiä siitä, että
tämä aikoo kukistaa opposition armeijan avulla.
Kahdentoista pormestarin ja kuvernöörin delegaatio vieraili
19.11.2002 Chávezin luona ja syytti tätä yksivaltaisuudesta
Caracasin poliisilaitoksen haltuunotossa.
Hallituksen toimet ovat vihastuttaneet vaikutusvaltaisia Chávezia
vastustavia liikemiehiä ja poliitikkoja. He käynnistivät
yleislakon 2.12.2002. Lakko sulki yrityksiä ja kauppoja. Lakon tavoitteena
oli neuvoa-antavan kansanäänestyksen aientaminen. Julkiset oppilaitokset
pysyivät auki.
Jouluaika on ajankohtana huono yleislakolle, koska kauppiaat saavat tuona
aikana merkittävän osan vuosituloistaan. Vastaiskuna kauppojen
sulkemiselle Chávez organisoi tuhansille katu- ja pienkauppiaille
massiiviset katumarkkinat Caracasin alakaupunkiin.
Lakko kärjistyi 7.12. väkivaltaiseksi. Yhteenotoissa sai surmansa
kolme henkilöä ja liki 30 haavoittui. Lakko on lamaannuttanut
öljynviennin.
Kolme latinalaisen Amerikan presidenttiä –
Fidel
Castro
, Hugo Chávez ja vastavalittu
Gustavo Noboa
Ecuadorista
– tapasivat toisensa 29.11.2002 kenraali
Antonio José de Sucren
haudalla Quitossa. USA:n lanseeraamaan latinalaisen Amerikan ”pahan
akseliin” on ilmaantunut 4. presidentti!
Piditkö lukemastasi? Auta Tiedonantajaa julkaisemaan jatkossakin ja tilaa lehti!
