Lisää valtionyhtiöitä yksityistämislistalle

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin

Hallitus tulee kevään aikana harkitsemaan valtionyhtiöitä
koskevia yhtiökohtaisia myyntivaltuuksia laajentavan esityksen antamista
eduskunnalle, ilmoittaa

kauppa- ja teollisuusministeriön

(KTM)

omistajapolitiikan yksikön

johtaja

Markku Tapio

. Hänen
mukaansa tämän esityksen valmistelutyötä tehdään
jo KTM:n omistajapolitiikan yksikössä ”normaalien yritysanalyysien
pohjalta”.

Pohjana valtionyhtiöiden lisäyksityistämiskaavailuille
on Tapion johtaman ns.

Omistajaohjaustyöryhmän

raportti,
joka julkistettiin 12. joulukuuta.

Markku Tapion johtama työryhmä sai tehtäväkseen jakaa
valtion kokonaan tai edes osaksi omistamat yhtiöt kahteen ryhmään:
”markkinaehtoisesti toimiviin” ja ”erityistehtävää
hoitaviin”.

Markkinaehtoisesti toimivia yhtiöitä ovat lähtökohtaisesti
kaikki osaksikin ”kilpailullisessa ympäristössä”
toimivat yhtiöt. Erityistehtäviä hoitavia ovat puolestaan
yhtiöt, joiden toiminta on erillislakiin perustuvaa tai joilla on kiinteä
yhteys toimialansa sääntely- tai muihin viranomaistehtäviin.

Koska komitean mielestä tämä jako kahteen ei kuitenkaan
riitä ottamaan huomioon kaikkia valtion omistajaroolin olennaisia piirteitä,
”markkinaehtoisesti toimivat” yhtiöt jaettiin edelleen kahteen
alaryhmään:

a) Yhtiöt, joissa valtiolla on ”vain sijoittajaintressi”,
ja;

b) Yhtiöt, joissa valtiolla on jokin ”strateginen intressi”.

Tällaisia ”strategisia intressejä” ovat esimerkiksi
perus- tai yleispalvelutehtävät, infrastruktuuriin liittyvät
toiminnot tai huoltovarmuuden kannalta merkitykselliset tehtävät.

Työryhmän esityksen mukaan valtion kokonaan tai edes osaksi
omistamat yhtiöt voidaan jakaa edellä esitettyyn kaavaan oheisen
taulukon mukaisesti.

Taulukossa luetellut ”yhtiöryhmä a:n” yhtiöt ovat
siis sellaisia, joissa valtiolla on omistajana ”ainoastaan tai lähes
yksinomaan vahva sijoittajaintressi”.

”Yhtiöryhmä b:ssä” taas vahvan sijoittajaintressin
lisäksi yhtiöön liittyy myös sellaisia strategisia intressejä,
joiden vuoksi ”valtion on syytä pysyä toistaiseksi vahvana
omistajana tai turvata muulla tavoin kyseiset strategiset intressit, jos
omistusosuutta pienennetään tai omistuksesta luovutaan”.

”Erityistehtävää” hoitavan, usein erillislakiin
perustuvan toiminnan kakkosryhmän yhtiöissä (

katso em.
taulukko

) valtiolla on omistajana sääntelyyn tai viranomaistehtäviin
liittyvä erityisintressi.

Jos nyt haluaa lähteä etsimään todennäköisimpiä
yhtiöitä, joista valtio jatkossa luopuisi herkimmin joko kokonaan
tai osittain, ne löytyvät ilmiselvästi taulukon vasemmanpuoleisesta
sarakkeesta 1 a.

Niistähän työryhmä toteaa, että valtiolla on
niissä omistajana ”ainoastaan tai lähes yksinomaan vahva
sijoittajaintressi”. Tämä tarkoittaa sitä, että
niin kauan, kun hallitus katsoo hyötyvänsä enemmän siitä
että valtio omistaa näiden yhtiöiden osakkeita kuin että
se myy ne, tilanne säilyy nykyisenä.

Mutta heti kun katsotaan, että saadaan suurempi hyöty myymällä
osakkeet pois, ne voidaan myydä. Eikä kyse ole suinkaan pelkästä
taloudellisesta ”hyödystä”, sillä valtionyhtiöitä
on aikaisemminkin myyty yksityisille tahoille vaikka ne valtiollekin olisivat
olleet edelleen tuottavia.

Kyse on enemmänkin politiikasta, ja ns. uusliberalistisen talousopin
mukaan ei julkisen sektorin pidäkään omistaa sellaisia yhtiöitä
jotka toimivat hyvin yksityisessäkin omistuksessa, ellei sitten valtion
omistuksen säilyttämiseen ole joitain muita ”strategisia”
syitä, kuten nyt työryhmä on eräille yhtiöille
listannut.

Uusliberalistiselle myyntiuholle on kuitenkin olemassa selkeä vastakysymys:
miksi valtion kannattaa myydä pois yksityiselle taholle sellainen yhtiö,
jonka yksityinen taho on valmis ostamaan? Sillä jos tuo yhtiö
on kannattava sen yksityiselle ostajalle, se on tietenkin vähintään
yhtä kannattava myös valtiolle.

Yhtiöryhmä a:n eli ”todennäköisimmin
myyntiin” osin tai kokonaan johtuvat yhtiöthän ovat varsin
eri kokoisia ja myös valtion tämän hetkinen omistusosuus
niissä vaihtelee suuresti.

On siksi turha lähteä sinänsä laajemmin veikkailemaan,
mitkä yhtiöt ovat todennäköisimmin suurimmassa vaarassa
joutua myyntiin.

Voidaan kuitenkin todeta, että esimerkiksi

Sammon

osalta
konsernijohtaja

Björn Wahlroos

itse on hiljattain arvioinut
että valtio luopuu ”kolmen neljän lähivuoden kuluessa”
kokonaan omistusosuudestaan, joka nyt on 40, 4 prosenttia.

Puolestaan

TeliaSonera

on pitkään ollut myyntilistalla,
etenkin silloin kun se oli vielä pelkkä

Sonera

. Sittemminhän
ruotsalainen

Telia

ostikin siitä merkittävän osan,
mutta yhdistyneestä TeliaSonerastakin Suomen valtio omistaa yhä
19 prosenttia. Jos ”sopiva” hinta löytyy, saatetaan loputkin
panna myyntiin.

Myös

Kemira

ja

Altia

ovat edelleen yhtiöryhmä
a:ssa, vaikka niiden kummankin myyntiyritykset kariutuivat jo kertaalleen
parisen vuotta sitten osin voimakkaaseen kansalaisliikkeen ja henkilöstön
vastustukseen ja lopulta eduskunnan enemmistön hylkäykseen.

Se, että nämä yhtiöt edelleenkin kuuluvat ryhmään
yhtiöitä joissa valtiolla on ”vain sijoittajaintressi”,
tarkoittaa, että ne ovat periaatteessa yhä myynnissä kunhan
poliittinen tilanne sen sallii, löytyy sopiva ostaja ja hinnasta sovitaan.

Kun listaa tarkastelee, ei liene syytä esimerkiksi Outokummun tai
Rautaruukinkaan työntekijöillä olla rauhallisin mielin.

Periaatteessa varmoilla ei ole edes yhtiöryhmä b:ssä luetellut
yhtiöt, vaikka niistä sanotaankin, että ”valtion on
syytä pysyä toistaiseksi vahvana omistajana…”.

Ongelmana on tuo sana ”toistaiseksi”, mutta myös jatkototeamus:
”…tai turvata muulla tavoin kyseiset strategiset intressit, jos omistusosuutta
pienennetään tai omistuksesta luovutaan”.