Alkusoittoa hyökkäykselle Syyriaan?

Alkuperäinen kirjoittaja: Erkki Susi Erkki Susi

Israelilainen Apache-helikopteri tappoi 22. maaliskuuta täsmäiskulla
pyörätuoliinsa palestiinalaisten Hamas-järjestön hengellisen
johtajan sheikki

Ahmed Jassinin

. Murha oli Israelin pääministerin

Ariel Sharonin

henkilökohtaisesti suunnittelema ja johtama.
Israelin armeijan komentaja sanoi

MSNBC:n

mukaan, että myös
palestiinalaisten presidentti

Jasser Arafat

ja libanonilaisen Hizbollah-järjestön
johtaja

Hassan Nasrallah

tullaan salamurhaamaan.

Miksi Sharon päätti murhata Jassinin? Täytyihän hänen
tietää, että teko herättää inhoa koko maailmassa,
nostattaa vihaa kaikkien arabien keskuudessa, kiihdyttää kostonkierrettä
ja heikentää entisestään rauhantoiveita Lähi-idässä.
Sitä paitsi on yleisesti tiedossa, että Israel rohkaisi 1980-luvun
loppupuolella Hamasin perustamista vastapainona maalliselle kansanliikkeelle
PLO:lle.

Miksi siis?

Ensiksi:

Helpoin selitys on sanoa, että tappaminen on sitä
minkä Sharon osaa parhaiten. Koko Sharonin sotilaallinen ja poliittinen
ura on joukkomurhien ja murhien täyttämä.

Toiseksi:

Usein viitataan myös siihen, että Sharonin
dogmina on ehdoton voitto. Sen mukaisesti kompromisseihin ja molemminpuolisiin
myönnytyksiin perustuvan neuvotteluratkaisun täytyy olla pois
suljettu.

Siksi Sharonin strategia on pelon strategia. Israelin ”viholliset”
täytyy pakottaa hyökkäämisen sijasta itsensä suojelemiseen.
”Vihollisten” ei pidä hetkeäkään luulla, että
Israel on heikko. Eikä kukaan ”vihollisjohtaja” ole turvassa
fyysiseltä tuholta.

Kolmanneksi:

Sharonin arvioidaan myös haluavan vahvistaa
Israelin pelotekykyä, jota itsemurha-iskut ovat vaurioittaneet. Sharon
ja kumppanit laskevat, että vaikka Jassinin murha voi kiihdyttää
itsemurha-iskuja, pelote tehoaa pidemmällä aikavälillä
hyökkääjien tietäessä, että varma kuolema
seuraa.

Neljänneksi:

Edelliseen liittyvä tarkoitus on moukaroida
palestiinalaisten päähän ajatus, että he eivät
voi saavuttaa mitään väkivallalla. Yksin Israelilla on oikeus
käyttää väkivaltaa, koska se on sotilaallisesti ylivoimainen.
Sen ”vihollisten” täytyy passiivisina alistua tai kohdata
tuho.

Viidenneksi:

Tappamalla Jassinin Sharon soveltaa

George W.
Bushin

hallinnon saarnaamaa ja toteuttamaa oppia yksipuolisesta voimankäytöstä,
jota ei rajoita enempää kansainvälinen oikeus kuin maailman
tuomiokaan.

Kuudenneksi:

Sharon murhasi Jassinin, koska hän oli varma
USA:n poliittisesta suojeluksesta. USA ainoana suurvaltana ei tuominnutkaan
murhaa. Päinvastoin Bushin turvallisuusneuvonantaja

Condolleezza
Rice

toisti kuin Sharonin kaukuna Jassinin olleen henkilökohtaisesti
vastuussa terroriteoista.

Seitsemänneksi:

Jassinin murha osui ajankohtaan, jolloin
Sharon on väläytellyt julkisuudessa suunnitelmaansa vetää
juutalaissiirtokunnat pois Gazasta. Niinpä hänen arvioidaan halunneen
katkaista kaulan Hamasilta ennen vetäytymistä ja torjua etukäteen
mielikuvan, että palestiinalaistaistelijat ovat ajaneet Israelin pois
Gazasta.

Kahdeksanneksi:

Murhaamalla Jassinin Sharon halusi hiljentää
Gazasta vetäytymistä koskevan kotimaisen arvostelun.

Yhdeksänneksi:

Kaikkia edellä mainittuja tärkeämpi
syy Jassinin tappamiseen oli Sharonin tavoite estää ennalta mikä
tahansa pitkäaikaista aselepoa koskeva tarjous Hamasin hengellisen
johtajan taholta.

Israel demonisoi Jassinin ”terrorismin kummisetänä”
ja ”käärmeen päänä”, vaikka hän
oli kaikkein maltillisin Hamasin johtaja, joka toistuvasti tarjosi Israelille
pitkäaikaista, kymmenen tai jopa 50 vuoden aselepoa, jos se vetäytyisi
Länsirannalta, Gazasta ja Itä-Jerusalemista. Viimeksi Jassin tarjosi
tulitaukoa 1.12.2003. Vuodesta 1993 Hamas on ehdottanut tulitaukoa Israelin
kanssa yksitoista kertaa.

Toukokuussa 1999 Jassin sanoi egyptiläiselle

Al-Ahram

-lehdelle:
”Meidän pitää olla realistisia. Puhumme kotimaasta,
joka varastettiin kauan sitten 1948 ja uudelleen 1967. Minun sukupolveni
kertoo tänään israelilaisille: ’Ratkaiskaamme tämä
ongelma nyt, vuoden 1967 rajojen pohjalla. Lopettakaamme tämä
konflikti julistamalla väliaikainen tulitauko. Jättäkäämme
isompi kysymys tulevien sukupolvien ratkaistavaksi.'”

Tämä on hyvää muistaa, kun lukee esimerkiksi

Max
Jakobsonin

tavanomaista valehtelua Helsingin Sanomista (31.3.04.).

Jassin oli luultavasti ainoa riittävän arvovaltainen henkilö
esittämään aselepoa, joka myös pitäisi. Tappamalla
hänet Sharon sulki pois sellaisen mahdollisuuden.

Kymmenenneksi:

Yhtä lailla Sharon halusi estää
ennalta kaikenlaiset uudistetut rauhantarjoukset. Esimerkiksi 20.-30.
maaliskuuta Tunisissa pidetyn arabimaiden huippukokouksen odotettiin toistavan
ja selventävän Beirutin huippukokouksessa 2002 tehtyä tarjousta
rauhasta ja normaaleista suhteista Israelin kanssa sillä ehdolla, että
Israel vetäytyy vuoden 1967 rajoilleen ja sallii Palestiinan valtion
muodostamisen.

Mikä tahansa sellainen ohjelma on kuitenkin kauhistus Sharonille,
jolle paluu vuoden 1967 rajoille ei ole ajateltavissa. Sharon haluaa maata,
ei rauhaa. Mikä tahansa rauhantarjous olisi sen vuoksi mitä epätoivottavin.
Tappamalla Jassinin Sharon on pitänyt huolen, ettei sellaista tarjousta
ole nyt tulossa.

Sen sijaan Sharon on omistautunut Israelin perinteiseen tinkimiseen USA:n
kanssa. Nyt hän tarjoaa vaihtokauppaa: Israel vetäytyy Gazasta
ja vastineeksi USA hyväksyy Israelin suorittaman maanryöstön
Länsirannalla. Maanryöstössä käytetään
hyväksi surullisenkuuluisaa ”turvamuuria”.

USA:n suopeuden takaa sekin, että Bushin hallinto tarvitsee Israelia
koko Lähi-idän alueen uudelleen muotoilemiseen tähtäävien
suunnitelmiensa toteuttamisessa.

Ahmed Jassinin

murhaaminen voi olla alkusoittoa hyökkäykselle
Syyriaan, epäilee yhdysvaltalainen professori ja Lähi-idän
tuntija

Gary Leupp

(

CounterPunch

27.-28.3.04). Hän
esittää pelkonsa tueksi seuraavaa:

1.


George W. Bushin

hallinto on selvästi julistanut
tavoitteekseen ”hallinnon vaihdoksen” kautta Lähi-idän.
Israelin turvallisuus on Bushin Lähi-idän politiikassa hyvin tärkeällä
sijalla, ja USA:n ja Israelin politiikka on tiiviisti koordinoitua.

2.

Viime lokakuussa Israel vastasi Islamilaisen Jihadin Haifassa
tekemään itsemurhaiskuun suorittamalla ilmahyökkäyksen
Syyriaa vastaan.

Ariel Sharon

väitti, että Syyria tukee
Islamilaista Jihadia ja ”palestiinalaista terrorismia” ja että
Israel toimi itsepuolustukseksi.

3.

Samaan aikaan kun eurooppalaiset johtajat ja lähes kaikki
muutkin tuomitsivat hyökkäyksen, Bush oikeutti sen välttämättömänä
”kotimaan puolustamiseksi”. Bushin hallinnon takapiru

Richard
Perle

ylisti hyökkäystä ja julisti: ”Olen iloinen
Israelin ilmavoimien Syyrialle välittämästä viestistä
ja toivon, että se on ensimmäinen monista sellaisista viesteistä.”
Apulaispuolustusministeri

Paul Wolfowitz

sanoi: ”Syyriassa on
yksinkertaisesti tapahduttava muutos.”

4.

USA:n kongressin edustajainhuone hyväksyi viime syksynä
Syyrian vastaisen pakotelain äänin 398-5, minkä jälkeen
se meni läpi senaatissa. Laissa mustataan virallisesti Syyriaa, joka
on itse asiassa ollut USA:n liittolainen al-Qaidaa vastaan, syytetään
sitä terrorismin tukemisesta, joukkotuhoaseiden piilottelusta ja Libanonin
miehittämisestä sekä määrätään sitä
vastaan taloudellisia pakotteita. Syytöslista on riittävän
pitkä sen perustelemiseksi, että Syyriaan pitäisi hyökätä.

5.

YK:n pääsihteeri

Kofi Annan

ja Euroopan johtajat
tuomitsivat Jassinin salamurhan, mutta Bushin hallinto kieltäytyi arvostelemasta
sitä ja käytti YK:ssa veto-oikeuttaan. Vaikka Bushin hallinto
kieltää tienneensä ennakolta murhasta, se seisoo Sharonin
rinnalla, jota Bush on kutsunut ”rauhan mieheksi”. Ja todennäköistä
on, että se tiesi.

6.

Uuskonservatiivit ovat kärsineet joukon takaiskuja, Irakin
miehityksen katastrofi syö Bushin kannatusta ja hän apureineen
saattaa joutua pois virasta marraskuussa. Tämä näköala
ei tee uuskonservatiiveja nöyremmiksi vaan pikemminkin epätoivoisemmiksi
toteuttamaan vielä jotain kunnianhimoisesta ohjelmastaan seuraavan
seitsemän kuukauden aikana.

7.

Maaliskuussa Damaskoksessa järjestettiin ”ihmisoikeusmielenosoitus”
ja jalkapallo-ottelua seurannut arabien ja kurdien etninen mellakka. Tällaiset
ovat epätavallisia tapahtumia tiukasti valvotussa Syyriassa. Ei ole
pois suljettua, että taustalla on ollut ulkopuolinen tekijä, jonka
tarkoituksena on horjuttaa Syyrian hallintoa valmisteluna johonkin isompaan,
ulkoa organisoituun toimintaan.

8.

Jokin isompi Hamasin itsemurhapommitus antaisi hyvän tekosyyn
hyökkäykselle Syyriaa vastaan. Se näyttäisi legitiimiltä
jokaisesta, joka on taipuvainen ajattelemaan, että Hamas=kansainvälinen
terrorismi=Syyria.

9.

Ainakin yhdessä Hamasin lentolehtisessä on väitetty,
että USA:n täytyy kantaa osavastuu Jassinin murhasta, koska sitä
ei olisi tehty ilman Bushin hallinnon suostumusta. Lausunto ei tietenkään
viitannut aikomukseen hyökätä kostoksi amerikkalaisia vastaan
USA:n maaperällä. Hamas ole tehnyt niin koskaan. Kuitenkin USA:n
media väitti lausunnon perusteella välittömästi, että
Hamas aikoo hyökätä USA:ta vastaan, ja USA:n turvallisuusviranomaiset
ilmoittivat ottavansa uhkauksen ”vakavasti”.

Näin Hamas demonisoitiin al-Qaidan tavoin toisena amerikkalaisten
pelon kohteena. Ja näin pahoin haavoitetusta Hamasista tuli enemmän
kuin koskaan USA:n maalitaulu. Samalla Sharonille annettiin avoin valtakirja
tehdä mitä tahansa Hamasia vastaan paitsi Israelin, myös
”amerikkalaisen kotimaan” puolustamiseksi.

10.

Tämän perusteella Leupp esittää ajatuskokeen:
Entä jos Israelin ilmavoimat iskevät Hamasiin myönteisesti
suhtautuvaa Syyriaa vastaan aiheuttaen niin suurta vahinkoa ja epäjärjestystä,
että USA saa aiheen katsoa tilanteen vaativan kansainvälistä
väliintuloa? Perle on sanonut, että Irakissa on ylimääräisiä
joukkoja, jotka voisivat miehittää ”heikon” Syyrian
nopeasti.

Näin toinen arabimaa amerikkalaisittain ”vapautettaisiin”
samalla kun näiden tapahtumien raivostuttamat palestiinalaiset syyllistyisivät
tekoihin, jotka ”oikeuttaisivat” Länsirannan ”etnisen
puhdistuksen”.