Päin helvettiä vai onko toivoa?

Alkuperäinen kirjoittaja: Raini Lehtonen

Tuvat ja porstuat olivat täynnä väkeä, kun kolme
yhteiskunnallisesti kantaaottavaa kirjailijaa oli kuultavana Maanantaiklubissa.
Heidän yhteinen käsityksensä maailman tilasta oli melko synkkä,
mutta uusissa kansalaisliikkeissä ja nuorison heräämisessä
nähtiin toivoa.

Hannu Salama

esiintyi pitkästä aikaa. Hänet muistavat
kaikki

Juhannustanssien

60-luvulla aiheuttamasta oikeudenkäynnistä.

Siinä näkijä, missä tekijä

tuotti hänelle
työläiskirjailijan tittelin 70-luvulla. Nyt on menossa sarja

Elämän
opetuslapsia

, jossa kerrotaan röyhkeydestä, miten tätä
maata viedään liittoihin ja vallanpitäjien herrojen puolelle
asettumisesta.

Salama totesi alkupuheessaan, että piti koittaa vapaus, kun Neuvostoliitto
lakkasi jyräämästä, mutta kelle se koitti? Köyhyys
lisääntyy, vasemmistopuolueet istuvat tyytyväisinä hallituksessa
porvariston kanssa. Monet nuoret eivät tajua missä ollaan, ja
kapitalismi ja globalisaatio uhkaavat maailmaa.

Arto Salminen

, lehtimieskirjailija on kirjoittanut kolme kirjaa,
joista viimeisin on

Paskateoria

. Siinä Helsinki on jakaantunut
kahtia, idässä asuvat ne, joiden rahat eivät riitä ja
toisaalla ne, joiden omaisuutta vartioidaan. Päähenkilö on
iltapäivälehden toimittaja, joka ei koskaan saa kirjoitetuksi
sitä lööppijuttua, joka on kirjan kannessa: Slummilähiössä
haisee epätoivo ja kytee kapina.

Salminen kertoi kirjojensa olevan yhteiskunnallisia, koska 70-luvulla
annettiin täysi vapaus markkinavoimille.

Jani Saxell

, myös toimittaja, on kirjailijoista nuorin. Hän
voitti J.H. Erkon palkinnon 2000. Viime vuonna ilmestyi novellikokoelma

Ensi lumi

, jonka aiheena ovat syrjäytyneet ja talouskasvun muuten
vain tarpeettomiksi julistamat ihmiset.

Kirjallisuus murtaa raja-aitoja ja on tehokasta vastamyrkkyä Bushin
terroristipuheille, Saxell sanoi.

Hän ei ole missiossaan suinkaan yksin, onhan kantaaottavan räpin
nousu, Turun katu-uskottavat runoilijat tai Asko Sahlbergin ja Laura Honkasalon
kaltaiset nuoret kirjailijat.

– Nykytaiteilijoilla on huomattavasti enemmän kosketusta yhteiskunnalliseen
todellisuuteen kuin vaikkapa 5-10 vuotta sitten. Nuorten kirjailijoiden
yhteiskunnallisuus näkyy syrjäytyneiden myötäelämisenä
sekä vallitsevan markkinauskon ja kulutuskulttuurin irvailuna

Saxell seisoo mieluummin Tshehovin kuin Leninin joukoissa ja vierastaa
postmoderneja kokeiluja.

– Mun kaltaiseni punavihreän näkökulmasta nykymaailma
on menossa ekologisilla ja sosiaalisilla mittareilla lujaa vauhtia päin
helvettiä. Kirjallisuus on säilynyt alueena, jossa on mahdollisuus
omiin ajatuksiin ja nykymenon kyseenalaistamiseen, Saxell totesi.

Illan vetäjä, puheenjohtaja

Yrjö Hakanen

kysyi kirjailijoiden
suhdetta medioiden ylivaltaan.

– Eiköhän homma ole niiden hanskassa, jotka omistavat nämä
välineet. Ei Yleisradiokaan ole meidän käsissämme, kyllä
se on puolueitten diktatuurin väline. Pahinta on, että me emme
huomaa, kun meitä höynäytetään. Eduskunnassa istuvien
vasemmistopuolueiden johtajia minä pidän pettureina. Ammattiyhdistyskään
ei kiinnitä tarpeeksi huomiota sosiaalisiin kysymyksiin, vaan huolehtii
omista asioistaan, tokaisi Salama.

Salama painotti, että me olemme menettäneet sen, mitä
vanhat työväenpuolueet aikanaan saivat pystyyn: yhdessä olemme
voima.

Salmisen mielestä pahin ongelma on, että ei ole aatteellista
lehdistöä. Kaikki lehdet ovat yrityksiä ja suurin osa vielä
toisiinsa liittyneitä. Iltalehden suurin uutinen on MTV:n sarjassa
tapahtuneet jutut.

– On sanottu, että nykyään ainoa lehdistönvapaus
on puissa. Enää ei tarvita 60-luvun kirjasotia, vaan kiusalliset
kirjat vaietaan kuoliaiksi. väitti Saxell

– Esimerkiksi Turkan Nokia-kriittinen näytelmä jäi esittämättä,
samoin Juha Seppälän Suomen historia, joka Suomen historian ja
Mannerheim-myytin vasemmistolaisena uudelleenkirjoituksena olisi varmasti
nostattanut hirmuisen myrskyn joskus 60-luvulla.

Yleisöstä väitettiin, että Suomella on erityisongelma,
jonka on huomannut, kun on asunut Ruotsissa. Suomessa mennään
matalalla tasolla ja kokoomuksen johtama oikeisto on saanut diktatuurivallan.
Oppositiota, kuten SKP:tä ei noteerata ollenkaan. Ruotsissa puhutaan
asiat loppuun asti. Suomen ajankohtaisohjelmat saavat kysymään,
onko yhtään ohjelmaa, jossa toimittaja olisi kunniallinen itsenäinen
tekijä eikä vasalli?

Salminen muistutti, että Ruotsissakin on jouduttu samanlaisiin ongelmiin
kuin Suomessa. Isot tehtaat siirtävät tuotantoaan halpoihin maihin.
Henkinen taso voi olla kehittyneempi, mutta se on varmaan monessa muussakin
paikassa.

– Globalisaatio on osoittanut voimansa kurjuuden samankaltaistajana.
Suomalaisen ja ruotsalaisen työttömän ja meksikolaisen maanviljelijän
ongelmat saattavat olla hyvin samanlaisia, mikä johtuu yksityistämisistä
ja kilpailuttamisista. Suomen erityisongelmaksi näkisin tämän
mielettömän rähmälläänolon. Samat ihmiset
kumartaa, mutta vaihtaa vain välillä suuntaa. Jokin Aimo Kairamo
oli aikoinaan kovasti neuvostovastaisia historioitsijoita vastaan, mutta
on nyt kansalaisliikkeitä, kuten Kepaa ja Attacia vastaan, Saxell muistutti.

– Pelottaa ajatella, mitä nykyinen rähmälläänolijoiden
sukupolvi saa aikaan, jos nyt Nato-jäsenyyskin saadaan läpi.

Yleisöstä esitetty väite, että Hannu Salama ei ole työläiskirjailija
oikeassa mielessä, kuten ruotsalaiset kirjailijat Ivar Lo Johansson
ja Harry Martinsson, aiheutti keskustelun kirjailijoiden leimoista.

Salama: – Raul Palmgren kyllä pitää mua työläiskirjailijana.
Mihin sijoitat Lauri Viidan?

Yleisön mies: – Lauri Viita on sieltä Pispalan kulmilta kun
määkin.

Salama:- Sieltä määkin oon.

Keskustelu siitä, kuka on työläiskirjailija, kuka ei,
johti päätelmään, että on parempi olla yhteiskunnallinen
kirjailija.

Mies yleisöstä: – Onpa meillä lyhyt muisti. Kun

Tuntematon
sotilas

ilmestyi, sanottiin, että Linna on vain työläiskirjailija.
Mutta Linnapa nousi puolustamaan itseään. Hän on kirjailija,
ei vain työläiskirjailija. Ei pitäisi lyödä ihmisiin
leimoja.

Vanhempi mies yleisöstä pauhasi: – Yhteiskunnalliset asiat
eivät kiinnosta nuorisoa nyt, kun on sodan vaara. Korean ja Vietnamin
sodan aikaan tämä ei olisi ollut mahdollista. Nyt ollaan kusi
sukassa ja maailmanpalo tulossa. Tämä on sikamainen alennustila
intelligenssille, työväenliikkeen johtajille ja edistykselliselle
porvaristolle.

Illan toinen juontaja

Tanja Pelttari

kommentoi, etteivät
kaikki nuoret ole välinpitämättömiä ja kutsui kaikkia
Irakin sodan vastaiseen mielenosoitukseen 15.2. klo14 Rautatieasemalle.
Hän kysyi, ovatko kirjailijat miettineet mitä muutakin saisivat
aikaiseksi kuin kirjoja.

Salama uskoi, että jotain ja paljonkin saataisiin aikaan, mutta
eiväthän kaikki ole poliittisesti orientoituneita ja kirjoittaminen
vie aikaa.

Salminen: – Olen vähän samaa mieltä, ettei musta ole muuhun.

Saxell: – Samaistan itseni globalisaatiokriittiseen liikkeeseen ja olen
ollut niin toimittajana kuin rivimielenosoittajana Prahassa, Göteborgissa,
Köpiksessä ja Palestiinassa, mutta omin keino vaikuttaa on koneen
takaa lehtijuttuina tai kirjoina.

Yrjö Hakanen heitti illan viimeisen kysymyksen, näkyykö missään
toivoa?

Salama: – Toivoa on aina jos toivotaan, mutta kyllä minä näen
tilanteen niin, että maapallo on kusessa. Olisi korkea aika päästä
jonkinlaisen sosialistiseen yhteiskuntaan. Kapitalistinen yhteiskunta ei
pysty tekemään enää mitään arviolta 50 vuoden
päästä. Me menehdymme kaikki.

Salminen: – Mun toivo on, että aaltoliikettä on aina ja että
palataan breshneviläisyyteen. Tiukan sääntelyn aika oli parasta
aikaa elämässämme.

Saxell: – Täällä sanottiin, että on häpeä
ettei Irakin sodan estämiseksi mitään tehdä. Kyllähän
Yhdysvalloissakin on isoja mielenosoituksia, mutta mediat eivät raportoi
niistä. On yhä enemmän ihmisiä, jotka eivät halua
elää markkinoiden ehdoilla, vaan kehittävät vaihtoehtoisia
elämäntapoja.

Salminen: – Viime vuosi oli ensimmäinen, jolloin McDonalds tuotti
tappiota. Se on hyvän merkki.

Saxell luetteli myös paljon nuoria kirjailijoita, joihin voi luottaa,
kuten jo mainitut Sahlberg ja Honkasalo, lisäksi Pyysalo, Susiluoto
ja muita. Kaikki osoittavat tervettä omilla jaloillaan seisomista,
Saxell kuittasi.