Pääkirjoitukset

Alkuperäinen kirjoittaja:

Kun vastustaja kehuu sinua, tarkista kantasi. Pääministeri
Matti Vanhasen kannattaisi miettiä tätä viisautta. Helsingin
Sanomat on kehunut Vanhasen Ylihärmässä pitämää
puhetta vuolaasti. Vielä ylitsevuotavammin sitä on ylistänyt
kolumnisti Olli Kivinen. Ja Paavo Lipposeltakin on hellinnyt kiitosta.

Vanhanen ei kai pidä noita tahoja vastustajina. Mutta kun niiden
kansainvälispoliittinen linja tiedetään, Vanhasella pitäisi
olla aihetta edes sisäisesti hätkähtää.

Nuo tahot kehuivat Vanhasen Ylihärmän-puhetta juuri siksi,
että se oli eräiltä ydinkohdiltaan niin perusteellisesti
metsässä. Katsomalla, mitä kohtia puheesta Olli Kivinen siteerasi
ja kehui, saa kuvan siitä, missä kohdissa erityisesti.

Vanhaselle ei ole kunniaksi, että Kivinen kehui hänen puheensa
”poikenneen vahvasti keskustapuolueen johtajien tähänastisista
kannanotoista” ja olleen sävyltään ja painotuksiltaan
”selkeästi erilainen kuin Halosen-Tuomiojan ulkopoliittisen
linjan aikana on nähty”.

Kunniaksi ei ole sekään, että Vanhanen alensi Suomen sodanjälkeisen
ulkopoliittisen linjan viheliäiseksi suhdanne- ja tuuliviiripolitiikaksi,
yhtenä aikana yhdeksi, toisena toiseksi – jälleen Kivisen mieliksi.

Mieluisinta Kiviselle (ja varmaan Lipposellekin) Vanhasen puheessa oli
se, että hän veti itse asiassa yhtäläisyysmerkit yhtäältä
liittoutumattoman ja riippumattoman politiikan sekä ”lintukotoajattelun”
ja ”eristäytymisen” välille, toisaalta kansainvälisen
aktiivisuuden, yhteistyön, vastuunkannon ja terrorismin torjunnan sekä
EU:n toimintaan ja tavoitteisiin sitoutumisen, EU:n ja Naton malliseen kriisinhallintaan
ja nopean toiminnan joukkoihin osallistumisen, rajoittamattoman EU-maiden
keskinäisen avunannon, Nato-yhteensopivuuden, Nato-jäsenyysoption
ja EU:n transatlanttisen suhteen korostamisen välille.

Yhtäläisyysmerkkien vetäminen on täysin järjetöntä
ja vaarallista, mutta Vanhasen pitää niin tehdä perustellakseen
lipeämistään joka asiassa Suomen koetellulta, järkevältä
ja sitä paitsi nykymaailmaan erittäin hyvin sopivalta linjalta.

Erityisen hykerrellen Helsingin Sanomat ja Kivinen noteerasivat Vanhasen
puheen Natoa ja USA:ta koskevat kohdat. ”Pidän selvyytenä,
että Suomi olisi Natoon tervetullut, mikäli itse päättäisimme
jäsenyyden hakemisesta”, Vanhanen sanoi. ”Kuinka suuri on
oikeastaan ero Paavo Lipposen lausuntoon, jonka mukaan Nato-jäsenyys
on ajan kysymys?”, velmuili Helsingin Sanomat. Vanhanen sanoi arvostavansa
USA:n ”sitoutumista oman maanosamme turvallisuuteen” ja ylisti
USA:n ”merkittävää ja rakentavaa roolia Euroopan turvallisuudessa”.
Vanhanen ”puhui ilman sarvia ja hampaita”, kehaisi Kivinen.

Vanhasen puhetta lukiessa tulee kylmäävä tunne: Eikö
pääministeri ollenkaan seuraa, mitä USA ja Nato maailmalla
puuhaavat vai eikö hän välitä? Nehän osallistuvat
hyökkäyssotiin ja joukkomurhiin. Juuri parhaillaan Natolle puuhataan
vahvempaa roolia Irakissa. Ja eikö hän ole lainkaan kuullut esimerkiksi
Naton uusinta itälaajenemista koskevista Venäjän protesteista?

Naton laajenemisen myötä Venäjän suhteet sekä
USA:han että Natoon ovat kylmenneet, vanhat turvallisuussopimukset,
kuten Tae-sopimus, ovat vaarassa romuttua, vakoilutoimet kiihtyvät
ja myös ydinaseuhka on noussut uudelleen esiin. Jos Venäjä
esimerkiksi toteaa Tae-sopimuksen kuolleeksi, se saattaa katsoa itsellään
olevan vapaat kädet mihin tahansa yksipuolisiin toimiin, joita se pitää
välttämättöminä turvallisuutensa varmistamiseksi.
Eli kuten johtava turvallisuusanalyytikko Jevgeni Grigorjev äskettäin
kirjoitti: ”Venäjällä tulee olemaan enemmän vapautta,
jos jotkin vastatoimet ovat välttämättömiä”
Venäjän ”läntisillä, luoteisilla ja eteläisillä
alueilla”. Jokainen maantietonsa lukenut tietää, mikä
maa sijaitsee Venäjän luoteisrajalla. Vanhasen mukaan potentiaalinen
Nato-Suomi!

Niin huono herraonniko meillä on, että Suomen pitää
taas kerran aloittaa Otto Wille Kuusisen mainitsema epäkansallisen
ja tyhmän ulkopolitiikan uusi kierros? Pitäisikö kansan tarttua
ohjaksiin? (ES)

Tätä kirjoitettaessa USA:n armeija liittolaisineen on tappanut
jo ainakin 1 300 irakilaista ja haavoittanut tuhansia. Suuri osa uhreista
on naisia, lapsia ja vanhuksia. Hävittäjiä, helikoptereita,
panssarivaunuja, tykistöä, ohjuksia ja rypälepommeja on käytetty
summittaisesti 3. huhtikuuta alkaneen kansannousun murskaamiseksi.

Piiritetyssä Fallujan kaupungissa USA:n armeija on tappanut ainakin
700 ihmistä ja yli 1 200 on haavoittunut tai loukkaantunut. Merijalkaväen
tarkka-ampujat ovat ampuneet myös tulitauon aikana naisia ja lapsia
päähän ja sydämeen. Kauhistuttavat kuvat joukkomurhan
uhreista ovat levinneet Irakissa ja ympäri maailmaa herättäen
surua, inhoa ja vihaa.

USA toteuttaa Irakissa kaikkien kansainvälisten lakien vastaista
”kollektiivisen rankaisemisen” käytäntöä siviilejä
vastaan. Käytäntö on suoraan fasistisen Saksan sodankäynnin
oppikirjasta.

Ja myös miehittäjien Irakiin kylvämä köyhdytetty
uraani tappaa irakilaisia koko ajan. Irakissa on käyty ydinsotaa, joka
jatkuu. Radioaktiivisen säteilyn määrä Irakissa vastaa
250 000:n Nagasakin pommin säteilyn määrää.

Terrorin mittasuhteista kertoo jotain se, että jopa osa miehittäjien
nimittämän Irakin nukkehallinnon jäsenistä, ne jotka
eivät ole eronneet tai paenneet ulkomaille, on esittänyt vastalauseensa.
Paheksuntansa ovat ilmaisseet jopa USA:n liittolaismaiden joukkojen upseerit.
Osa miehittäjien kouluttamista irakilaispoliiseista ja -sotilaista
on kieltäytynyt taistelusta maanmiehiään vastaan, jättänyt
tehtävänsä tai liittynyt kansannousuun.

George W. Bush kerskui kerran, että hän ei ole jakaja vaan
yhdistäjä. Hän onkin onnistunut yhdistämään
Irakin kansan, shiiat ja sunnit. Kurdijohtajia ja muutamia miehittäjien
lakeijoita lukuun ottamatta irakilaiset ovat yhdistäneet voimansa kansalliseen
vapautustaisteluun miehitystä vastaan.

Toki Bush on onnistunut jakajanakin. Hän on onnistunut jakamaan
jopa uskollisimmat irakilaiset apurinsa samoin kuin sotakoalition. Monet
koalitiomaat haluavat vetää joukkonsa pois Irakista.

Bushin hallinnon ja sen liittolaisten sotapolitiikka on moninkertaisesti
romahtanut. Irak-hyökkäyksen perustelut ovat osoittautuneet valheiksi
(vaikka USA nyt ehkä yrittääkin istuttaa Irakiin joukkotuhoaseita
osoittaakseen yhden päävalheen ”todeksi”). Ja jokaiselle
on jo selvää, ettei liittouma ole tuonut irakilaisille vapautta,
demokratiaa eikä hyvinvointia vaan orjuutusta, demokratian tukahduttamista,
kaaosta ja kuolemaa. Liittouma ei taistele Irakin kansan puolesta vaan sitä
vastaan.

Kuin nurkkaan ahdistettu rotta USA liittolaisineen on nyt ryhtymässä
entistä kovempiin sortotoimiin ja verilöylyihin Najafissa, Fallujassa
ja muualla Irakissa.

Mitäpä tekee Suomi? Suomi ei ole tietääkseenkään.
Ei presidentti, ei hallitus, ei yksikään hallituksen ministeri,
ei eduskunta, ei ainoakaan kansanedustaja, eivät piispat – kellään
päättäjällä ja silmäätekevällä
ei ole mitään sanottavaa Irakista. Viimeisin lausunto taisi olla
ministeri Paula Lehtomäen huudahdus Wärtsilän saatua Irak-urakan:
”riemastuttavaa”. Ehkä se kertookin kaiken.

Suomi käyttäytyy kuin sotakoalition jäsenmaa. Paavo Lipponen
on saanut tahtonsa läpi. Hyväksymmekö me, Suomen kansa, tämän?
Haluammeko me päällemme tämänkin häpeän? (ES)