Hallitusvasemmisto kaulaa myöten yksityistämispolitiikan suossa

Alkuperäinen kirjoittaja: Thomas Micklin &Nbsp; Tiedonantajassa 2.3. KÄSitellÄÄN YksityistÄMisaihetta Laajemminkin.

On lähinnä ironista, että valtion omaisuuden yksityistämisen
kultakausi on osunut ajanjaksoon, jolloin Suomen hallitusta on johtanut
sosiaalidemokraatti ja molemmat vasemmistopuolueet — SDP ja vasemmistoliitto
— ovat olleet hallituksen keskeisiä puolueita. Hallitussiteidensä
johdosta myös näiden molempien vasemmistopuolueiden hallitsema
ammattiyhdistysliike on — ainakin keskusjärjestötasolla — ollut
lähinnä passiivinen ja melko hiljaakin yksityistämispolitiikan
seurauksista työntekijöille ja koko yhteiskunnalle.

Voisi kuvitella, että uusliberalistisen talouspolitiikan keskeisiin
pyrkimyksiin kuuluva valtionyhtiöiden yksityistäminen olisi lähinnä
oikeistopuolue kokoomuksen hanke.

Vaikka valtionyhtiöiden yksityistämispolitiikan ensimmäiset
askeleet otettiinkin 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa tuolloisten
porvarijohtoisten hallitusten kaudella, varsinainen suuri yksityistämisbuumi
on osunut vasta Paavo Lipposen (sd.) johtaman kahden perättäisen
hallituksen kaudelle. Näissä kahdessa hallituksessa myös
vasemmistoliitolla on ollut merkittävä osuus.

Ei ilman vasemmiston tukea

Tyypillistä Suomen poliittiselle järjestelmälle onkin
ollut, ettei ”hankalia” talouspoliittisia ratkaisuja perinteisesti
ole kyetty toteuttamaan, ellei vasemmisto — mieluummin molemmat vasemmistopuolueet
— ole mukana hallituksessa.

Näin on ollut myös valtionyhtiöiden yksityistämisasiassa.
Ilman vasemmiston tukea ei puhdas porvarihallitus ikinä kykenisi ajamaan
läpi sosiaalipoliittisesti arkaluontoisiksi perinteisesti koettuja
hankkeita. Siitä pitäisi viimeistään huolta ammattiyhdistysliike,
joka omalla vastustuksellaan kykenee niin halutessaan työntämään
tarvittavat kapulat hallituksenkin rattaisiin.

Vasemmiston istuessa hallituksessa kuitenkin myös ay-liike — tai
ainakin sen huippujohto — sitoutuu siinä määrin viralliseen
hallituspolitiikkaan, että hankalatkin hankkeet saadaan läpi.
Ay-liike toimii jopa omassa kentässään hallituspolitiikan
pääasiallisena myyntimiehenä.

Poliittisen eliitin hanke

Syy, miksi perinteisesti valtionyhtiöitä ja muutakin yhteiskunnallista
säätelyä tukenut vasemmisto nyt ajaa jopa valtionyhtiöiden
yksityistämistä oikeistopuolue kokoomuksen rinnalla, on poliittiseen
valtaeliittiin kuulumisen sisäinen logiikka nykyisissä EU-oloissa.

Kun uusliberalismi on EU-tasollakin yhä hallitsevampi talouspoliittinen
linja, ei EU:n kovaan ytimeen pyrkivä Suomenkaan poliittinen eliitti
halua — tai ehkä luulee edes voivansa — asettua poikkiteloin yleiseuroppalaisiksi
kuvittelemiensa trendeihin nähden — mm. ”kilpailukykysyistä”.

Tosin SDP:n johto on jo ajat sitten luopunut kaikista ”sosialismilta”
haiskahtavilta talouspoliittisista lähtökohdista. Se, että
jo jonkin aikaa myös vasemmistoliiton johto on ainakin käytännössä
ajautunut samoille linjoille, johtuu pitkälti vain halusta olla mukana
maan poliittisessa eliitissä ja ennen kaikkea hallituksessa.

Siimes ja Sampo-Leonia

Omalla tavallaan kuvaavin esimerkki vasemmistoliiton johdon pyrkimyksestä
lunastaa hinnalla millä hyvänsä paikkansa politiikaan raskaassa
sisäpiirissä, oli puolueen puheenjohtajan, toisen valtiovarainministerin
Suvi-Anne Siimeksen rooli Sampo-Leonian viimeisimmissä suurissa uudelleenjärjestelyissä.

Siimeshän oli juuri se henkilö, joka käytännössä
ratkaisi Mandatum-pankin entisen johtajan Björn Wahlroosin nimityksen
nyt pelkäksi Sammoksi muuttuneen aiemman valtion sataprosenttisesti
omistaman Postipankin uudeksi pääjohtajaksi.